RusTour '07

[genesis]

Erilainen Monkoolian reissu 2007

Pohjaa:

Tämä projekti sai alkunsa vajaa pari vuotta sitten kun eksyin eräälle reissusivustolle, jossa kerrottiin
parin suomalaisen matkasta Mongoliaan ja takaisin. Aikansa sivustoa lukeneena päähän jäi ajatus lähteä itse
kokemaan kyseistä seikkailua, asiaa vain pahensi toinen reissusivusto jossa kerrotaan Venäjän matkailusta mopolla
useampaankin kertaan. Ei siinä auttanut muu kuin ruveta hieman suunnittelmaan retkeä, kotoakin hankkeelle näytettiin
vihreää valoa, kun sopivasti osasi lahjoa, niin matkakuume vain nousi ja viimein löytyi lääkettä asiaan, viisumihakemukset
vetämään ja varustamaan mopoa matkaa varten.

Rautahevosen virkaa toimitti vanha TranAlp, melkein loppuunajettu yksilö jonka vaihdoin tupakanpolttoon.
Nyt siis nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta oikein kunnolla. Alkoi sotavarustelukierre, talvella 06-07 oli hyvää aikaa
varustaa ratsu tulevaan taistoon. Pyörälle täydellinen perushuolto, uudet rinkulat alle ja valmis.
Ainoa mikä jäi tekemättä oli moottoriremontti, jonka tekemättä jättäminen toi uusia käänteitä alkuperäiseen
suunnitelmaan. Se siitä ja sen kestävyydestä myöhemmin, alkoi olla jo heinäkuu, tarvittavat paperit olivat kunnossa ja
pyörä valmiina tallissa. Ei oikein tullut uni viimeisenä yönä, mutta muutama tunti tuli nukuttua koiranunta, kunnes lähtö koitti.

Päivä 1:

Klo 04.00 starttasi yhden miehen ristiretki kaukaisille idän maille, ensimmäisenä etappina autokeidas. Siitä suunnaksi Riihimäki,
josta Porvoon kautta Vaalimaalle, ihmettelemään rajanylitystouhuja. Rublia sai Teboililta, joten kahvia naamariin ja rajalle.
Suomen puolella nyt ei ollut mitään liikennevaloja ihmeellisempää, rajan jälkeen ensimmäinen täti kyseli jo passia,
ettei vain olisi jäänyt kotiin, n.25v hyvärunkoista venäläistulliupseeria ei vielä kiinnostanut kuin passin kannet...Ei kun jonoon.

Suomalaisautoilijat alkoivat heti viittoilemaan jonosta lähemmäs koppeja, pikainen briiffaus mitä mistäkin kopista ja millä lapulla.
Ei kun annettujen ohjeiden mukaan, ensin passintarkastus, sitten autositoumuksen maksu, tulli-ilmoituksen leimaus, kun kaikki
näytti olevan läjässä, ja aikaakaan ei ehtinyt reilua puolta tuntia kauempaa, peräpään karvoitukseen tuli tunne että kaikki ei ole
kunnossa, liian helppoa, jotain varmasti puuttuu. Ja puuttuihan sitä. Migraatiokortti, pieni paperinpala passin väliin.
Kysymään ensimmäiseltä tädiltä, njet oli vastaus vaikka näytin netistä tulostettua mallia, viittoi seuraavaan kioskiin.
Vuoron saatuani tähän seuraavaan kioskiin, neuvo oli selvä, ensimmäisestä kopista. Eli siitä samasta mistä jo ajettiin kerran pois.
Päättäväisesti takaisin vaatimaan paperinpalaa ensimmäisestä liiteristä, ei ole niin ei ole, kuului vastaus.
(ensimmäinen kokonainen lause venäjää jonka opin tällä matkalla, ilman sanakirjaa tai muuta).
Pikainen vilkaisu koppiin, eli pää sinne luukusta ja selvittämään asiaa, kuten maassa näytti olevan tapana. Siinähän niitä, pöydällä monitorin edessä.
Minullekin liikeni yksi leimattu kappale, kun sitä osasin sormella osoittaa. Täti vain selitti että esittämäni malli oli vääränkokoinen (A4 -suurennos alkuperäisestä).
Tervetuloa byrokratian luvattuun maahan. Tämän yli tunnin kestäneen episodin jälkeen, pääsin rajasta eteenpäin, vaikka sitä passia piti esitellä vielä pariin otteeseen.
Raja takana, Viipuri edessä.

Opettelu itämaiseen autoiluun alkoi heti, ilman alustavia kursseja tai varoituksia. Parhaimmat päästi n. 200km/h ohitte, jollei lassella päässyt ohi vasemmalta,
niin tapana näytti olevan pientareen luova käyttö, melkein hurjin tilanne siinä kun tulee rekka vastaan, toinen päästää ohi vasemmalta ja volga kuittaa pientareen kautta.
Mopon mittari näytti noin 110km/h. Sopu sijaa antaa ja matka jatkukoon. Pietarissa ajoin 1 sillanmitan liian pitkälle, polttaen matka-aikaa n. 2 tuntia harhailuun.
Keskusta tuli nähtyä, ja Moskovan kyltitkin löytyi kun aikansa haki. Tässä bensiksellä tankattuna Pietarin jälkeen. Löysin Novgorodista itselleni hotellihuoneen,
1200 ruubelia huoneesta, ja 40 parkkiksesta. Hotelli aitoa aatteen mukaista suunnittelua, samoin vieressä ollut jokin autio kulttuurihässäkkä.
Ravintolassa luonnollisesti englanniksi menu, intouristissa kun olin. Kello n. 23.00 kun valmiina nukkumaan, ja odottamaan mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Kilometrejä kotoa 880km.

Huomenna lisää....(kö?)

[perttu]

Ehdottomasti lisää! Tämä ei ole pyyntö

[pahkis]

Lisää, Moshna!

[SamO'vaari]

Davai, davai!

[jussimh]

joo lissee lissee... jospa sais tuon omankin matkakertomuksen sitten joskus valmiiksi..

[genesis]

Päivä 2:

Aamulla heräilin puurolle 7.30 aikoihin, annos maksoi ravintolassa 85 ruplaa kahvilla ja muilla asiaankuuluvilla lisukkeilla,
euroihin muutettuna 2,5 yksikön verran. Mopokin löytyi samasta ruudusta alakerran bunkkerista jonne sen illalla jätin, ja vieläpä ehjänä.
Ainoa lukitusmetodi oli ottaa avaimet taskuun, mukana oli iso vaijerilukko, muistin senkin vasta aamulla, että laittamatta jäi.
Romut mopon päälle ja radalle. Parin korttelin jälkeen nousukiidossa olluthävittäjä pääsi kuvaan, noista maamerkeistä osasi aina suuntia länteen, mistäköhän sekin
mahtoi johtua? Tätä miettiessä matka kohti Moskovaa oli jo taittunut tovin matkaa ja lounasaika painoi päälle. Ensimmäiseen kuppilaan ihmettelemään mitäköhän sieltä saa, eilinen päivä meni tapojen opettelussa, tänään voisi opetella tilaamaan ruokansa ilman muita apuja.

Polttoaineen osto onnistui kirjoittamalla lapulle pumpun numero, oktaani ja litrat, tädit kirjoitteli sitten lapulle kuinka monta paikallista unittia piti antaa jotta pumppu pärähti käymään. Ainoa mitä piti muistaa, niin laittaa pistooli tankkiin, katsoa ettei kahva ole pohjassa, ja ennen tankkausta painaa
mahdollista mustaa nappia. Uuden jakajat lähti automaattisesti päälle, vanhat suurtehopumput varmaan ampuisivat pistoolin tankista jos unohtaisi kahvan pohjaan. Joten löpöttimen saannissa ei ollut koskaan ongelmaa, joka kylässä oli ainakin yksi asema auki 24h. Samoin 50km välein löytyi aina uudempi lukoil, jossa minimarket yms.

Joten lounasta hakemaan, menu oli kirjoitettu väärällä fontilla, ja kun babuskan kanssa ei oikein kielipelikään onnistunut, kuningasidean saaneena tämä täti-ihminen vei kädestä pitäen (hui!) keittiön puolelle, siitä sitten kattiloista katsomaan mikä matkamiehelle maittaa? Kartofskia muusattuna ja kunnolla mäsaa päälle niin taas jaksoi. Toisinsanoen perunamuusi soosilla, kokiksella ja kahvilla 102 ruplaa. Teiden varsille alkoi ilmestymään kauppiaita, jotka myivät oman puutarhan tuotteita ohikulkijoille. Sadekuurokin rankaisi niin että takin sai kasteltua, kuivui onneksi tuokin melkein heti. Matkalla sattui tielinjaus osumaan pyhättöön, siispä pieni ohjausliike piti tämän vuoksi tehdä, autiona tämäkin oli, mutta eipä ollut uskaltanut neuvostokoneisto kajota tähän maamerkkiin. Rasvausasennossa olevaa kalustoa sattui myöskin tulemaan eteen, ajoaikalait taitaa olla tuntemattomia käsitteitä?

Tverin jälkeen alkoi meno olemaan kuin suuremmassakin kylässä, kaistat lisääntyi, liikenteen lisäännyttyä potenssiin 5. Moskovaan päästyäni piti luonnollisesti valita uloin orbital, (=n. 30km keskustaan), parhaimpaan aikaan, kehän kierto alkoi kolmen aikoihin iltapäivällä, lämpöä sen 25 astetta, ja edessä stau.

Olihan kehällä 7 kaistaa suuntaansa, ja sopivasti 8 kaista oli mopokaista, jossa alppi ylileveänä kuljetuksena mahtui kulkemaan. Liikenne veti hyvin aina ulosajojen välissä, pääteiden risteyksissä kaikki oli paikallaan. Vietin tässä ihanuudessa kolmisen tuntia, kunnes pääsin M7:lle, suoraan itäänpäin. Yksi motoristi meni ohitseni, samoin yksi tuli vastaan. Samoin ex-työnantajan kapellikärryn tunnistin ennen Moskovaa, että on tämä maailma pieni paikka. Alkoi suhteellisen hyvä moottoritienpätkä, keskinopeus nousi reilusti yli sadan, taajamien kohdalla jonkun kamazin imuissa pääsi hyvin tutkakatveeseen. Ennen Nizhyi Novgorodia tuli vastaan joku maailmanmatkaaja gessullaan, tien luonteen takia ei jarruvalot syttyneet kummallakaan. Alkoi hämärtää, paikallisen 3AC:n pihalla oli pari saksankilpistä bemaria. Kahvia ja pasteijaa naamariin, kokonaisuutena 26 ruplaa. Ajattelin ajella niin kauan kun silmät pysyy auki.

Pimeän tullen tienvarsilla omenakauppiaat vaihtui ilmanalaan poikkeavasti pukeutuneisiin naisiin. Huoltiksien pihoilla näitä juoksi välillä hytistä hyttiin, täälläpäin on selvästi panostettu asiakaspalveluun...Laatua en jäänyt tutkimaan tarkemmin, enemmän teki mieli päästä oman mopon pukille. Miliisejä ei ollut riesaksi asti, checkpointeilla pitivät vahtia, rekkojen imussa niistäkin pääsi, kun liikennemerkki aina varoitti kyseisestä kohdasta kilometrejä ennen. Samoin vastaantulijat vilkuttelivat ahkerasti edessä olevasta tutka-autosta. Ruotsalaiset olivat vallanneet myös Moskovan itäpuolisen alueen, huomatkaa kirjoitusvirhe toisessa seinässä

Vastaantulleet valopallot alkoivat häikäistä siinämäärin aamuyön tunteina, että päätin laittaa teltan pystyyn n. klo 03.00, puoli tuntia N.Novgrodista itäänpäin, estääkseni mahdollisen epilepsian oireilun. Kilsoja tälle päivälle kertyi 1014 km.

[Jarski61]

Lisää
Kuume nousee..

[VesaLaun]

Onneks ei käy kateeks yhtää eikä reissukuumetta pukkaa. Pah!

Vesa

[kapsu]

Juuh, lisää rapsaa odotellaan. Kiva oli lukea kertomuksia.

t:kapsu

[aniMalin]

Jeeeee!!!!
Oli tutunnäköisiä paikkoja ja ukkojakin kuvissa..

Lisää!!!

[genesis]

Päivä 3:

Herätty lämpöhalvaukseen teltassa johonkin aikaan, eipä tarvinnut pelata kellokorttien kanssa. Aamukahvit väännetty mukana olleella bensatohottimella, ja aamukävelyllä huomasin, että jos olisin pimeässä ajellut peltotietä vielä 10 m kauemmas, olisi saanut nyppiä 2 mm rautalangan pätkiä renkaista ja ketjuista, ilmeisesti venäläistä paalinarua jäänyt vähän pellonsyrjään. Aurinko lämmitti hyvin tehokkaasti, muttei auttanut muu kuin pukeutua mustaan ja hypätä taas mopon päälle. Lounasaikaan pysähdyinkafen eteen jossa raskaskalusto oli hyvin edustettuna, ajattelin että tästä saa hyvää murkinaa. Eikun sisälle, sormella osoittelemalla lautaselle kertyi uusia makuja. Lihapullatkin oli suuren maailman luokkaa, nyrkinkokoinen pallo. Pullaa oli vain jatkettu riisillä, muttei makunautinnossa ollut moittimista, perunoita, kylmä keitto alkupalaksi, leivät, kahvi ja jokin nisua edustava pallura maksoi tässä liiterissä 80 ruplaa. Ja ladossa oli vielä toimiva ilmastointi.

Syödessäkin mopoa kiersi jatkuvalla syötöllä ihmisiä katselemassa, kaikki oli onneksi katsoa-saa-muttei-koskea -periaatteella liikkeellä. Kysymyksiäkin esitettiin, finlandia-mongoliu meni jakeluun, samoin solo-motorzikl taisi upota useimpiin kyselijöihin. Samoin mopon varusteita ihmeteltiin, sekä japanilaista insinööritaitoa, miten laittaa 2 zylinteriä tankin alle piiloon, kun niiden pitäisi olla luonnollisesti molemmille sivuille.

Radiosta löytyi aina jokin kanava mikä soitti pääsääntöisesti länsimusiikkia, venäläinen kansantanssi ei oikein jaksanut upota. Suosituin biisi oli rihannan umbrella, sen kuuli keskimäärin puolentunnin välein, yleensä useammin. Matka taittui ei huolta huomisesta -tyyliin, maan tapoja oli opittu, ruoka- ja polttoainehuolto toimi ja matkalla sattui vielä savuavarekanveturi eteen, joka näytti saaneen palaa rauhassa loppuun asti.

Päivällä vastaan tuli neljän sivuvaunu-uralin letka, viimeisessä oli pieni suomenlippu nostettu salkoon, mopo ympäri ja ziljoonaa perään. Uralintiikereiksi esittäytyneet 3 suomalaista ja 1 virolainen oli tulossa UlanBatorista, matka oli vain heitetty paikallisilla valmisteilla. Kertoilivat kuinka huonossa kunnossa tieurat ovat, ehdottelivat soolomopoilun jättää kestopäällysteisille teille, rajalta pääkaupunkiin kuulemma oli hyvä päällystetty tie. Heidän piti kiertää kazakstanin kautta, mutta kalustossa oli niin paljon korjaamista, että olivat päättäneet ajaa suoraan kotiin. Toivottelivat lycka till, ja antoivat Mongolian tiekartan mukaan.

Samoin illansuussa vastaan tuuppasi puolalainen turisti bemarillaan, samoin tulossa Mongoliasta. Valitteli polveaan kun oli kivikossa kaatuillut, onneksi oli ollut mukana kavereita vanhalla golfilla, jotka olivat ottaneet suurimmat kantamukset laukuista autoon. Samoin varoitteli matkustelusta päällystetyn tien ulkopuolella. Toivoteltiin hyvää matkat ja polkaistiin mopot käyntiin.

Matkalla jouduin miliisin uhriksi, sopivassa ahdepaikassa oli ohituskaistat vastaantuleville, minulle sulkuviiva, mäen päällä ei näkynyt ketään joten tuppi nurin ja koko letkan ohi, samalla vauhdilla pääsi vielä letkaa vetäneistä kamazeista ohi. Kilometrin päässä oli miliisi taikasauvansa kanssa heilumassa keskellä tietä, enää ei auttanut katsella toiseen suuntaan, kuten miliisin checkpointeilla olin tehnyt. Rattaat tien syrjään ja ihmettelemään että mikäs nyt vaivaa? Dokuments oli komento, ei auttanut muu kuin kaivaa passi esille. Motozikl passport:ia osasi tämä vielä vaatia. Kun tarvittavat paperit oli esillä, viittoili miliisi mukaansa tien toiselle puolelle, ladan viereen selvittelemään asiaa. Tyhmä kun olin, en ollenkaan jaksanut ymmärtää, että sulkuviivalla ei saa ohittaa. Tätä lain kirjainta käytiin keskellä tietäkin esittelemässä, tiessä viiva, ja merkki tien poskessa. Eihän meillä suomessa tuollaista, koskaan en ollut kuullutkaan. Miliisiltä paloi hermo ja laittoi latuskan etupenkille istumaan, samalla huomasin puiden katveessa auton, josta ystävällinen miliisisetä näki kiikareilla samaiseen ahteeseen, jossa oli ollut olevinaan hyvä ohituspaikka. Tajusin että nyt on peli menetetty, näillä on faktaa asiasta. Kyselin suomeksi koko ajan että mitä nyt, koska saan mennä, löytyiskö vessaa. Esitin myös että minulla on paskahätä, samoin motorziklistä on kampikammion kattovalo palanut. Yritin taktikoida että jos pidän ääntä koko ajan, niin näiltä hemmoilta palaa hermot ja päästää menemään. Vielä mitä, ladassa istunut miliisi keksi pyytää ajokortinkin vielä. Ei auttanut kun antaa. Alkoi sakonkirjoitus. Pantomiimillä esitti, että ajokortti menee miliisin rintataskuun, minä saan jonkun paperinpalan, sen vien paikalliseen bankoon, ja militsija antaa kortin pumaskaa vastaan. Tämä nyt ei käynyt ollenkaan päinsä, esitin että käteismaksu ja motoziklistä käännän tupen nurin. Tällä välin kiikarimies oli ilmoittanut jo 4 tyyppiä jonoon jotka odottelivat vuoroaan sakonkirjoitustyypin luokse. Tässä tilanteessa tarvittiin siis 3 miliisiä, yksi tarkkaillee, toinen pysäyttää, ja kolmas osaa kirjoittaa. Miliisi esitti 100 dollarin hyvikemaksua painiseuran virvokekassaan. Kirjoitin samalle lapulle mielestäni sopivamman summan. Laitoin 5 ekua, korostaen euro-merkkiä. Pysäyttämässä ollut miliisi katsoi kaverinsa kanssa paperia, muutaman sanan jälkeen miliisit löi kaikki paperit syliini, osoitti sormella minua, sitten pyörää, ja heilautti kättä että mene nyt *elvettiin siitä. En ymmärtänyt ollenkaan tilannetta, pikaisesti vain pyörälle ja menoksi, lähtöä tehdessäni miliisi tuli vielä kysymään, että minne olen menossa, sanoin minne olen menossa, tämä pyöritteli vain päätään, että ei voi olla totta. Kysyi vielä lopuksi että onko varmasti kaikki dokumentit mukana, ja sitten toivotti hyvää matkaa. Ihmeellinen maa ja kummalliset ihmiset!

Matkalla ohitin myös amerikkaistyyppisen asuntoauton, eli lava-auton päälle rakennetun uretaanilaatikon. Kilvet oli australialaista alkuperää, kyljissä oli jokin aroundtheworld.com -tyyppinen osoite.

Poikkesin yhdessä kylässä ennen Ufaa, magaziini oli auki 24h, taisi kuulua suurempaan konserniin, koska yövuorossa oli 3 ihmistä. Ulkona omenoita mutustaessa 2 pariskuntaa oli iltakävelyllä, pysähtyivät kyselemään, että mistä tulossa ja minne menossa. Alkuesittelyiden jälkeen jo kaivettiin digikamerat esille, tutkittiin karttoja. Toinen pariskunnista oli Krasnojarskista, antoivat osoitteensa ja kutsuivat kylään, jos tulen samaa kautta takaisin. Annoin pienen pullon salmiakkikossua mukaan kun tekivät lähtöä, toinen miehistä harppoi juoksujalkaa magaziiniin hakemaan vastalahjaa, luonnollisesti vodkapullo kädessä mies palasi, taas käteltiin ja toivoteltiin hyvää matkaa. Ympärille oli jo kerääntynyt toistakymmentä ihmistä ihmettelemään, onneksi nämä uudet tuttavuudet hoitivat esittelyt ja selvitykset muille. Matkaan päästyäni alkoi hämärtää, tie oli tehty 3 km suoran pätkistä joiden välissä piti olla aina 90 asteen mutka. Perusjyrkkä kurvi, kuin risteyksestä olisi kääntynyt, näissä paikoissa sai olla tarkkana.
Hotelli Erän vastaanottoon saavuin puolenyön tietämissä, tämä hotelliketju on siitä hyvä, että sen löytää mistä vain, alpin etuvalon loisteessa teltanpystytystä, n. 100m jotain peltotietä, puiden katveeseen sain majoituttua. Kilometrejä tälle päivälle 770 km.

[genesis]

Päivä 4:

Heräilty aamulla kahdeksan paikkeilla keittelemään kahvia. Telttapaikka näytti hyvinkin kotoiselta, paitsi että viereisellä pellolla kävi öljypumppu. Aamua käyntiin polkiessa, tämä peltotie sattui olemaan pienemmän kylän tie valtatielle, ihmisiä alkoi valumaan tietä pitkin, kauppaan näyttivät olevan menossa. Muutamat nuoret uskalsivat pysähtyä ja kysellä mistä-minne ja miten -tyyppisiä kysymyksiä,mutta ehkä vierasmaalainen moottoripyörällä ja keskellä koivikkoa pelkät kalsarit jalassa on sen verran erikoinen ilmestys heidän kylätiellä että muut katsoivat parhaaksi kiertää vielä vähän pellon kautta. Jaksoivat sentään kaikki hymyillä, taikka sitten se oli sääli-irvistys, tähän asiaan ei tullut selvyyttä. Tarkastelin siinä öljyjä, tikkua en saanut kastumaan vaikka vähän vielä käänsin pyörää itseenikin päin, ei auttanut kuin kaataa lisää. Kaadoin yli litran (tilavuus 2.4) öljyä koneeseen, että sain tikun päätä kastumaan. En vielä murehtinut asiasta, olihan pyörällä jo ajettu pitemmän matkaa.

Saavuin Ufaan jonka kierto onnistui suurempia ruuhkia. Bensiksellä myytiin öljyäomaan kannuun suoraan mittarista. Mittareiden päällä oli merkitty vain jokin venäläinen koodi, ja sen alla automerkit joihin öljy sopi. Maasto Asan paikkeilla alkoi jo olemaan kumpuilevampaa. Mäetkin näytti pitkiltä sekä alas, että ylös. Kylätkin näyttivät joltain pieniltä kalastajakyliltä, olin saapunut Uralille. Matka jatkui kohden Cheljabinskiä, opasteet näytti kehätielle, kartta antoi tälle kehälle pituudeksi reilun 200 km, ajettelin surauttaa pikaisesti pitäjän läpi, olihan jo ilta ja vähemmän liikennettä. Sisäänajotiellä oli heti miliisi kyselemässä matkan tarkoitusperiä. Paperit olivat kunnossa, toivottivat hyvää matkaa, opastivat kylläkin takaisin kehätielle. Pitäessäni samalla pienen jaloittelutauon tässä turvallisessa ympäristössä, seurasin miliisin tutkaamista. Valvonta tapahtuu kiikarin tapaisella laitteella jossa on ilmeisesti joko digikamera tai digivideokamera. Tällä kuvataan kohde, näytössä näkyy nopeus, ja muut tarvittavat tiedot. Kuvaaja huutaa toiselle pysäytyskäskyn, kuvaten samalla perästäkin vielä kilven. Kotivideota vastaan on varmaan turha kiistää. Nämä miliisit eivät olleet moksiskaan vaikka kuljinkin heidän perässään ja kurkin kuvaajan olan ylitse tämän tutkan toimintaa. Aikani tässä palloiltuani jatkoin matkaa kohti keskustaa. Ruman näköisiä voimaloita riitti tässä kaupungissa. Tämä oli pahin näkemäni kaupunki, suorastaan pelotti ajella näitä katuja iltahämärissä. Muutaman kerran kysyin neuvoa reitistä kadulla kulkevilta ihmisiltä, lopulta löytyi oikeat merkinnät kylteistä ja matka kohden Kurgania alkoi. GPS-datapaketin mukaan 20km päässä olisi motelli. Käväisin kysymässä, jotta mahtuuko, babushka ilmoitti että ei mahdu. Jatkoin matkaa. Tie oli sen verran hyvässä kunnossa, että koko ajan sain pidettyä yli 100km/h nopeutta, vaikka olikin pilkkopimeää.

Mishkinossa pysähdyin yökafeeseen vähän virkistäytymään, olihan jo melkein puoliyö. Pihalla rahtarit korjasivat kiukulla hajonnutta rellua, eipä ollut ranskanihme kestänyt paikallista tiestöä, mekkala vain yltyi kun nämä mekaanikot yrittivät saada uudehkon rekan käymään. Tottumaton olisi voinut luulla että tilanne on jo joukkotappelu, mutta äänekkäällä sanailulla vain annettiin ohjeita automieheltä toiselle. Vartioidun parkkiksen pitäjä tuli tarjoamaan stojankaa yöksi. Kyseli että missä yövyn, esitin telttaa, tarjouksena tuli takapihan aitaus, 10 ruplaa. Tilanteen tarkastettuani ajattelin, että jään sitten tähän yöksi. Ajoin rekkojen ja aidan väliin, ja aloin kaivelemaan sivulaukusta telttaa esille. Viereisestä rekasta kömpi n. 50-vuotias kuski ihmettelemään, että mitä nyt on tekeillä. Kun tämä huomasi että telttailemaan aion, tuli esittämään että josko nukkuisin hänen autossaan. Pikaisen pantomiimin jälkeen kuskilla oli kourassa autonkuljetusautossa olevien autojen avaimet. Toyotan RAV4 oli suurin auto joka oli kyydissä, saimme siitä ovet auki, kuski viittoi että heitä tavarat autoon ja penkki nurin. Ajattelin että mikäpäs siinä, jos vaikka yöllä sataa niin on 'katto' pään päällä. Penkkejä kaataessani kuski haki hytistä tyynyn, peiton ja yhden kaljan. Olutta nauttiessa selvitimme mistä-minne ja perheasiat. Kuski oli Cheljabinskistä lähtenyt, ja menossa Tjumeniin, kaksi viikkoa sanoi reissun kestävän. Mopolla tämän pätkän ajaa hyvin päivässä. Kyselin että mihin aikaan on herätys, kuski vain näytti että ei ole kiirettä. Pääsin viimein nukkumaan, klo. 02.00. Kilometrejä kertyi 760 km.

[kapsu]

Auts, kylläpä kuulostaakin hauskalta reissulta !
Perkules kyllä minäkin vielä ; )
Ihmejuttu, että oot selvinnyt miliiseistä noin helpolla...

t.kapsu

[mikkot7]

Äijä on rautaa. Yksin synkässä maassa mykkänä. Ei sen pualeen itestä se on kiinni miten kohtelevat.Mulla on r?ssistä kans vaan hyvää sanottava, ainaki niistä jotka itte on kotimaassaan. Hirmu avuliaita ja aina jeesaamassa.

Nää on hyviä nää jutut. Jatkukoon tarina....

[vkoivu]

Hyvää tekstiä jatka samaan malliin. Tutun oloista, että venäjällä reissatessa joka päivä sattuu ja tapahtuu.

Olivat näköjään saaneet kahvilan pihaan http://moposivut.easyhostplace.net/pict ... stelee.jpg asfaltinkin tehtyä http://siperia.pslsafarit.fi/images/P1050548.jpg Mikäli kyseessä on sama paikka. Ainakin sijainti noin suunnilleen olisi sama, samaoin kuten ikkunat (niitä ei vain oikein näy tosta mun nettiin leikkaamasta kuvasta) , seinät yms.

Muistaakseni tossa paikassa jokainen syötävä oli hinnoiteltu näppärästi omalla hintalapulla, jolloin kielitaidollisesti rajoittunutkin osasi koota helposti haluamansa satsin ja osasi vielä suurinpiirtein aavistaa hinnankin.