Hei!
Ehkä vähän myöhässä tämä idea, mutta voisi olla vaihtoehto.
Kawa KLE 500
Paluu harrastukseen. mutta millä?
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Re: Paluu harrastukseen. mutta millä?
Minkä huollan, sen myös korjaan.
Re: Paluu harrastukseen. mutta millä?
Kle Oli kanssa yksi vaihtoehto, mutta liikaa painoa hiekkateiden ulkopuolelle itselleni.
Mutta, pyöriä viikonloppuna katseltu, eikä mitään sopivaa oikein löytynyt, niin tuli päädyttyä hieman yllättävään (epätoivoiseen?) ratkaisuun. Kyytiin lähti koeajamatta Honda Nx 250 -94. Halpa hinta johti tähän lopputulokseen ja onhan se nyt kevyt, jos jotain positiivista pitää löytää.
Ensiajot suoritettiin pakun vuokraus paikalta kotiin n. 30km ja oli hieman aika kullannut muistot näistä laitteista. Pyörä tuntui, kuin runko olisi puutarhaletkua ja jousitus oli mallia vesisänky.
Muutamien kilometrien ja kiroilujen jälkeen pääsi hiekkatielle ja poluille, niin loppumatkasta pyörä alkoi tuntua jo melkein mukavalta ajaa.
No, ainakin tässä on projektia ja ehkä tästä saadaan melkein yhtä hyvä, kuin edellisestä dominaattorista 15v sitten. Ehkä päivittelen tähän kuulumisia elämästä tämän Nx:n kanssa jatkossa.

Epäilemättä hyvä valinta poluille, omakohtaista kokemusta ei ole, mutta eipä Hondat kovin huonossa maineessa ole. Alustahan tuossa varmaan kaipaa ensimmäisenä tai toisena huomiota 30v taipaleen jälkeen. Kirjoittelehan mitä keulasta löytyy. Takapampussakin saattaa jousi olla ainoa toimiva elementti, siinä tapauksessa ei mikään ihme jos runkokin tuntuu notkealta.
SF 1098S
MTS V4S
MTS V4S
Re: Paluu harrastukseen. mutta millä?
100km tällä nyt ajellut ja alusta tosiaan kaipaa huomiota. Takaiskarin päivitän Advriderista löytyneen ohjeen mukaisesti suzuki bandiitin pakettiin. Tälläinen jo löytyikin edullisesti käytettynä.
Etuiskarit pitää avata ja huoltaa. Edellämainitulta foorumilta löytyi vinkki laittaa keulaan chevyn pikkulohkon venttiilin jouset omien jousien lisäksi
Tehon, tai sen puutteen takia, polut ja pikkutiet ovat tälle kyllä sopivin paikka. Renkaat kaipaisivat myös päivitystä, mutta 16" takanen tuottaa haasteita. Ehkä vannekoon päivityskin edessä.

Bridgestone AX41 voisi olla käypäinen nappularengas tuohon haastavaan 16" kokoon https://mprenkaat-store.com/shop/bridge ... l-ax-41-r/
Re: Paluu harrastukseen. mutta millä?
Itsekin löysin tuon renkaan valikoimaa selatessa ja varmaan ensi kesälle tulee testiin, jos samalla pyörällä jatketaan.
Jotain askartelua suoritettu viikonlopun aikan. Vuoden -03 eturengas päivittyi 10 vuotta uudempaan, joka tuli pyörän mukana.

Ei ehkä paras valinta, mutta menköön nyt syksyn ajot tällä.
Suzukin takaiskari saapui myös postissa ja pitihän se heti askarrella paikalleen.

Pientä muokkausta esijännityksen säätörinkulaan ja ylälenkistä pari milliä pois, niin sehän sopi paikalleen.

En ole vielä koeajoa tenhyt, mutta päälle istuessa jo huomasi pyörän muuttuneen customista enduroksi, kun ei perä enää viistä maata. Tässä jopa jonkinlainen vaimennuksen säätö, joka tuntuisi toimivan.