Tähän asti sujui kohtuu helposti, mutta massaa tarvittiin lisää. Perusrullan päälle leikattiin 3 kiekkoa 60 millin rautalevystä, halkaisijaltaan 500mm Kiekot. Paksun rautalevyn löytämiseen kului aikaa, mutta onneksi sopiva kanava löytyi lopulta. Tuon paksuisella ja kokoisella levyllä alkaa olla hintaa. Rullan inertiaksi tuli noin 9,6kgm^2, joka pitäisi olla sopiva DR:n penkitykseen. Projekti paisui kuitenkin sen verran, että hommasin pari 50 millin levystä leikattua lisäkiekkoa, jotka kiinnitetään rullaan pulteilla. Näin rullan inertia kasvaa arvoon 13kgm^2, pystyypähän sitten tyypittämään tehokkaampiakin pyöriä
Perusrullaan kiinni hitsattaviin kiekkoihin koneistettiin ohjuritapit ja M16 kierteet lisäkiekoille. Kiekot hitsattiin kiinni rullaan ja akseli sorvattiin laakereille sopivaksi. Koko rulla sorvattiin lopuksi yliasti ennen tasapainotusta. Koneistuksíin kului paljon aikaa, johtuen rullan painosta ja koosta. Kokonaispaino on nyt noin 340kg. Kaverit on onneksi lohduttaneet, että raudassa ei ole raha hukassa
Rulla on nyt valmis ja tasapainotettu Valmis rulla. Seuraavana on edessä dynopenkin rungon teko. Alunperin oli tarkoitus tehdä penkistä sen kokoinen, että sitä voisi kuljettaa peräkärryssä Rullan runko
Sain rullan runkoa hitsailtua kasaan, mutta sitten suunnitelma muuttui. Penkistä tulee nyt kärry-mallinen, jolloin siirtely on helppoa painosta huolimatta. Kärryn runko tulee 50x100 RHS putkesta, mitoiltaan 125x300cm. Akseliksi perus kumivääntövarsi jousitettu 750 kilon akselisto.
Jenkeistä tilasin Performance Trendsiltä valmiin dyno-softan ja mokkulat. Kaverilla on käytössä saman firman kamppeet autopuolen dynopenkissä ja kehui niitä hinta/laatu suhteeltaan hyviksi. Firman palvelu/yhteydenpito on ollut tähän mennessä erinomaista.Softa