Jännää miten kiinostuksen aiheet voi muuttua

Yleistä keskustelua enduroista

Valvojat: Jukka, Moderaattorit

Ron Jeremy
Viestit: 149
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 7:32 pm
Paikkakunta: Hki

Jännää miten kiinostuksen aiheet voi muuttua

Viesti Kirjoittaja Ron Jeremy »

Haastavan maastolenkin jälkeen on todettava että toi kurapyöräily on hauskempaa kuin mikään kaksipyöräisillä. Muistan kun noin 3 kautta sitten aloitin kyykyllä. ZXR750L 122hv tuntui kuin jumalan käsi työntäisi lisää vauhtia kun käski. Se kiihtyvyys ei loppunut koskaan kesken. No sopiva tyrkky ja 9R Ninja tuli alle. Se vasta hurja peli oli. Nälkä kasvoi syödessä ja Busa tai 12R kiikarissa. Kunnes taas sopiva tyrkky ja 1000cc Gixxeri K1 alle. Hemmetti että se pyörä kulki kun käski. En ehtinyt ajaa sillä kuin 1000km ja keveri lainas XR400R Hondaa. Pääsin sitä mettän reunassa vähän enskaamaan. 10min ja kunto loppui kesken. Käden aivan velttona ja paita märkänä. Asiaa auttoi samaan aikaan kun näin Race To Dakar dokkarin (Long Way Aroudin olin jo ihaillen kattonut aikaisemmin). Kesäloma alkoi ja pärrä vaihtui kun taas tuli hyvä ja PAINAVA tyrkky alle XT600. Lajin vaihtoa en ole hetkeäkään katunut kunhan saan vaan kevyemmän pelin alle. Aamulla pyörä sammui motaspooriin jos olisin vieläkin ilman kaveriani, mutta on tää hienoa. Hetkeänkää en antaisi pois.
Ainoa mikä on paha kun kaljaspäissään katsoo Man saaren ajojen koosteita. Ois se hienoa kyykyllä...
I've seen things you people wouldn't believe. Attack ships on fire off the shoulder of Orion. I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhauser gate. All those moments will be lost in time, like tears in rain. Time to die.
Jukka S.
Viestit: 20
Liittynyt: Ke Elo 02, 2006 12:46 pm
Paikkakunta: Päijät-Häme

Viesti Kirjoittaja Jukka S. »

Tutulta kuulosti tuo tarina.... Vaikka olin talvella myynyt mopon pois ja ajatellut keksiväni kokonaan uusia harrastuksia tuli keväällä taas piru miehessä esiin ja 1000 K2 Gixu monilla herkuilla alle. Sehän oli hetken oikein kivaa, voimaa oli niin maan prkleesti ja vauhtia oli. Mutkatien pusikoissa vaanivan vallesmannin mielestä ihan liikaa.. Kortti pois ja harrastuksen järjellisyys ja omat asennevammat uudestaan syyniin.
No siitähän se idea taas lähti, että siirryn ajelemaan vielä pienemmille teille ja isommilla täytyy hankintaan tulevalla pyörällä ajoasennon puolesta voida ajaa maltillisesti. Tuolla Gixullahan oli pakko pitää vauhtia, että ei käynyt ajoasento liikaa käsille... :roll:
No katsotaan, että miten tämä uusi harrastuksen suunta toimii... Kunhan saan uuden pyörän hankittua :!:
Avatar
NiKu
Viestit: 405
Liittynyt: Ti Joulu 19, 2006 11:43 am
Pyörä: EiOo vielä..
Paikkakunta: Parainen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja NiKu »

Samaa tääll. Oli ekax kyykky alla (pelkkä ZX-6R) mutta kuitenkin, kyll silläki pääsi 8)

Pari kertaa oli kyll ni et olis poliisill ollu sanomist, mut ain kävi säkä.
Kerran niil oli toinen auto syyningis, ei viittiny lähtee perää, ja oli turvakaide välil, ku ne tuli vastaa jne.

No talvel sai sit halval käsiix tommone Honda XL600R, sitä sit ruuvailtiin ja laitettii kuntoon. Ja nyt sitte toi kyykky myyty ja Afrikkalainen hakuses. Toisaalt ni ei se afrikkalaine mikä "kurapyörä" ole mut matkailuunhan sitä oon ostamassakin.
Ja toiv. se ei yllytä samanlaisee kaasuttamisee :roll:

Ja suurin ero kyykkyyn on se et neekeril voi mennä min haluaa Camel style :wink:
Ei mopoilla tänäkää vuonna..
Juice
Viestit: 800
Liittynyt: Pe Syys 23, 2005 7:38 pm
Pyörä: Suzuki

Viesti Kirjoittaja Juice »

Mua taasen kiinnostaisi joku kyykky, kun on koko pienen ikänsä tottunut enduroiden kanssa asumaan. Tai oikeastaan jos rahaa olisi niin molemmathan pitäisi olla, kyykky ja enska.

Tosin kortti varmasti lähtisi kyykyllä paljon herkemmin; hiekkatiellä sinivuokot ei niin katsele ajaako enskalla 80km/h yleisrajoitusta vai kovempaa, plus kaikenmaailman metsäautotiet. Kyykyissä taitaa tosiaan olla ongelma, että sitä satasta on melko vaikea ajaa jo senkin takia että viima ei kevennä käsiä yhtään, ja noissa nopeuksissa kone vasta alkaisi kunnolla herätä uniltaan.

Ehkä on parempi ettei kyykkyihin sekaannu edes koeajon muodossa, tieto lisää tuskaa vai miten se meni. Kun ei tiedä niistä mitään niin on hyvä jatkaa kurapyöräilyä. :wink:
Ron Jeremy
Viestit: 149
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 7:32 pm
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja Ron Jeremy »

Juice kirjoitti:Mua taasen kiinnostaisi joku kyykky, kun on koko pienen ikänsä tottunut enduroiden kanssa asumaan. Tai oikeastaan jos rahaa olisi niin molemmathan pitäisi olla, kyykky ja enska.

Tosin kortti varmasti lähtisi kyykyllä paljon herkemmin; hiekkatiellä sinivuokot ei niin katsele ajaako enskalla 80km/h yleisrajoitusta vai kovempaa, plus kaikenmaailman metsäautotiet. Kyykyissä taitaa tosiaan olla ongelma, että sitä satasta on melko vaikea ajaa jo senkin takia että viima ei kevennä käsiä yhtään, ja noissa nopeuksissa kone vasta alkaisi kunnolla herätä uniltaan.

Ehkä on parempi ettei kyykkyihin sekaannu edes koeajon muodossa, tieto lisää tuskaa vai miten se meni. Kun ei tiedä niistä mitään niin on hyvä jatkaa kurapyöräilyä. :wink:
Ei noilla kyykyillä ole vaikeaa ajaa 100kmh. Ranteisiin ei satu mielestäni ollenkaan. Jos tuntuu niin selkälihaksilla keventää välillä painetta renteisiin. Itse huomasin että poliisi tyyliin kytkinkäsi lonkalle auttoi paljon pitkällä matkalla. Itselleni tuli vaan se ongelma että kun oli tehokas pärrä alla niin tehoja piti käyttää. Mitä kovempi kiihdytys tai vauhti niin sai kiksit. Jos saat Ferrarin lainaksi niin onhan sitä kokeiltava efekti.Muistaakseni 10R menee alle 7sek 0-200kmh, on siinä kiihtyvyyttä.Kaveri just houkutteli että kimppavuokrataan ZZR1400. Taidampa jättää väliin :( Kyllä toi kurahomma on vaan paljon hauskempaa. Hautaat sen 170kg pärrän taka-akselia myöten kuraspooriin, hyttysiä, on kuuma, vesi loppui kesken ja lapio on himassa.
Apua ei ole mailla halmeilla. Kyykyllä voit ajella ylpeänä Kaivariin ja tytöt katselee ihaillen (niin kauan kuin kypärä pysyy päässä ja mielellään savuvisiirillä). Komeampi kaveri uskaltaa ottaa sen ruukun pois päästä ja ostaa virkistävän jäätölön samalla kun katselee nättejä vilkuttelevia tyttöjä minihameissa ja bikiineissä. Minä taas kaivan edelleenkin sitä pärrää sieltä mudasta...mikähän mussakin on vikana :shock:
I've seen things you people wouldn't believe. Attack ships on fire off the shoulder of Orion. I watched C-beams glitter in the dark near the Tannhauser gate. All those moments will be lost in time, like tears in rain. Time to die.
Avatar
PilcQ
Viestit: 364
Liittynyt: Su Heinä 24, 2005 11:36 am
Pyörä: Honda XRV 750 -96
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja PilcQ »

Ron Jeremy kirjoitti:Minä taas kaivan edelleenkin sitä pärrää sieltä mudasta...mikähän mussakin on vikana :shock:
Pisteet tuosta lausahduksesta... 8) ...osui ja upposi.
-
Jukka Talja & XRV750
Avatar
av2
Viestit: 597
Liittynyt: La Syys 09, 2006 1:11 pm
Pyörä: Africa Twin XRV750 1997
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja av2 »

Kyllä XRV750 on mielestäni kurapyörä, mutta se onkin hyvin pitkälle mielipide- ja asennekysymys :D
http://kuvablogi.com/blog/7620/1/
XRV-97
Avatar
Pekkavee
Viestit: 4742
Liittynyt: Su Loka 10, 2004 9:04 pm
Pyörä: BMW R1100GS
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Pekkavee »

No minäkin kaaduin kerran yksinajellessa pienellä peltopolulla.
Pyörä kaatui vielä alamäkeen eli renkaat taivasta kohden ja tankki täynnä. Painoa noin 250 kg.

Eihän se siitä mihinkään lähtenyt edes GS käännöksellä, eli sylinterinkannen varassa pyörittäen.

No onneksi oli lato vieressä. Hain sieltä heinäseipäitä ja lautoja ja niillä sain pyörän pyöriteltyä ja kammettua semmoiseen asentoon, että nousi pystyy. Sitä ennen olin kyllä irroittanut täyden tankin. On noi bensaletkujen pikaliittimet aika käteviä.

Toikin oli tietysti kokemus, jota ei asfalttiteillä ja kyykyillä koe.

Pekka
:shock: :shock: :shock:
Hinku.
Viestit: 351
Liittynyt: Pe Kesä 01, 2007 10:19 pm
Pyörä: Honda nx650
Paikkakunta: Kontiolahti/Konnevesi

Viesti Kirjoittaja Hinku. »

Koskaan en oo kyykyllä ajanu metriäkään, ja vaikka eikoskaan pitäs sanoa eikoskaan, niin enpä taida koskaan ajaakaan. Lieneekö sitten näin naisimmeisen geeniperimässä se kun ei vauhti/asfaltti -yhdistelmä kiinnosta? Vaikka onhan meitä naisiakin joka lähtöön, epäilemättä.
Kai se vaan on nuo pienet tiet jotka kiehtoo, kaikki tuntuu olevan siinä niin paljon lähempänä, paikalliset ihmiset ja luonto ja tuoksut ja kaikki.
Onhan sitä enskallakin ajettu noita isoja teitä, mutta ei vaan hemmetti jaksa semmosta pitkään. :? Ei tunnu olevan mitään nähtävää, ja jos onkin, niin sen on nähny jo joskus aiemmin. Toki onhan niitä nautinnollisia asfalttejakin, eipä sillä..
Ja vauhti sitten taas on ainakin miun kohdalla suhteellinen käsite: 80kmh mutkasoralla jänskättää paljon enämpi ku 130kmh valtatiellä. :) (.. jossa tuo vauhti jo melkeen pelottaa :? )
Avatar
Lakupilotti
Viestit: 1560
Liittynyt: Ke Tammi 12, 2005 7:36 pm
Pyörä: Laku
Paikkakunta: Päntäne

Viesti Kirjoittaja Lakupilotti »

Jaa,

Olen haaveillut, että jos kahta pyörää pitäisi, niin kattelisi jos vielä löytäisi jostain alkuperäiskuntoisen Katanan, ja sorapyöräksi xt-jammun. Kulttipyöriä ja tyylisuuntansa tiennäyttäjiä kumpikin.

Mutta enhän mä niin voi tehdä. Tai ainakin pitäisi Laku jättää talliin, sillä jos sen menisi myymään, niin joutuisi taas kattelemaan toisen tilalle. Ja kolme pyörää on jo vähän liikaa, pitäisi laajentaa tallia.

Oli muuten hieno työmatka aamulla. Vähän myöhästyin töistä, mutta onpahan kauniin kurainen pyörä toimiston ovipielessä.

Make & Laku
jaket
Viestit: 1051
Liittynyt: Ma Helmi 14, 2005 1:37 pm
Pyörä: CRF300rally, 1050 S3, R1200GS 2010

Viesti Kirjoittaja jaket »

mielestäni turha tehdä tästä Kyykky vs matkaenduro vertailua.

Kyykky sopii radalle, Kadulle on paljon parempia pyöriä, kuten Speed triple 1050!, itse asiassa sekin kyllä sopii radalla niin hyvin, että kyykky on täysin tarpeeton peli, ellei käytössä ole moottoritieverkostoa, jolla saisi ajaa jatkuvaa 200 nopeutta.

toisaalta enskakin pitäs olla, mutta eihän se kulje mihinkään paitsi hiekalla.

Triumphin kone on kyllä niin hieno, että pitää se hommata vanhan koulukunnan tigeri!

siinä olis maantiepyörän kone, mutta sen verran enskaa, että soratie taittuu.

Itse en missään kurarännissä tykkää ajella/työntää pyörää. sorateillä ajo kyllä sopii.



Itse en myöskään kaipaa kokemuksia mistään GS käännöksistä. sen voin sanoa kokeilemattakin, että no thanx
Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
Vastaa Viestiin