Sivu 1/1
Eräs moottoripyörävarkaus!
Lähetetty: Ke Huhti 22, 2015 2:25 pm
Kirjoittaja jiitee
Isommin yksityiskohtiin menemättä, mutta omistamani ja pitkään myynnissä ollut KTM 450 EXC-06 lähti koeajolla varkaan matkaan Joulukuussa 2014. Asiaankuuluvien hätäkeskussoittojen ja rikosilmoituksen teon (netissä)+vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle (Pohjola), jäin sitten odottelemaan mahdollista löytymistä tai korvausta asiasta, olihan minulla varkausvakuutus (ei kaskovakuutusta). 30vrk on se aika, kun em. ilmoitusten tultua rekisteröidyksi maksetaan korvaus. Soiteltuani Tammikuun loppupuolella ilmoitettiin vakuutustarkastajan ottavan piakkoin yhteyttä minuun ja sopivan korvauksesta, 30min myöhemmin soitettiin ja selitettiin tarkemmin vahinkoilmoitustani tutkittuaan, olin luovuttanut ajoneuvoni avaimet vieraalle, siis syypää tuohon varkauteen, joten tuolla perusteella korvausta ei makseta ollenkaan. Olin tietenkin tyrmistynyt, ilmiselvä rikos, petos, huijaus, varkaus oli tapahtunut ja minulla niitä varten vakuutus. Mitä tehdä, onneksi oli lähipiirissä henkilö, joka osasi neuvoa pyytämään vakuutuspäätöksen kirjallisena ja tekemään sitten valituksen asiasta. Allaolevassa linkissä on ennakkotapaus, johonka vedota. Otin siis yhteyttä Pohjolaan ja pyysin tuon päätöksen. Piakkoin minulle soitettiin ja he olivat valmiit korvaamaan 2/3-omavastuu pyörän käyvästä arvosta, joka oli siis tuo myyntihintani Nettimotossa, Tori.fi, ja Keltaisessa Pörssissä, en siis joutunut tekemään edes valitusta. Toimitin pyörän avaimet vak.yhtiöön ja täyttelin jotain papereita ajoneuvon kunnosta, aikoinaan korvaus sitten tuli tilille . Rikos ei tapahtunut kotipaikkakunnallani, joten en pystynyt mitään omatoimista etsimistä suorittamaan , joihinkin paikkoihin asiasta ilmoittelin ja sain apua etsintöihin sitä kautta, kiitos heille. Poliisi on ollut minuun yhteydessä tasan kerran. Mahdollisesti samaan tilanteeseen joutuville: ota ylös nuo vahinkoilmoitus-sekä rikosilmoitusnumero, nopeuttaa asioita ja käy tekemässä mahdollisimma pian liikennerekisteristä poisto katsastuskonttorilla...
https://www.fine.fi/ratkaisutietokannat ... -5106.html
Re: Eräs moottoripyörävarkaus!
Lähetetty: To Huhti 23, 2015 8:41 am
Kirjoittaja Pallokala
Esimerkiksi juuri Pohjolan vakuutusehdoissa mainitaan poikkeus:
"Jos jokin edellä tarkoitetuista teoista on tehty avaimia käyttäen, suoritetaan korvaus vakuutuksesta vain, jos teon tekijä on saanut vakuutuskohteen tai sen säilytyssuojan avaimet haltuunsa murron yhteydessä tapahtuneella varkaudella tai ryöstön yhteydessä. Murtautumisella tarkoitetaan sitä, että lukittuun tilaan päästään väkivaltaa käyttäen lukkoja tai rakenteita rikkoen siten, että siitä jää murtojäljet." Teolla viitataan rikoslain lukuun 28 "Varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä".
Eli kohtuullisen yksiselitteisesti: jos annat kaverille avaimet ja kaveri poistuu mopollasi horisonttiin, niin omaan piikkiin menee. Varmin keino lienee, että hyväksyy ostotapahtumassa vain käteismaksun ja ottaa rahanipun pantiksi koeajon ajaksi...
Re: Eräs moottoripyörävarkaus!
Lähetetty: To Huhti 23, 2015 9:24 am
Kirjoittaja jiitee
Pallokala kirjoitti:Esimerkiksi juuri Pohjolan vakuutusehdoissa mainitaan poikkeus:
"Jos jokin edellä tarkoitetuista teoista on tehty avaimia käyttäen, suoritetaan korvaus vakuutuksesta vain, jos teon tekijä on saanut vakuutuskohteen tai sen säilytyssuojan avaimet haltuunsa murron yhteydessä tapahtuneella varkaudella tai ryöstön yhteydessä. Murtautumisella tarkoitetaan sitä, että lukittuun tilaan päästään väkivaltaa käyttäen lukkoja tai rakenteita rikkoen siten, että siitä jää murtojäljet." Teolla viitataan rikoslain lukuun 28 "Varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä".
Eli kohtuullisen yksiselitteisesti: jos annat kaverille avaimet ja kaveri poistuu mopollasi horisonttiin, niin omaan piikkiin menee. Varmin keino lienee, että hyväksyy ostotapahtumassa vain käteismaksun ja ottaa rahanipun pantiksi koeajon ajaksi...
Ei se nyt minun kohdallani noin mennyt, lue tarkemmin tuo tekstini...
Re: Eräs moottoripyörävarkaus!
Lähetetty: To Huhti 23, 2015 10:04 am
Kirjoittaja Pallokala
Tuo yllläoleva oli siis suora lainaus Pohjolan omista vakuutusehdoista. Eli periaatteessa vakuutusyhtiöhän voi vedota omiin ehtoihinsa - ja miksei vetoaisi? Oliko tapauksessasi joku erityinen asianhaara, joka johti kohtuullistamiseen?
Re: Eräs moottoripyörävarkaus!
Lähetetty: Pe Huhti 24, 2015 1:28 pm
Kirjoittaja jiitee
Pallokala kirjoitti:Tuo yllläoleva oli siis suora lainaus Pohjolan omista vakuutusehdoista. Eli periaatteessa vakuutusyhtiöhän voi vedota omiin ehtoihinsa - ja miksei vetoaisi? Oliko tapauksessasi joku erityinen asianhaara, joka johti kohtuullistamiseen?
Enpä nyt äkkiä keksi mitään erityistä lieventävää asianhaaraa, vetosin muistaakseni ainakin siihen ettei moottoripyörän koeajossa voi lähteä mukaan ja esim. ajokorttia ei voi pyytää pantiksi, onhan se oltava ajossa mukana...