Pikareissu Tuntureille

[jamba]

Hyvää tarinaa baitöwei, se stevewebbi on kait vingutellu kitaraansa lautoilla jo ikuisuuden..

Lähetetty minun GT-S7710 laitteesta Tapatalkilla

[mek]

Perjantai

Mysoxenissa oli aamupala valmiina 6.45. Yksi vanhempi ruotsalainen matkailijapariskunta oli kanssani aamupalalla sekä autolastillinen puolalaisia rakennusmiehiä. 0800 Gessun pata tulille ja nokka länttä kohti. Heti kohta loikki yksi kauris n. 100 metrin päästä tien yli. Eipä ollut kamera vielä kypärässä kiinni ja liian kaukana tuo olisi hyviin kuviin ollut muutenkin. Pyitä näkyi useita, samoin sepelkyyhkyjä ja yksi koppelo. Vähän ennen Lillhärdalia oli tienlaidassa suuri kivipaasi pystyssä, noitavainojen muistomerkki. Lillhärdalissakin oli väärien todistusten ja taikauskon saattelemana poltettu useita naisia noitina 1600-luvun lopulla. Lillhärdal itsessään oli oikein mukava ja nätti pikkukylä, vähän kuin Älvros edellisenä päivänä. Särnassa tankkasin ja join pullakahvit, sitten tuntureiden suuntaan Fulufjälletin pohjoispuolista tietä kiertäen. Mukavia maisemia, aurinko paistoi ja elämä hymyili, vaikka viileää olikin. Suurimman osan päivää ilma oli 4 ja 11 asteen välillä.

Ljøra-joen varressa oli heti rajan jälkeen mukava taukopaikka, jossa siisti wc, mutta mchuurteen muistelemaa laavua en siitä löytänyt. 2. maailmansodan aikaisia muistokiviä oli parissakin paikassa. Oikaisin soratietä 564 tunturien yli suoraan Trysiliin. Trysilistä löytyi mukava ruokapaikka Coop-Markedin kahvilasta, jossa viikon kala, eli lohiannos maksoi 136 NOK, n. 15 eur. Ihan ok ruoka ja norjalaiseksi kohtuuhintainen lounas. Coopissa oli avoin Wifi, joten päivitin säätietoa FV705:lle Stugudaliin. Vielä eilen illalla FV705 Langsvolassa oli notkopaikoissa reilusti pyrylunta kelikameran mukaan ja uutta tuli koko ajan. Myös ennuste ennusti lumisadetta. Tuore kelikameran kuva kuitenkin lupaili parempaa, ajourat olivat jo sulana, joten luikasajokurssia ei ehkä olisi edessä. Trysilissä oli myös 50-luvun hiihdon kaksinkertaisen olympiavoittajan, Hallgeir Brendenin patsas. Jonkun toisen hiihtosankarin patsas oli myöhemmin, muistaakseni Tynsetissä tai Rørosissa. Niitähän Norjassa riittää melkein joka kylään.

Ajelin Trysilistä 25:ta pohjoiseen ja sitten käännyin länttä kohti tielle 215. Østre Ærassa oli 2. Maailmansodan aikaiset asemat, jossa oli vappuna 1940 yritetty vähän aikaa viivyttää saksalaisia huonolla menestyksellä. Norjalaisen sotilaan patsas oli ihan tien varressa ja hiekalla osaksi täyttyneitä juoksuhautoja metsässä.

Ennen Renaa käännyin pohjoiseen tielle 607. Rendalen oli tosi kaunista maisemaa ajella aina Tynsetiin asti. Maanviljelys oli intensiivistä jokaisella ei-vuoristoisella tilkulla ja paska haisi täällä ihan kuten Ruotsissa ja Suomessakin. Pari todella komeaa kartanoa oli matkan varrella. Tynsetissä pysähdyin tankkaamaan ja syömään eväitä. Siitä jatkoin sitten matkaa Rørosin entiseen kaivoskaupunkiin, nykyiseen turistirysään. Røros on UNESCOn maailmanperintökohde. Keskustasta tulee mieleen Vanha Rauma, mutta alue on isompi ja elävämpi. Ihan kaupungin kupeessa, on pystyssä vanha rikastamo Smeltehytta, moneen kertaan palanut ja korjattu, joka on nykyään kunnostettu museoksi. Kuonakasat ovat melkein valuneet lähimpien työläisten talojen päälle niin, että kasojen reunoja on pitänyt parruilla tukea. Hieno paikka, joka tuli viime kesänä koluttua läpikotaisin, joten läpiajo tällä kertaa riitti. Kaivostoiminta loppui 1977, sen jälkeen asukkaat on elättänyt turismi. Nyt turisteja ei vielä kiusaksi asti ollut ja pääkatua pitkin pääsi ajamaan.

Rørosista jatkoin ensin päätietä pohjoiseen Glåmosiin, josta käännyin itään Aursunden-järven pohjoisrantaa. Järvi oli tulvaa odotellessa laskettu niin tyhjiin, että jäät makasivat pohjassa, kuten useissa muissakin säännöstellyissä järvissä. Lumiraja oli auringon puolella n. 700 metrissä, varjossa 500 metrissä. Brynhildsvollenista käännyin kohti Stugudalenia tielle 705. Tie kävi korkeimmillaan 900 metrissä. Langsvolassa oli pyryttänyt lunta notkopaikkoihin n. 30 cm, mutta ajourat olivat jo sulana, joten matka joutui mukavasti. Puoli seitsemän maissa olin Stugudalenissa Hotel Væktarstuassa. Hiljaista oli. Isäntä ja kolme yöpymään jäänyttä pyöräilijää katsoivat yleisurheilun timanttiliigaa TV:stä. Istuin yhden oluen verran seurana, Franziskaner Weißbier maksoi 9,05 euroa. Illalla lähdin vielä pikku kävelylle tutustumaan ympäristöön. Myös Stuggusjøen oli laskettu tyhjäksi, uimarannalla ei ollut vettä, vain jäätä ja sekin pohjassa. Aurinko paistoi koko päivän, hieno ajopäivä muutenkin. Yö Væktarstuassa maksoi 560 NOK, eli norjalaiseksi hyvinkin kohtuuhintainen. Omaa TV:tä ei huoneessa tosin ollut, eikä saunaa hotellissa. Thor Heyerdahl kirjoitti Kon-Tiki –seikkailunsa kirjaksi tuolla Væktarstuassa, mistä muistona on hotellin aulassa pieni Kon-Tiki museo.

Tydalin seutu liittyy vahvasti Ruotsin ja Norjan väliseen historiaan. Suurvallat antoivat Norjan Ruotsille tammikuussa 1814 Kielin rauhassa, hyvityksenä siitä kun Ruotsi oli 1809 menettänyt Suomen Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi Eidsvollin kansalliskokouksessa 17. päivänä toukokuuta 1814. Tästä juontaa juurensa ruotsalaisten edelleen kirosanana käyttämä sjuttonde maj, lievemmissä kirosanan tarpeissa pelkkä sjutton välttää sekin. Lyhyen sodan jälkeen Ruotsi pakotti Norjan personaaliunioniin, joka hajosi 1905, Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905. Sotaakaan ei tullut maiden välille Ruotsissa vaikuttaneen aktiivisen rauhanliikkeen ansiosta.

Vielä vanhempaa historiaa on kuitenkin se, mitä tapahtui Tydalissa. Suuren Pohjan Sodan aikana Carl Gustaf Armfeldt oli noussut suomalaisten joukkojen ylipäälliköksi. Kesällä 1718 Armfeldt lähti joukkoineen kohti Trondheimia, Kaarle XII hyökätessä samaan aikaan Osloa kohti. Operaatioiden tarkoituksena oli Norjan valloittaminen ja liittäminen Ruotsiin. Kuten historiasta tiedämme, kuningas Kaarle XII kaatui 30. marraskuuta 1718 Fredriksstenin taisteluissa, joten kaikki Ruotsin joukot määrättiin perääntymään. Armfeldt sai vasta joulun välipäivinä tiedon Kallen kuolemasta ja lähti joukkoineen paluumatkalle Ruotsiin yli tuntureiden. Uutena vuotena 1719 tuntureilla nousi valtava myrsky, karoliinit olivat kesäkamppeissa ja ilman suksia. Armfeldtin miehistä n. 2500 paleltui kuoliaaksi tuntureilla ja porukka hajosi kuka minnekin. Hevoset paleltuivat kaikki ja sotilaat joutuivat hylkäämään varusteensa. Paikallisen tiedon mukaan sotilaat sieppasivat Tydalin taloista naisia panttivangeiksi, pystyäkseen heidän avullaan pakottamaan paikalliset talonpojat opastamaan karoliinit paluumatkalla tunturien yli Ruotsiin. Storerikvollenin tunturitupa on myrskyn tapahtumien keskipisteenä. Vajaa puolet reilun 5000 miehen joukosta selvisi lopulta hengissä Ruotsiin, heistäkin 600 loppuiäkseen invalidisoituneina.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Karolinern ... B6dsmarsch

[mek]

Lauantai

Aamupalan piti olla kahdeksalta, mutta se oli valmiina, ja pyöräilijäukot syömässä, kun menin puoli kahdeksalta viemään pakaasit pyörälle. Aurinko paistoi edelleen, mutta kylmää oli, lämmintä yksi aste. Kahdeksan jälkeen pääsin liikkeelle, ensimmäinen pysähdyspaikka oli 5 km metsätien päässä Åsista, Henfallet. Komea putous. Henfalletin sivupolun aikana kertaalleen ohittamani pyöräilijäukot olivat päässeet edelle ja ohitin heidät jälleen. Alamäkeen matka joutui heilläkin mukavasti. Liikennettä oli vähän ja maisemat kauniita. Yhtä kyytiä pudottelin Stjørdaliin asti, jossa pysäköin torille ja sitten kahville. Hyvä oli täytetty croissant. Kylässä oli joku mobilistien kokoontuminen. Jo matkalla ohitin -70-luvun alun Lincoln Continental Mark IV:n, sellaisen ”gangsterimallin” kaksiovisen, jossa on perässä vararenkaan mukaan muotoiltu peräluukku. Torilla oli parkissa Volvo P1800 ES, eli pyhimys-Volvon farmariversio. Noita ei juuri muualla näe kuin museoissa, eikä usein niissäkään. Pari muutakin vanhempaa autoa kaarteli kylillä. Kävin vielä kävelykadulla etsimässä liikettä, mistä voisi löytää vaimolle tuliaisen, jopa sisälläkin yhdessä liikkeessä, muttei oikein löytynyt sopivaa. Perinteinen Helge-sarjakuva saa välttää tälläkin kertaa, ellei satu muuta sopivaa vastaan.

Stjørdalista ajoin E6:sta Verdaliin asti, reilut 50 km. Tällä matkalla tuli enemmän moottoripyöriä vastaan, kuin koko muulla reissulla yhteensä. Myös asuntoautoturisteja näytti jo olevan liikkeellä, etupäässä norjalaisia, mutta jonkin verran myös saksalaisia ja ruotsalaisia. Verdalista tankkasin, sillä arvelin seuraavan tankkauspaikan olevan pahimmillaan vasta Strömsundissa, jonne oli matkaa n. 260 km, siitä noin puolet soratietä.

72:n varrella Inndalenissa on 1905 valmistunut linnoitus ja Ruotsi-Norjan kuningas Carl Johanin muistokivi. En jaksanut polkua lähteä pari kilometriä katsomaan, mutta infotaulusta selvisi, että ovat kaivaneet kapean solan seinämiin onkaloita ja ampuma-aukkoja. Hyvä on sieltä ollutkin estää vihollisen tulo tätä jokilaaksoa pitkin. Jotenkin vasta tässä havahduin, että mahtoivatkohan norjalaiset vielä 1930-luvullakin omaan veriseen historiaansa Ruotsin kanssa pohjautuen olettaa edelleen vihollisen tulevan aina idästä, kuten meillekin armeijassa opetettiin (tai jos se tulee lännestä, se on koukannut) ja siksi päästivät Saksan niin helpolla valtaamaan maan, jossa kaikki luonnonolosuhteet ovat puolustajan puolella ja valloittajaa vastaan. Ampuma-aukkoja tihtaillessa meinasi Gessu lipsahtaa Statens Vegvesenin ylläpitämältä asfaltilta ojan puolelle, mutta nopeasti suoritettu vastaohjausliike pelasti tilanteen ja piti pyörät pikipinnalla.

Rajan pinnassa Sandvikassa käännyin pohjoiseen, edelleen 72:lle. Tuosta rajalle oli Norjassa ensimmäinen pätkä pikitietä, jossa oli vielä hiekat talven jäljiltä tiellä. Kurvit piti ottaa aika varovasti. Ruotsin puolella tie muuttui erittäin hyväpintaiseksi soratieksi, jota jatkuikin Rönnöforsiin asti. Ajattelin, että Anjan Fjällstation olisi ollut auki, mutta ei, kiinni oli. Ajelin sitten eteenpäin ja niinpä Juvuln-järven rannalla Kallsedetissä oli leirintäalue auki, sen yhteydessä kauppa ja baari josta sain jätskin. Kallsedetistä olisi saanut myös bensaa, mutta vain leirintäalueen respan aukioloaikoina, automaattia ei ollut. Vidjeforsenin laavulla pidin evästauon ja ihmettelin majavan kaatamia puita. Hyvin oli suunnattu kaato onnistunut majavalta, eivätkä metrin päässä laavusta kasvaneet puut olleet rojahtaneet laavun päälle, vaan siitä pois päin. Majavan työmaata näkyi myös joen vastarannalla. Mukavaa hyväpintaista soratietä riitti ja matka joutui. Välillä tosin ihmetystä herätti tienviitta Frankrike 12. Olenko jo näin kaukana, että Ranskaan on enää 12 km? Rönnöforsista eteenpäin liuskekivilouhokselle oli pätkä öljysoraa ja sitten taas soratietä Landöniin saakka. Vähän ennen Föllingeä pidin tauon ampumaradalla ja söin loput eväät. Laavukin oli ja hieno, ihan uusi siisti ulkohuussi komfort sits:n kera sekä avoin tupa. Suomessa eivät kauan tuollaiset ehjänä kestäisi.

Jossakin Hotingin ja Dorotean välimaastossa oli tien varressa punainen tupa ja iso kyltti ”MC-Stugan”. Oikeastaan olisi pitänyt herättää kerho talvihorroksesta ja pyöräyttää paskarinki portin eteen, mutta täydessä matkavarustuksessa olevalla Gelände/Sport –tiedustelu- ja miehistönkuljetusajoneuvolla paskaringin pyöräyttäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Niinpä köröttelin sen enempää provosoimatta Doroteaan josta Hotell Dorotea löytyi heti kylän jälkeen päätien varresta. Kovin oli hiljainen ja vaisu meininki tälläkin kylällä. Polar asuntovaunut tehdään Doroteassa ja niin tehtiin muutaman vuoden Soliferitkin, Lohjan tehtaan sulkemisen jälkeen, mutta nyt ne tehdään Hymerillä Saksassa. Vaunutehdasta vastapäätä on asuntovaunumuseo.

Hotellissa oli vähän elämääkin, kun asuntovaunujen merkkikerho Polar Club Nord vietti 30-vuotisjuhlia. Aika harmaapäistä oli porukka, lastenlapsia mukana. Tanssitahdit antoi Mickes-yhtyeen solisti Micke yksinään, kertoillen vitsejä laulujen välissä. Ihan mukava tunnelma oli silti. Reissun kallein huone maksoi 795 SEK, sisältäen aamupalan. Koska asuntovaunuporukalla oli päivällinen seisovasta pöydästä juuri menossa, niin vastaanoton kaveri möi minulle vielä päivällisen 90 kruunulla. Hinnalla päivällinen ei ollut pilattu, mutta eipä se mitään gourméta ollutkaan. Kuivaksi ja sitkeäksi paistettu possunpihvi, mausteena sitä samaa kastiketta, jota jo -70-luvulla oli kaupan lämpökaapin grillikyljessä, yhtä sitkeää ja kuivaa myös. Kermakastike ja kermaperunat, jossa puolikypsät perunat suorastaan uivat kermassa. Salaatti oli ok, jälkiruoaksi kahvia ja keksejä. Parasta oli uusi tuttavuus Eriksberg, oikein hyvä ja maukas olut. Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon, että oluita kului yksi per ilta, eli ei tämä reissu kaljoitteluksi mennyt.

[mek]

Sunnuntai

Viimeisen yön nukuin kaikkein huonoiten, kumma kyllä. Jotenkin kevyessä horroksessa koko yön. Huone oli erittäin rauhallinen, koska olin hotellin ainoa asukas, siinä ei ollut vikaa. Aamiaisen piti olla kahdeksalta, mutta nousin kuuden maissa ylös ja ajattelin käydä katsomassa, että mikä oli se jääkaappi TV-huoneessa, jossa taisi illalla olla jotain aamupalatarvikkeita. Karavaanareiden lapset kansoittivat TV-huoneen illalla, mutta eivät olleet onneksi syöneet meikäläisen aamupalatarpeita. Oboy-kaakaot olivat juoneet, mutta kaikki muu aamupalaan tarvittava oli tallessa. Ymmärsinköhän sittenkin väärin illalla, täällähän on itsepalveluna kaikki tarpeellinen. Hieno juttu.

Taivas oli vielä pilvessä, mutta ei satanut. Yöllä oli satanut vähän. Aamupalan yllättävän aikaistumisen johdosta pääsin matkaan jo 6.45 paikallista aikaa. Suunta RV92:sta kohti Åseleä ja vakionopeussäädin mittarisataseen. Lämpötila oli vain asteen – pari plussalla. Tie oli paikoin vielä märkä, muttei kuitenkaan jäässä. Tässähän ehtisi vajaan 700 km loppukiritaipaleelta ihan ihmisten aikaan kotiin. Pääsin ehkä jonkun 20 km, kun oikealle loivasti kaartuvan mutkan ulkokaarteesta lähti tien ravista kaksi pyytä lentoon.

Metsämiehen huomioni kiinnittyi pariksi sekunniksi lentoon lähteviin pyihin, enkä heti huomannut suoran alussa oikealla ojassa olevaa vajaan 10 poron tokkaa. Tokka ei siis olisi ollut kaarteen takia näkyvissä vielä silloin kun pyyt lähtivät, mutta olisin ehkä huomannut tokan pari sekuntia aikaisemmin ilman huomion kiinnittymistä pyihin. Hidastin heti, kun huomasin tokan, joka lähti juoksemaan ojassa eteenpäin. Tässä vaiheessa jarrutin vasta osateholla. Kun sain ojassa juoksevan tokan kiinni, nopeutta oli ehkä 70 – 80. Juuri kohdalla koko tokka päättikin muuttaa suuntaa ja juosta vinottain tien yli vasemmalle. Onneksi käsi oli jarrulla valmiina ja vauhti hidastumassa, liinat kiinni ja noin metrin marginaalilla lähin poro pelastui pyörän alta. Jos poro ei olisi ehtinyt alta pois, olisi törmäysnopeus ollut ehkä 40 km/h. Huonostihan siinä varmaan olisi porolle vielä käynyt ja kipeää ottanut itseenkin, mutta onneksi kävi hyvin. Eipä ollut loppumatkalla vaikeaa säilyttää tarkkaavaisuutta. Pyitä näkyi muutenkin erittäin usein, kanalintukannat selvästi vahvemmat kuin Suomessa. Samoin sepelkyyhkyjä näkyi paljon sekä muutama koppelo. Eivätköhän haudo vielä, kun joutavat kiviä nokkimaan tieltä.

Poroja näkyi vielä pariin otteeseen, mutta niille ehdin hiljentää hyvissä ajoin eivätkä yrittäneet tielle. Yksi tokka oli niin kesy, että antoi pysäyttää pyörän kohdalle. Sammutin moottorinkin ja yritin houkutella poroja lähemmäs, mutta en oikein tiedä, miten poroja pitäisi kutsua. Ainakaan lehmille falsettiäänellä huudettava ptruiiii ei toiminut. Lähtivät sitten jolkottelemaan metsään. Hieman ennen Lyckseleä oli vielä ylivuotinen hirvimullikka syömässä ojassa, mutta sen näin jo kaukaa. Hiljensin tyhjäkäynnillä rullaten ja yritin vauhdissa kääntää ohjaustangossa kiinni olevaa kameraa oikeaan suuntaa. Ei kestänyt kuitenkaan hirvi pysähdystäni, vaan lähti jolkottelemaan metsään ja hirvivideo jäi siis ottamatta. Lycksele näkyy olevan vireä paikkakunta, täällä ei ollut kuolevan kylän tunnelmaa, vaan paikat siistissä kunnossa. Maisematkin jokivarressa hienot.

Lyckselen ja Bolidenin puolivälissä on Bolidenin hiipuvan kaivostoiminnan jäljiltä paljon purettuja Linbanoja, eli vaijeriratoja, joilla malmia aikanaan on kuljetettu Bolidenin rikastamoon. Vain betoniset pylväät ovat jäljellä. Yksi 13,6 kilometrin pätkä on jätetty turistiradaksi, jolla voi maksua vastaan katsella metsää taivaalta. Ruotsalaisten mukaan maailman pisin vaijerirata. Linbana on aikanaan yhdistänyt Kristinebergin kaivoksen ja Bolidenin rikastamon, eli koko pituus on ollut 96 km . Sveanmaalla Köpingin ja Forsbyn välinen linbana oli vielä kaivoskäytössä kun siellä päin viimeksi ajeltiin, puolikymmentä vuotta sitten. Sillä oli pituutta nelisenkymmentä kilometriä. Nyt näköjään sekin on purettu: http://sv.wikipedia.org/wiki/Kalklinban ... %C3%B6ping

Renströmmissä söin omenan ja suklaapatukan sekä join teetä Skellefteälvenin rannassa ja ihmettelin noita betonipylväitä. Tien toisella puolella oli P-paikka ja WC, mutta metsässä oleva nätti hirsimökki oli lukittu. Ajelin siitä sitten Bolideniin jossa kävin tankilla. Bolidenissä on vielä jonkin verran kaivostoimintaa, mutta pahasti hiipumassa on sekin kylä. Kadut kuoppaiset kuin Latviassa. Muistelen, että Bolidenin vanha pääkonttori olisi ollut yksi kohteista, joita kerran esiteltiin TV-dokumentissa Ruotsin rapistuvista teollisuustaajamista. Tuo dokumentti pitäisi YLE Areenasta etsiä, olisi mielenkiintoisia matkakohteita. Rakennemuutos on Ruotsissakin ollut raju. Maaseutu on vielä tyhjempi kuin Suomessa. Sellainen ero siinä ehkä on, että Suomessa tuntuu siltä, että kaikilla menee suurin piirtein yhtä huonosti ja jotenkuten vielä kitkutellaan. Ruotsissa kontrastit ovat suuremmat. Osaan maaseutupitäjistä on satsattu ja todella alueellistettu valtiollisia ja muita palveluita niin että tuntuu. Nämä kylät, kuten Lycksele tai Kiiruna, pärjäävät hyvin ja niissä myös yritystoiminta kukoistaa. Sitten ovat erittäin selvästi ne, joissa viimeinen sammuttaa kuollessaan valot. Vähät nuoret, ainakin naiset karkaavat kaupunkeihin heti kun pääsevät. Jäljelle jäävät vanhukset.

Bolidenista käännyin taas pikkuteille ja ajelin niitä Fällforsiin päin. Fällforsissa oli Ruotsin mittakaavassa pienehköksi joeksi (Byskeälven) kunnon kuohut. Muutenkin Norrbottenin jokiin oli tulvavaroituksia voimassa, vaikka Ruotsissa ei ollutkaan satanut niin paljon kuin Suomessa. Malbäckissä huomasin viitan jokivarteen ja Mikaelsforsenilla olikin mukava laavu taukopaikaksi. Söin eväsleivän ja join loput teet termarista. Kalaakin olivat koskesta saaneet vieraskirjan mukaan. Siistissä kunnossa oleva laavu ja polttopuitakin oli. Tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan laavu oli maapohjainen ja vain kapeat istumapenkit reunoilla, eli huonommin yöpymiseen sopiva. Blåsmarkin kautta Piteåån ja sitten E4:sta viiden aidan välissä kotiin. Kalixin seuduilla tuli muutama pieni sadekuuro. Kalixissa tankkasin ja yritin etsiä kylältä jotain muuta kuin Sibyllaa, pizzeriaa tai kiinalaista, mutten löytänyt. Sangiksen pizzerian ohitin myös, se on kerran koeajettu eikä tarvitse toiste käydä.

Haaparannassa tilanne oli sama. Keskustassa oli kaikki kiinni, eikä MAX-hamburgare innostanut. Nostin Nordean automaatista vähän kruunuja lompsaan seuraavan Ruotsin reissun varalle. Tällä reissulla muuten kävi kortti joka paikassa. Ainoan 20 sek setelin annoin Kallsedetissä Juvulnin leirintäalueen pitäjälle jäätelöstä, mutta sielläkin olisi kortti kyllä käynyt. Olkoon, ajetaan sitten kotiin syömään vaimon laittamaa kanapiirasta. Join munkkikahvit Torniossa ja jatkoin kotiin. Kemihaaran voimalaitoksella oli ohijuoksutuksesta komeat kuohut. Myös Iijoessa ja Kiiminkijoessa vesi oli korkealla. Perillä Oulussa 17.30.

2 556 km, tasan sata tuntia kotiovelta kotiovelle. Ei mikään rautaperse siis, mutta jotenkin tuntuu, että seuraavasta reissusta ei enää tule ihan näin pikareissu. Jos loma-anomus ei mene pidempänä läpi, niin sitten pitää reissua vähän lyhentää, että ehtii katsomaan muutakin kuin tietä. Vakionopeussäädin pelaa hyvin ja on suuri apu pitemmillä siirtymillä, eipä puudu sormet enää kun voi oikeaakin kättä verrytellä aina tarpeen mukaan eikä tarvitse puristaa kahvaa niin lujaa. Varustepuolella ainut keksimäni parannus on, että Rukan polvisuojiin pitää leikata sivuille V-muotoiset vekit. Nyt suoja pönöttävät liian suorana, kun polvet ovat koukussa ja kirraavat siten housut polvitaipeesta turhan tiukalle. Ongelma ilmenee vain kun on lämpövuorit paikallaan.

Kuvien otto jäi hienoisen kiireen lisäksi vähälle osittain senkin takia, että lauantaina kamerasta hyytyi akku heti aamulla, enkä saanutkaan ladattua sitä pyörästä. USB-pistorasiaan ei tullut virtaa. Lienen unohtanut pistorasian pistokkeen irti, kun viimeksi irrotin tankin vakionopeussäätimen vaijerin säätöä varten, tai sitten tuli muuten tehtyä kytkennät huolimattomasti, kun siistin noita sähköjä vakionopeussäätimen asennuksen yhteydessä.

Edit, GoPro2:seen viime kesänä ostamani Bilteman kaulusmikrofoni näköjään antautui vain muutaman käyttökerran jälkeen. Kevätpöräyksellä Kylmälään kuukausi sitten se vielä toimi, mutta nyt ei. Uutena innovaationa tälle reissulle oli vetää tuo mikki kypärän sisää kypäräpuhelimen puomiin kiinni ja komemntoida sitten maisemia, tapahtumia ja muita ajatuksia videolle, mutta mitään ääntä ei enää tallentunut silloin kun mikki oli kiinni.

Edit 2, se dokumentti noista Ruotsin autiokaupungeista oli "Tyhjät pihat, autiot tehtaat", mutta ei pysty katsomaan enää YleAreenasta. Kertoi valokuvaaja Jan Jörnmarkin ao. aihetta käsittelevästä kirjaprojektista. Kuvia tuolla.

[mek]

Tuolla muutama kuva reissusta.

Elävää kuvaa tulee myöhemmin, kunhan raina latautuu youtubeen.

[mek]

No niin. Latasin ensin torstaina 4 tuntia täysikokoista HD-videota tuubiin. Oli käsittelyssä, kunnes tänään ilmoitti epäonnistuneen

Uusi yritys YouTube laadulla onnistui. Nu är det bara att sitta dig ner på soffan och kolla här: http://youtu.be/DtH4G_rL9-k

[mek]

https://m.youtube.com/watch?v=BQ8nqLkqVr4

Ajattaa jo niin, että ranteita pakottaa. Reilu kuukausi pitäisi vielä malttaa. Pysy kanavalla...

[pattix]

Hienot oli maisemat ja selvisi mitä ne tolpat järvessä köpingin kohilla oli, ajeltiin siitä ohi viimekesänä linbanoja han ne oli .

[mek]

Olin säätänyt kellon herättämään klo 1.40, mutta heräsin ihan itsestään klo 1.30 ja nousin ylös. Ihme kyllä, olin nukkunut ihan hyvin, vaikka usein tulee nukuttua huonosti jos on aamulla aikainen lähtö johonkin. Aamukahvit naamariin, kamppeet päälle ja melko tasan kahdelta jyrähti Gessun maamoottori tulille. Oli melko pimeää, mutta pohjoisen taivaanrannassa kuitenkin punainen aavistus auringosta. Gessun keulassa on kyllä sellainen valopatteri, etten pimeää pelkää, mutta joka tapauksessa päätin valita tylsän rantatien. Siinä on sentään Raaheen asti hirviaitaa ja useissa kohti muuallakin, sekä pitkiä valaistuja pätkiä. Rantatien varressa on myös muutama 24 h avoin huoltamo. Sisämaan reitillä Turkuun ei taida olla muita kuin Seinäjoen ABC.

Neljän maissa alkoi jo olla melko valoisaa. Ja oli myös kylmää. Koko alkumatkan lämpötila vaihteli nollan ja muutaman plusasteen välillä, mutta ei käynyt pakkasella. Joissakin varjopaikoissa oli kyllä nurmi kuurassa. Tien varren pikku lampien pinnalla leijui aavemainen usva. Kruunupyyn ja Pietarsaaren rajamailla näin pellolla kaksi hirveä syömässä parin sadan metrin päässä tiestä. Onneksi muita ei näkynyt, joten reitinvalinta osoittautui siltä osin oikeaksi. Kurjilla on näköjään jo pesintä alkanut, koska näin vain yksinäisiä kurkia pelloilla. Joutsenia näkyi enää viime kesän poikasista koostuvia nuorisojoukkoja.
Olin alkuviikosta laitellut Norjassa reissaavalle huurteelle sähköpostia ja arvellut olevani Vaasan paikkeilla noin klo 0527. Ihme ja kumma, Vaasan kaupungin risteyksessä kun kaarsin ramppia etelään jatkuvalle kasitielle, pyörähti Gessun kello osoittamaan juuri samat lukemat. ABC:llä tankkasin, söin puuroa ja join kahvit. Liikennettä oli todella vähän, muutama rekka ja postinjakaja, tai aamunavettaan matkalla oleva lomittaja. Oravaisista alkaen alkoi pikku hiljaa myös liikenne lisääntyä, pellolla möyri traktoreita äkeineen ja paska haisi. Tosin ei yhtä paljon kuin 2013 reissulla samaa reittiä.

Porissa tankkasin taas ja join munkkikahvit Vasta Porin jälkeen lämpötila alkoi nousta. Ensin piti tulitakkia ja kahvalämppäreitä pienentää puolelle teholle ja sitten Laitilan jälkeen jo kytkeä kokonaan pois päältä. Naantalin Seolla valuttelin vielä Gessun tankin piripintaan, ettei illalla tarvitse pysähtyä tankkaamaan. Norsholmiin, Kapten Bille’s -hostelliin on nimittäin pieni kiire. Laiva saapuu Kapellskäriin 18.15 ja Billesin respa menee yhdeksältä kiinni. Matkaa on noin 260. Pitää laittaa laivalta varalta sähköposti, että laittavat kaiken varalta ovikoodin tekstarilla, jos en ehdi.

Finnfellowissa on todella vähän väkeä, muutama rekka ja henkilöauto sekä minä moottoripyörällä. Satamassa ei ollut edes Check-in portit auki, vaan piti käydä sisältä hakemassa lippu. Kypärää laittaessa edelläni ollut Corolla ehti livahtaa laivan uumeniin. Lähdin pyöräilevän satamamiehen perään ja ajoin keulasta alakertaan. Sisällä Virolaiset kansipojat ystävällisesti opastivat kiertämään yläkertaan, alakerta on varattu vielä Gessuakin raskaammalle kalustolle. Pyörä liinoilla kiinni ja hyttiin vaihtamaan kamppeita kevyempiin. Otin ajopuvusta sisävuorit pois. Jos aamulla on kylmä, niin tulitakilla selvinnee ensimmäiset pari viileää tuntia.

Seisovan pöydän brunssi oli aika köykäinen, mutta täytti mahan. Kävin katsomassa, että tuolla Truckers -osastolla on sauna, joten nyt saunaan, sitten unta yrittämään ja viideltä taas syömään.
Ihme kyllä nukuin muutaman tunnin melko hyvin vaikka usein laivassa vain torkkuu. Ruoka oli täyttävää ja maistui vaikka ei ihan gurmeeta ollutkaan. Odotellessa lueskelin Kalle Päätaloa. Keli oli kaunis mutta aika viileä. Laiva oli ajallaan Kapellskärissä ja sitten 260 km pikataival kahdessa ja puolessa tunnissa. Juuri ehdin kymmentä vaille yhdeksän Kapten Billes vandrarhemiin Norsholmissa. Taisi ollakin eka kerta kun Tukholman kohdalla ei juuri ollut tietöitä. Liikenne oli vielä aika vilkasta mutta sujui hyvin. Yhden hirven ja muutaman kauriin näin pelloilla, mutta ei huolta kun Ruotsissahan ajetaan viiden aidan välissä isommilla teillä. Yksi trike ja BMW Dakar olivat jääneet välille, mutta ei ehtinyt pysähtyä kysymään mahdollista avun tarvetta. Nyt suihkun kautta yöpuulle.

Kapten Billes vandrarhem on hyvällä hollilla nelostietä matkaavalle, vain muutaman kilometrin sivussa, Götan kanavan varrella. Löytyy vierasvenesatama ja myös yönyli-paikkoja karavaanareille. Yövyimme tässä viime kesänä asuntoauton kanssa. Hintakaan ei ole paha, 36 euroa petipaikasta STF:n jäsenhinnalla, tosin lakanat olisi pitänyt maksaa lisäksi, minulla oli omat kertakäyttöiset mukana. STF:n jäsenalennukset, samoin kuin Norjassa DNT:n, saa Suomen Ladun jäsenkortilla. Huonoselkäisen ja minua pitemmän (yli 190) kannattaa etsiä toinen yöpaikka, patja oli luokattoman pehmeä ja keskeltä painunut eikä vuode ollut pituudella pilattu. Muuten ei moitteen sijaa. Liekö johtunut pehmeästä patjasta vai mistä, mutta nukuin todella huonosti, oikeastaan jonkinlaista koiranunta koko yön. Melkeinpä laivassakin nukuin paremmin.

Herätys klo 5.30, Pentryssä aamukahvit ja pyörän pakkauksen jälkeen matkaan klo 6.30. Ensimmäisenä aamuna aamutoimet tuppaavat kestämään normaalia kauemmin kun on rutiinit hukassa. Aamu oli kaunis mutta kylmä. Herätessäni hengitys höyrysi ulkona, joten laitoin pukuun lämpövuorit takaisin ja vielä Tulitakinkin väliin. Tankkasin myös Norsholmista. Niinhän siinä kävi, että jo parinkymmenen kilometrin päässä piti pysähtyä kuorimaan puvusta vuorit pois.7 aikaan oli jo toistakymmentä astetta lämmintä. Ensimmäinen ennalta katsottu kohde oli noin 50 km ajon päässä Björkforsissa BP huoltoasemamuseo, joka löytyikin helposti.



Mukavia mutkaisia pikkuteitä jatkoin aina rokkipaikkakunta Hultsfrediin asti. Yhdestä mutkasta säikähti kymmenkunta kaurista liikkeelle ihan tien varresta ja sain ne hätäisesti kuvattuakin. Muutenkin niitä näkyi useita, muutama yksittäinen kurki ja joutsen lisäksi. Hiirihaukkoja näkyi sitä enemmän pelloilla kaartelemassa, mitä lähemmäksi Skånea tulin. Helppoa ei ole niilläkään kun on varikset ja rastaat kiusana koko ajan. Smålannin maaseutu on kyllä Ruotsin A-luokkaa moottoripyöräteiden ja maisemien suhteen kun malttaa pysyä pikkuteillä. Målillassa oli Folkets Husilla loppis, kävin katselemassa pikaisesti läpi, jos löytyisi vaimolle tuliainen, ei löytynyt. Tankkasin ja join kahvit tuoreen tosca-pullan kera.

Illalla paljastui myös ensimmäinen unohtunut tavara, eli kännykän laturia ei ole matkassa. GoPron akkulaturi on ja digikamerankin akku riittänee koko reissun. Senan kypäräpuhelimesta en ole ihan varma. Älmshultin suuren Ikean vieressä yritin Willystä katsoa laturia, mutta se oli ihan ruokakauppa. Kristianstadista löytyi sitten Biltema ihan tien varresta ja sieltä micro-USB -johto, jolla saan puhelimet latinkiin pyörän USB-pistokkeesta. Vaikka lähdin hyvissä ajoin, oli aamun pikkuteillä mennyt sen verran paljon aikaa, että alkoi pikku hiljaa konkretisoitua se seikka, että on pidettävä ihan reipasta vauhtia, mikäli meinaa keritä klo 14 Ystadista lähtevälle laivalle. Tie vei siis 23 Vimmerbyn kautta Växsjöhön ja edelleen 19:ää Ystadiin. Olin suunnitellut tankkaavani pyörän Ruotsin puolella, koska illalla laiva on perillä Swinoujsciessa klo 20 ja sieltä on vielä reilun 200 km ajo varaamaani yöpaikkaan Hotel Niederfinow laivahissin viereen.

Ilma oli jo 11 alkaen ollut noin 20 asteista, tosin loppumatkasta merituuli vähän viilensi. Paska haisi vielä paikoin sekä kauniina kukkivat Skånen kumpuilevat rypsipellot joiden pökerryttävä haju meinasi salvata hengen. Metsät kukkivat valkeanaan valkovuokkoja. Peltotyöt oli suurimmalta osin tehty, ensimmäiset virittelivät jo ruiskuja käyttökuntoon. Tiet vetivät onneksi hyvin, eikä liikennettä ollut kovin paljoa. Yhdestä autonosturista ja muutamasta muusta tientukkeesta pääsin aika hyvin ohi. Moottoripyöriä tuli todella paljon vastaan, pitkiä letkoja, varsinkin 23:lla. Liekö ollut jokin möte jossain ylempänä. Navigaattori teki työtä käskettyä ja klo 13.15 kaarsin Ystadiin Polferriesin terminaaliin. Kaivoin maksukuitin tankkilaukusta ja lykkäsin luukusta pojalle koppiin, kuorien samalla hanskoja hikisistä kämmenistä. Poika oli ID:tä vailla ja työnsin lompakkoa perään. Nejnej, ei tämä kelpaa, pitää olla passi tai virallinen henkilökortti, sanoi poika ja työnsi paperit takaisin. Hyppäsin pyörän selästä ja rupesin punnertamaan pyörää keskituelle, jotta olisi helpompi avata passin sisältävä, vasen sivulaukku. Samalla pieni tuulenpuuska nappasi hanskojen väliin satulan päälle jättämäni matkalipun…

[mek]

Copy paste Tapatalkilla Wordista tuli näköjään tännekin tuplana. Voisiko moderaattori poistaa jälkimmäisen puoliskon, Tapatalkilla en pysty muokkaamaan noin pitkää juttua, enkä muista foorumin salasanaa, että pääsisi hotellin asiakaskoneella itse korjaamana. Tai sitten saatte sietää tuota vielä hetken

Edit, sillä aikaa kun minä...

[mek]

Siinä olisi ollut helppo hätääntyä ja rytkäyttää pyörä näyttävästi rymähtäen kyljelleen, mutta kylmän rauhallisesti polkaisin pyörän loppuun keskituelle ja harppasin sitten muutaman pikajuoksuaskeleen tuulen kuljettaman matkalipun perään. Sain kuin sainkin lipun kiinni ja tyrkkäsin sen sitten takaisin pojan kouraan yhdessä sivulaukusta kaivamani passin kanssa. Hyvin kelpasi. Kuten Finnlinesillakin, sai ohjastaja ja Gessu oman lipun ja ohjastaja vielä etukäteen maksetusta buffet-lounaasta oman lipun lisäksi, jotka poika työnsi käteeni hyvää matkaa toivotellen. Pari henkilöautoa tuli vielä perääni ja pari rekkaa. Ajoin perästä laivaan sisään ja kansipojat viittoilivat minut ihan keulaan. Yhdessä kansipojan kanssa pyörä säädettiin paikalleen ja kiilattiin renkaat hyvillä kumikiiloilla paikalleen. Poika olisi tuonut mahdottoman järeät, likaiset ilinat, mutta kaivoin omat nätit ja puhtaat liinat laukusta, vedin puhtaat liinanasennushanskat käteen ja sitaisin pyörän kiinni. Kamat kantoon ja hyttiin. Kävin suihkussa huuhtomassa hiet ja sitten syömään, mutta missä ruokalippu?

Lienee pudonnut laivan kannelle kun ensimmäinen kansimies kyseli lippuja heti pyörän sisään ajettuani. No, katsotaan josko kuitilla selviäisi. Kiipesin kerroksen ylöspäin ruokasaliin. M/S Mazovia on melko siisti laiva, siistimpi kuin Finnfellow, tai Stena Linen Trelleborgista ajavat lautat, mutta mitään luksusta ei täältä löydy, ei edes tavallista saunaa. Palvelu tuntuu hyvältä ja ystävälliseltä, kuten Puolassa aina, yhteisen kielen olemattomuudesta huolimatta. Pyysin sormilla osoitellen noutolinjalta keitettyjä perunoita ja paneeratun possunleikkeen, se kun näytti ainoalta laktoosivaivaiselle sopivalta. Hyvä salaattipöytä kuului hintaan samoin kuin lasi tuoremehua. Otin kaapista vielä yhden oluen kyytipojaksi. Sitten kassalle, jossa teeskentelin kielitaidotonta, otin säälittävimmän ilmeeni ja lykkäsin matkan maksukuitin kassalle, siinä kun luki omalla rivillään, ”2 rätters lunch, 112 SEK”. Kassaherra lähti selvittämään infoon tapaustani ja palasi hymyillen hetken kuluttua. Kaikki ok, olut tietysti piti maksaa erikseen. Jälkiruuaksi hain vielä rekkakuskien pöydästä pari kakunpalaa ja kahvin, eikä tuo huolinut maksua niistäkään.

Nyt kölkytellään vielä 5 tuntia Swinoujscieen ja sitten moottoritietä Niewerfinowhun. Pitänee jättää passi tankkilaukkuun, jos vaikka ovat laittaneet rajalle tilapäiset tarkastukset. Vaikka en kyllä usko olevan rajamiehen näkökulmastakaan kovin todennäköistä, että paperiton syyrialainen terroristi liikkuisi Suomen kilvissä olevalla Gessulla ja vielä kirkkaan keltainen, EN-normien mukainen huomioliivi päällä. Laivalla tuntuu olevan pelkästään puolalaisia, ruotsia ei kuule lainkaan. Tai sitten ovat hiljaisempia.

Loppumatka kului taas Päätalon Kallen nuoruusmuistoja lukien. Kävin vielä kahviossa syömässä Sämpylän ja join kahvit. Ilmoittauduin myös kotiin, että hengissä ollaan ja kohta Pu(o)lassa. Soittelin myös autokannelta luukkujen avautumista odotellessa Niederfinowiin Hotel am Schiffshebewerkiin, että laiva on aikataulussaan ja että yhteentoista mennessä uskoisin olevani perillä. Meteli autokannella oli kova ja kuuluvuus siten hieman huono. Sen verran sain kuitenkin selvää Sabrinan saksankielisestä yliystävällisestä vuodatuksesta, ettei emäntä taida enää siihen aikaan olla paikalla, mutta että keittiön akkunan alla pitäisi olla keltainen jokin ja sen jonkin sisällä avain.

[WEST]

Vai näkyi se koppelo lapissa, se kun sanoin torstaina lentävänsä
Kroatiaan. jumankauta ja lähettelee semmoisia maisemakuvia sieltä ja nyt kävi käry.
Missä tarkkaa ottaen näit?

[mek]

Niillä ohjeilla ulos laivasta ja ensimmäiselle BP:n huoltoasemalle tankille, Ruotsin puolella kun tankkaus jäi sattuneesta syystä tekemättä. No, halvempaahan se täällä on, 4,1 PLN/litra. Olisi vaan sekin aika säästynyt jos olisin ehtinyt tankata Ruotsissa. Szcezinin kautta Berliiniin johtava moottoritie oli paria kuoppaisempaa pätkää lukuun ottamatta aivan erinomaisessa kunnossa. Samalla muistin senkin, että mistä tietää tulleensa vanhan itäblokin maahan, vaikka mikään muu ei siitä kielisikään? No, betonisista sähkötolpista tietysti. En ole niitä yhdessäkään vanhan Länsi-Euroopan maassa nähnyt, mutta kaikissa itäblokin maissa kyllä. Heti kohta Swinoujscien ulkopuolella oli sattunut merkillinen onnettomuus, kun sirkuksen tai tivolin traktori oli suistunut ojaan perässään kaksi isoa, umpinaista vankkurimallin kärryä. Pystyssä olivat onneksi, mutta toivottavasti ei ole leijonia tai tiikereitä karannut. Letkaa vetäneen vanhan Belaruksen toinen etupyörä oli irronnut läskineen ja yhdistelmä oli siksakissa ojassa. Heti kohta sen jälkeen olisi tehnyt mieli topata kuvaamaan hääparia, joka valokuvautti itseään keltaisena kukkivassa rypsipellossa iltaruskon valaistessa kasvoja, mutta eipä ehtinyt hiljentää ajoissa.

Lepakoita parveili tien yläpuolella pyytämässä hyönteisiä, joita liiskaaantuikin runsaasti Gessun keulaan ja pleksiin. Givi Airflow onneksi ohjaa lähes kaikki kypärän yli. Gopron linssi vaan pitäisi myös muistaa pyyhkäistä aina peukalolla puhtaaksi ennen kuvausta. Suurin piirein puolivälissä Saksan rajalle on valtava laani tuulimyllyn siipiä odottamassa kuljetusta vaikkapa Suomeen veronmaksajien riesaksi. Liikennettä oli jonkin verran, mutta ei liiaksi asti. Pimenevässä illassa tuulimyllyjen varoitusvalot tuikkivat iltaöisellä taivaalla kuin punaiset tähdet valtavien tuulipuistojen läpi ajaessa. Zumo ohjasi taas varmasti oikeaan osoitteeseen. Kuvailin laivahissiä jo pimeässä, vaikuttava laitos. Sammakot kurnuttavat vastapäisellä luhdalla kuin viimeistä päivää.Yritin muistella Sabrinan puhelimitse antamia ohjeita avaimen kätköpaikasta, mutta pihaan kurvatessani olikin terassin ukkoköörillä vielä täysi rähinä päällä ja Sabrina kantoi kaksin käsin lisää olutta pöytiin.

Kello oli 22.55 kolistellessani hotellin porstuaan endurosaappaissani, onneksi puhtaissa sellaisissa. Pikaiset kuulumiset, avain taskuun ja kamat huoneeseen, paperityöt kuulemma ehtii tehdä aamulla. Suihku ja vähän päiväkirjan päivitystä. Kypäräkaljat saa korvata minibaarista löytynyt vichy. Eilen aamulla klo 2.00 lähdin kotoa Oulusta, nyt kolmea tuntia vaille 2 vrk myöhemmin siis Berliinin tienoilla, ajoa kertynyt suurin piirtein 1560 km sekä kaksi laivamatkaa. Eilinen päivä alkoi 2.00 päättyen Norsholmiin 20.50 ja tämä alkoi 6.30 päättyen nyt siis 22.50. Onneksi laivamatkat ovat katkoneet urakkaa mukavasti, eikä ajamiseen ole vielä leipääntynyt.

[mek]

Näköjään sitä herää lomallakin normaaliin aikaan, pitkäksi venyneistä ajopäivistä huolimatta, eli Suomen aikaa kuuden jälkeen ei uni enää tullut. Vaatteet päälle ja ihailemaan kaunista aamua. Nyt alkaa tuntua lomalta. Rantaluhdalla leijuu sumuvaippa, kurjet huutelevat, käki kukkuu ja rastaat laulavat takana olevassa metsässä, tuoksuu kesäaamulle. Yli kaiken muun metakan kantaa rastaskerttusten voimakas, säksättävä laulu luhdalta. Kettu kiertelee rantaniityllä aamupalan toivossa ja katsellen kuinka kaksi kaurista ruokailevat. Siinä sitä olisi ketulle sapuskaa jos vain saisi nurin. Kävelen katselemaan laivahissiä, joka onkin vaikuttava näky. Alkuperäinen on valmistunut -30-luvun taitteessa ja pystyy nostamaan 95 metriä pitkiä laivoja, nostokorkeus 36 metriä ja nostovoima, altaassa oleva vesi mukaan lukien 4300 tonnia. Viisi vuotta sitten on rakennettu Kruppin teräksestä rakennetun vanhan hissin viereen uusi, suurempi, mutta rumempi hissi betonista, joka valmistuttuaan pystyy nostamaan 115-metrisiä laivoja, yhteensä 9000 tonnia. Nyt aamupalalle ja sitten taasen tien päälle. Tänään ei pitäisi olla kiire mihinkään, Zittauhun matkaa noin 300 km. Hotel am Schiffshebewerk maksoi 47,50, ei mahdottoman hintainen, mutta huoneen tupakanhaju laski pisteitä. Ei ollut nichtraucherzimmer.

Aamupalan olin tilannut puoli kahdeksaksi, jotenkin aamutoimissa kului aikaa niin paljon, että vasta yhdeksän maissa olin pyörän päällä. Kävin vielä ajamassa kanavan varressa eilistä reittiä takaisin ja katsomassa laivahissin turistiristeilyjen lähtöpaikkaa. Mutta on sillä hissillä ihan oikeaakin työtä, eikä vain turistien nostoja. Palatessani oli hiililastissa oleva proomu juuri ajanut hissiin ja odotti nostoa 36 metriä ylempänä jatkuvaan akveduktiin.





Tästä eteenpäin päivän ohjelmana oli ajoa vuorotellen mäntymetsissä, kumpuilevissa peltomaisemissa, pyökkimetsissä ja pikkukylissä. Ensimmäisenä oli tarkoitus käydä katsomassa Falkenhagenissa saksalaisten hylätyn sotilasbunkkerin raunioita. Paikka löytyi, mutta ruostunut aita esti pääsyn perille, eikä tiukka kielto 250 euron sakon uhalla yllyttänyt kiipeilypuuhiin.



Lämpötila oli jo lähtiessä +18 ja kiipesi heti kohta päälle 20:n. Seuraavaksi suunnistin Bad Saarowin lomanviettopaikkaan, jossa Berliiniläisillä on aika leuhkat datshat. Kylän eteläpuolella, Diensdorf-Radlowissa oli suuri flohmarkt sekä mobilistien kokoontuminen, porukkaa liikkeellä tungokseen asti. Rokki soi, makkara ja kalja teki kauppaansa. Kiertelin myyntipöytiä ja onnistuinkin löytämään vaimolle tuliaisen, nyt on sekin huoli pois. Join pahimpaan janooni yhden radlerin ja kiertelin vielä katselemassa sekalaista autokalustoa ja pääsasiassa MZ-merkkistä pyöräkalustoa. Malliksi oli muutama EMV:kin mukana, pari Harrikkaa ja Hondaa sekä ainakin Simsonin mopoja ja pari NSU:ta.







Lie ollut muutakin, mutta aloin hyytyä helteeseen, joten söin evässuklaapatukan, tyhjensin vesipullon ja tien päälle. Samat maisemat jatkuivat. Aamulla pyökkimetsät ja pellot olivat pääosassa, nyt maisema vaihtui karummiksi mäntykankaiksi, välillä melkeinpä puuttomaksi nummeksi. Jänschwaldessa hiilivoimalat tekivät ruskohiilestä sähköä ja laajat tagebaut, eli ruskohiilen avolouhokset ympäröivät kylää. Jokaisella peltoaukealla tuulivoimalat vispasivat ilmaa ja söivät teutoonien veroeuroja. Saksassa ei näköjään ole juuri mitään varoetäisyyksiä, miten lähelle asuttua taloa tuulipuiston saa pystyttää. Toisaalta, jos noudatettaisiin Suomessa yleistä parin – kolmen kilometrin suositusta asuttuun taloon, niin eihän Saksaan mahtuisi tuulipuistoja kuin kansallispuistoihin jos niihinkään, niin tiheässä ovat kylät. Ihan varauksetonta ei tuulivoiman kannatus ole Saksassakaan. Useissa kylissä, joissa myllyjä ei (vielä) ollut, oli tuulivoimaa vastustavia julisteita, joissa kerättiin nimilistaa adressiin. Moottoripyöriä on täällä itärajan pinnassa kauniina sunnuntaipäivänä todella paljon liikkeellä. Ohitin miehekkäästi yhden harrikkaletkan, jota veti sodanaikainen harrikka. Parin kilometrin päässä oli sitten tasoristeys ja puomit alhalla, joten siinä sitten jonotettiin porukalla ja odotettiin ohittavaa junaa.





Suunniteltu päivämatka Zittauhun ei ollut pitkä, 320 km, mutta kova helle alkoi viedä miehestä mehut. Ennen Görlitziä pysähdyin vielä syömään jäätelön ja ostamaan vettä. Pikkutie, jota ajoin, meni melkein Görlitzin läpi, mutta veti yllättävän hyvin. Dresdenin ja Görlitzin välisellä moottoritiellä sen sijaan näkyi olevan kilometrien mittainen stau. Parempi vaan pysyä pikkuteillä, niin pysyy ainakin liikkeellä tässä helteessä. Görlitzin eteläpuolella oli vanhasta tagebausta tullut iso järvi, Berzdorfer See, johon matkasi kansaa uimarannalle. Järven eteläpäässä oli kaivinkonemuso ja kieltämättä schauffelbagger 1452 on Gessuun tai jopa kasi-pillariin verrattuna melko iso kapistus.

[mek]

Saavuin kolmen tähden Hotel Dresdener Hofiin neljän jälkeen. Hintaa pitävät 53 euroa ja on kyllä aivan mahtava hinta-laatusuhde. Sisätilat vasta täysin remontoitu todella fiksuiksi, tilava huone, erinomaisesti siivottu, hyvä kylppäri ja sänky. No saunaa ei löydy, siitä pieni miinus. Ruoka on myös hyvää ja kohtuuhintaista, päivän annos, lampaan kotletit ja tuoretta parsaa, 13,50.



Kävin vielä kaupungilla kävelemässä ja valokuvailemassa, mutta eipä löytynyt kahvipaikkaa. Yhdessä oli ovet vielä auki, mutta nisut oli siivottu tiskistä pois, eivätkä suostuneet enää myymään mitään. Edes läheiseltä Aral-huoltoasemalta ei saanut kuin kalijupääkahavia automaatista, joten jätin senkin ostamatta ja käppäilin takaisin hotellille.



Tämä hotelli tarjosi aamupalan jo puoli seitsemästä alkaen, vaikka ei ihan keikkamiesten hotelli ollutkaan. Ei ollut siis mitään ongelmaa ehtiä hyvissä ajoin, vielä aamuviileässä kelissä liikkeelle. Puoli kahdeksan maissa pyyhkäisin öiset kasteet hihalla istuimelta ja suuntasin Gessun etupyörän kohti Saksan ja Tsekin rajalla olevaa Sudeettivuoristoa. Tämän päivän ohjelmassa olisi ajoa mutkateillä vuorotellen synkissä vuoristokuusikoissa, kumpuilevissa peltomaisemissa ja vehreissä pyökkimetsissä. Muutamasta reiluun kymmenen kilometrin välein oli aina talorypäs, pikkukylä tai vähän suurempi taajama. Heti alkumatkasta oli merkillisen näköisiä, ilmeisesti jääkauden syövyttämiä kalliopaasia ja jyrkänteitä, Kelchstein.



Meno maistui tien mutkitellessa jyrkkäseinäisessä kanjonissa kirkkaan vuoristopuron varressa. Yhdessä pikkukylässä piti tehdä U-käännös kun meinasi houkuttelevan näköinen Beckerei livahtaa ohi. Kyllä kannatti, hyvä kahvi ja aivan erinomainen, sekä myös reilun kokoinen kirsikkaleivos, yhteensä vain kaksi euroa. Saksassa. Uskomatonta jos vertaa esim. ABC:n hintaan tai laatuun. Eikä muuten olisi pitänyt todeta, että vain itäblokin maissa on sähköpaalut betonia, on niitä näköjään Saksassakin. Toki enimmäkseen tuolla itärajan pinnassa, missä kadun nimet ovat myös puolaksi, mutta näköjään täälläkin, tosin vanhassa Itä-Saksassahan tässä vielä ollaan.



Lämpötila alkoi taas nousta kohti hellelukemia, mutta onneksi pääsin puoleen päivään mennessä sen verran ylemmäksi, 600 m+ tasolle, jossa oli muutaman asteen viileämpää, vain 18-20. Ajaessa siis juuri sopivaa. Seiffen on nykyään turistikylä, mutta DDR:n aikaan se oli Saksan demokraattisen tasavallan leluteollisuuden keskus. Useimmat 60- ja 70-luvulla syntyneet lienevät nähneet niitä itäsaksalaisia, puusta valmistettuja Meccano-rakennussarjan kopioita. No, meikäläisen lapsuudessa nekin olivat itselleni liian kalliitta, autot ja pyssyt veistettiin itse laudasta ja kakkosnelosesta. Sen ainoan Plaston kuorma-auton päälle peruutti naapuri traktorillaan. Joka tapauksessa tuolla Seiffenissa puuleluteollisuus kukoistaa taas turismin myötä. Taitavat nikkarit tekevät puusta mitä vain mieleen juolahtaa. Seiffenissa söin myös hyvän Bratwurst-annoksen Paulanerin alkoholittoman weizenin kera. Hyvää oli.



Maisemat ja keli jatkuivat edelleen samanlaisina ja sääennusteet näyttävät samaa koko viikoksi. Täytyy kyllä sanoa, että toukokuu on erinomaista aikaa lomailla tällä suunnalla. Ei liikaa turisteja, mutta kuitenkin sen verran, että kaikki paikat auki. Omena-, luumu-, kirsikka-, päärynäpuut, atsaleat ja alppiruusut ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan, kukkivat valtoimenaan. Linnut laulavat kuin viimeistä päivää ja kaikkialla on rehevän vehreää, ei vielä aavistustakaan loppukesän kulottuneesta, kellanvihreästä sävystä. Ja ennen kaikkea, sää on sopiva ajamiseen, ei mitään hirmuhelteitä.

Päivälle sattui myös yksi paluuperä. Olin Base campilla suunnitellut joka päivän reitin etukäteen, kuitenkin niin, että on mahdollista oikoa ja muuttaa suunnitelmaa tarpeen vaatiessa, eli vain ”must” käyntipaikat ja etukäteen varatut yöpaikat reittipisteinä. Muuten vedin viivaa vain sopivan näköisillä teille, joten navi laskee sitä tarvittaessa uudelleen noiden reittipisteiden välillä. Rathenin turistikylään sattui siis tuo paluuperä. Vähän ennen sitä, Kirnitzschlissa oli liikkeellä paljon turisteja joita kapearaiteinen juna kuljetti jyrkkäseinäisessä laaksossa kadunreunassa menevillä raiteilla. Oberwiesentalista poikkesin Fichtelbergin huipulle, 1238 metriä ja join siellä vielä kahvit. Turistipaikassa on turistipaikan hinnat, pelkkä kahvi 2 euroa ja kaiken lisäksi vähän pannussa seisoneen makuista.



Lähelle reittiä olisi sattunut myös Zschopaun Motorradausstellung, jossa on etupäässä DKW ja MZ-kalustoa ja hyvin onkin. Olen kuitenkin käynyt siellä 2013, joten sai jäädä nyt väliin. Moottoripyöriäkin oli jonkin verran liikkeellä, vaikka arkipäivä olikin. Liikennettä oli muuten erittäin vähän. Harvat asuntoautot olivat turistirysissä parkissa, en ohittanut yhtään ainutta tänään, muutaman traktorin kyllä. Vain Bad Schandaun seudulla oli vähän matkaa vilkkaampi liikenne.

Kymmentä vaille viisi ohjastin Gessun Breitenbrunnissa Adners Gasthofin pihaan. Sain huoneen ykköskerroksesta mutta auringon puolelta ja iso ikkuna aurinkoon päin. Tukalan kuuma. Ikkunat ja ovet tuuletusasentoon ja suihkuun. Lähdin sitten kylälle käppäilemaan tarkoitus käväistä ostamassa vähän hedelmiä illaksi. Googlen kartasta kotona katsottu Penny oli kuitenkin ulkomuistista sen verran kaukana, että rupesi hirvittämään miten hiki tulee kun kiipeää mäen takaisin ylös kauppakassin kanssa. Käännyin siis takaisin ja kävin Gessulla hedelmäostoksilla.



Nyt on iltapalaa ja huomiseksi matkaevästä. Kävin vielä alakerran Gasthofissa yhdellä olusella ja lueskelemassa päivän lehteä, eipä ollut montaa asiakasta. Palatessani huoneeseen oli seinällä ruokalusikan kokoinen hämähäkki. Vaikka minulla ei ole mitään araknofobiaa, tuntui ajatus yön viettämisestä tuollaisen pedon kanssa samassa sängyssä epämiellyttävältä...