Korjaus merkkihuollossa...
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Korjaus merkkihuollossa...
Kävipä niin, että mopo lipsahti metsähallituksen puolelle. Katteita hieman pirstaleiksi yms, mutta ei sen vakavampaa. Kypärä tosin meni uusiksi, kun otin kimmokkeen parin kuution kivestä. No, onneksi oli vakuutus ja vielä kasko. Pyörä piti viedä seuraavaksi paikalliseen merkkihuoltoon, jonne oli about 65 km matkaa. Tämä kaikki tapahtui kesäkuussa ennen juhannusta. Huollossa sanottiin, että pyörän saa elokuussa. No, kyllähän se otti pattiin, mutta minkäs teet. Kävin heinäkuussa kyselemässä vielä ja edelleen samat sanat. Elokuun puolessa välissä aloin soittelemaan pyörän perään, jotta pääsiskös jo ajelemaan kun nuo kelit näyttää jatkuvan. No, liikkeessä ei edes tiedetty heillä olevan minun pyörääni, saati että sitä oli fiksailtu. Uusi soitto seuraavalla viikolla. Pyörä oli löytynyt, mutta ainoa (siis AINOA) asentaja oli parin viikon kesälomalla... parhaimpaan pyöräilyaikaan, sviddu. Sanottiin, että menee syyskuulle. Kävin syvällisen keskustelun väsyneen kuuloisen huollon vastuuhenkilön kanssa, mutta minkäs teet, kun ei saa edes käyttää väkivaltaa. No syyskuun alussa taas kyselemään... sama väsynyt kaveri totesi, että ei hyvältä näytä... katsotaan, milloin ehditään laittaa kun noita MEILTÄ ostettuja pyöriä takuuhuollossa... Tässä vaiheessa käämit oli jo tosi kuumana allekirjoittaneella ja kirjoittelin ko. firman nettisivuille hieman palutetta (kyseessä on iso paikallinen monialaliike) ja kuinka ollakaan, parin päivän päästä tämä väsynyt kaveri soittaa ja kertoo, että heiltä on yllättäen vapautunut hieman huoltoaikaa perumisten tähden ja minun pyöräni olisi ensi viikolla jo minulla käytössä. No, aika muuttui vielä eri sähläysten vuoksi pari kertaa ja venyi vielä seuraavalle viikolle, mutta sain pyöräni tällä viikolla. Kävin hakemassa mopon ja ajelin onnellisena kotiin ja heti ankaraa ajoa saman iltana paikallisilla sorateillä. Tänä iltana kävin saunalenkillä pyörällä ja kun tulin pihaan katselin pyörää hieman tarkemmin. Ja stana!!!
vasemman etuputken yläkiinnitys oli ihan auki. Toinen pultti helisi ihan irti ja toisen kierteet noin sentin auki! Voi prrkele! Mitä tässä vielä voisi tehdä?!? Tällä hetkellä tulee yhtä sun toista mieleen, mutta ne ovat valitettavasti laittomia vaihtoehtoja... Kommentteja?!?
Re: Korjaus merkkihuollossa...
tais olla paikallinen Veho??
-
Marko Hemmilä
- Site Admin
- Viestit: 2614
- Liittynyt: La Syys 25, 2004 11:45 pm
- Pyörä: R1200GS, 1290 Super Duke GT
- Paikkakunta: München, Saksa
- Viesti:
Niinpä. Pitänee tehdä reklamaatio, mutta lieneekö tuosta sitten mitään apua. Seurauksena tuosta pulttien löysyyden havaitsemisesta oli se, että piti tsekata kaikki kriittiset paikat pyörästä... ei onneksi löytynyt muita pommeja. Vakuutusyhtiö ja korjaamo tarjosi kyllä mahdollisuutta kiinnitellä osat itse, mutta oli juuri hektinen taloremppa kaiken lisäksi päällä ja autotalli taynnä panelia, sirkkeliä yms. Tästä kokemuksesta kyllä viisastui jossain määrin, jos nyt jotain positiivista lähdetään hakemaan...
Kyllä noista huolloista reklamoida kannattaa.
Eihän ne ikinä muuten opi.
Reklamoinnilla voit auttaa niitä motoristeja, jotka menevät sinne myöhemmin. Sillä tavalla toivottavasti palvelu paraneei.
Mun ymmärtääkseni ton huollon taso on eniten kiinni sen hommaa tekevän kaverin innostuksesta, motivaatiosta ja työmoraalista, toissijaisesti sen korjaamon työnjohdosta, laatuvaatimuksista, kannustusmenetelmistä jne.
Kunnon sisäinen koulutus homman tekemiseen kyllä auttaisi noissa merkkihuolloissa. Sitä ei varmaan paljon nykyään ole kiireistä johtuen.
Varsinkin nyt, kun pyöräkorjaajista on pulaa, niin sinne pääsee töihin varmaan jokainen, joka osaa tulpan vaihtaa pappatunturiin.
Kun tekee itse, niin ainakin tietää mitä on tehty.
Pekka

PS. No mä tein vastaavassa tapauksessa keväällä hommat itse aika pahan kaatumisen jälkeen, ja vakuutusyhtiö maksoi mullekin työpalkkaa siitä hommasta. Pyörä seiso vain pari viikkoa ennenkuin sain osat.

Viimeksi muokannut Pekkavee, La Syys 16, 2006 8:31 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.