Ei ole aina helppoa ratsastajankaan puuhastelu yleisessä käytössä olevalla yksityisellä tiellä. Tässä päivänä eräänä yksi meidän hepoilla ratsastamassa ollut tyttö kertoi, että joku vihainen naispuoleinen ikäihminen oli haukkunut ratsastajan kun hän ei pysähdy hyvissä ajoin ennen kohtaamista jotta ehtisi koiran laittamaan hihnaan. Taisi mummolta unohtua kumpi toimikaan sääntöjen mukaan; asiallisesti tiellä liikkunut ratsukko vai ilman hihnaa koiraansa ulkoiluttanut mummo.
Tietty samalla mainittiin siitä, että hevonen toisinaan kakkaa tielle ja joskus niitä kasoja tuonne jääkin vaikka toisinaan niitä ojaan tuleekin potkittua. Parin päivän kuluttua mummon poika ja vaimo tuli sitten pyytelemään anteeksi mummon käyttäytymistä, joten homma on ok vaikkei me yöunia aiheesta muutenkaan menetetty.
Tekeepä sitä mitä tahansa tai harrastaa sitä mitä tahansa niin aina se on jonkun mielestä sopimatonta ja pelkkää kiusantekoa muita ihmisiä kohtaan.
hexi kirjoitti:
Jotenkin tuntuu että hepat oppi tuntemaan kakstahtienskojen kiljunnan eikä enää välittäneet kun ajelin laitumen ohi reipasta kyytiä, mutta sama juttu ajettuna äänettömämmällä katuendurolla sai aikaan aikamoista liikettä.
.
Olisikohan sillä jotain tekemistä asian kanssa, että hepalla on erinomainen kuulo, mutta huono näkö. Tästä seuraa tietenkin, ettei heppa ole moksiskaan, kun se kuulee missä se viheltäjä menee, mutta matalataajuista murinaa voi olla hankalampi kohdentaa . Olisi kiva kuulla ohjastajan näkemys tästä aiheesta btw...
Minusta tuntuu, että tässä on taustalla sellaistakin, että luullaan, että näillä enskoilla ajelee pelkästään jotain vastuuttomia kloppeja, joiden kouluttaminen yleensäkin on sallittua, jopa suositeltavaa. Vaimokin sanoo että tuo enska on kuin iso mopo, joten varmaan muistakin se saattaa siltä näyttää.
Parhaitenhan tuollaiset pahasuiset isännät saa taltutettua ottamalla vähän selvää hevosista ja tosiaan pysähtymällä ja hieman jututtamalla, että ompas komea eläin ja noita sitä olisi itsekin mukava hoitaa, mutta kun ei ole mahdollista jne. jne. Tukkanuottasille ei kannata lähteä, siinä ei voita kukaan.
Kävin tuossa muutaman tunnin ajelemassa. Matkalla tuli vastaan pari hevosta; ensimmäistä talutettiin ja toisen selässä oli ratsastaja. Välimatkaa hepoilla oli toisiinsa ehkä 50m. Etummainen hevonen alkoi syystä tai toisesta vikuroida kun lähestyin ja hiljensin vauhtia jo hyvissä ajoin. Hevonen rauhottui ja ajelin tyhjäkäynnillä ohi, kuten myös sen toisenkin ohi. Se mikä tässä oli yllättävää, oli se, että molemmat ratsastajaneitokaiset hymyilivät mulle kauniisti ja tervehtivät kättä nostamalla
Hieman myöhemmin ajoin tien vieressä olleen hevosaitauksen ohi jossa oli taas joku naishenkilö hevosen selässä. Hidastin jälleen ja ajelin hiljaksiin ohi vaikka heppa ei kovin lähellä tietä ollutkaan. Aitauksen vieressä oli toinen nainen ratsatusvarusteissa ja tämäkin hymyili ja nosti kättä kun ajoin ohi
Omien empiiristen havaintojen perusteella siis ainakin hevosharrastajanaiset ovat erittäin ystävällistä ja positiivisesti moottoripyöräilijöihin suhtautuvaa sakkia
n00b kirjoitti:K
Omien empiiristen havaintojen perusteella siis ainakin hevosharrastajanaiset ovat erittäin ystävällistä ja positiivisesti moottoripyöräilijöihin suhtautuvaa sakkia
Kai sä sitten muistit ajella niitä samoja heppatyttöjä vastaan useampaankin kertaan jotta he oikein iloisiksi muuttuivat?
n00b kirjoitti:
Omien empiiristen havaintojen perusteella siis ainakin hevosharrastajanaiset ovat erittäin ystävällistä ja positiivisesti moottoripyöräilijöihin suhtautuvaa sakkia
Kyllä, pätee myös lenkkeilijöihin ja koiranulkoilluttajiin. Pointti taitaa olla se että kun he näkevät ja kokevat että enskaukko huomioi heidät (hidastaa vauhtia, syrjää mettään tai jopa sammuttaa mopon) on vastareaktio yleensä positiivinen, toki poikkeuksiakin löytyy. Olen ainakin kerran saanut kuulla olevani isokin rikollinen kun ajoin peltotietä ja näin kaukaa että pari hevosta tulee kärryillä vastaan, pysähdyin syrjään ja sammutin mopon, kun hevoset pääsi kohdalle niin voi sitä huudon määrää. Hevoset käyttäytyivät rauhallisesti siihen asti kunnes se huuto-mesominen alkoi jolloin toinen hepo hermostui ja sekin kuulemma oli minun syyni. Jäin vain miettimään että mitä ihmettä minun sitten olisi pitänyt tehdä?
Nooh, ilmeisesti hevosihmisiinkin mahtuu joukkoon muutamia aivottomia imbesillejä jotka tosiaan tuntuvat omistavan sen tien...
Kossu kirjoitti:
Nooh, ilmeisesti hevosihmisiinkin mahtuu joukkoon muutamia aivottomia imbesillejä jotka tosiaan tuntuvat omistavan sen tien...
Kyllä joka porukkaan kaikenlaisia sopii.
Saatto kyllä olla paljon mahdollista, että he ihan oikeastikin omistivat sen tien tai olivat ainakin osakkaana. Itse kyllä tollasessa tapauksessa saattaisin sille hevosihmiselle sanoa, että kiitos kivasta palautteesta ja nyt kun tämä uikutus on kuultu niin tietää ensi kerralla painaa ihan reipasta vauhtia vastaan ja torvella vähän töräyttää jos heppa ei ole omalla kaistallaan.
Hyviä ja huonoja kokemuksia tuntuu olevan vähän kaikilla näistä kaakeista, mutta itselläni itse kaakit ovat olleet ihan ok asia mutta tämä paikallinen omistaja on yksi maanvaiva lähes kaikille jotka hänen lähelleen sattuvat Itse kävin tuossa kaverini luona jonka mailla menee aivan upea metsä pätkä ja ensimmäisen mutapaikan kohdalle oli ilmestynyt _ISO_läjä hevosen PASKAA oli aika ikävähkö yllätys lähteä ränkimään moista paikkaa yli ja sama jatkui reitin jokaisella muta/lälly paikalla ja ei siinä mutta kun kaverini isä joka maat omistaa ei asiasta tiennyt mitään ja ei ollut iloinen koska asia oli kuulema sovittu niin että jos isompia jätöksiä maille tulee niin ne korjataan samalla reissulla pois ja olihan siinä vielä hienosti keskellä kaverini liittymää kunnon kasa niin ettei siitä varmasti menty ilman että pyörän saisi siistinä ohi ja kun tämä hevosten omistaja tantta on niin ärhäkkä hevostensa päältä että tunttuu ettei pihalla saa edes aivastaa tai pieraista ettei hevoset säikähdä jos ovat menossa ohi joka on erittäin naurettavaa
Mulla on ollut sellainen käsitys, että selekähevosella ajavat suhtaantuvat motoristiin rauhallisemmin kuin rattailla istuvat ja tämä keskustelu taitaa vahvistaa käsitystä
Pasi kirjoitti:Mulla on ollut sellainen käsitys, että selekähevosella ajavat suhtaantuvat motoristiin rauhallisemmin kuin rattailla istuvat ja tämä keskustelu taitaa vahvistaa käsitystä
Aikalailla samanlainen käsitys mullakin on. Toki poikkeus tähän tapahtuu ainakin silloin jos mä satun olemaan kärryssä painolastina.
Yleensä ne kärrissä istujat on niitä vanhempia isäntiä kuin selässä olevat on tyttösiä.
Yleisellä maantiellä nyt pitäisi riittää kun vauhti on kohtuullinen, eikä just kohdalla anna hanaa... Aivan vauhkoimmilla hevosilla ei kannata tielle lähteä, kun tuota liikennettä joka tapauksessa on, ja joka toisen talon pihassa koira, joka nostaa metelin.
Peltotiet on ehkä vähän kinkkisempiä kun ne voi ollakin jonkun omistuksessa.
Meillä kotona olen saanut tottua koiriin ja hevosen P:n hajuun, kun vaimo ja tyttäret sitä puolta harrastavat.
Jonkinverran hyötyä siitä on itsellekin, tuntee vähän noitten elukoiden sielunelämää.
Noh, nytpä on jotain "tekemistä" itselläkin.
Tiedänpä yhden tapauksen viimekesältä missä hevonen oli kuollut laitumelle, kun vieressä kulkevalla tiellä oli pari prätkäkuskia antanut hanaa vähän reilummin. Eli ilmeisesti ne hepat on aika säikkyjä...
Nostin tämän vanhan ketjun ylös kun hepat ja mopot tuli jälleen puheeksi tämän haminan jutun takia: viewtopic.php?p=79281#79281
Huvikseni menin lukasemaan suomen suurimman(?) hevosaihesen foorumin senioripalstaa (tuo koko foorumi tuntuu olevan yksi suuri hallitsematon kaaos, jossa on eri palstoja aivan liian vähän viestimäärin nähden). Yllätyksekseni sillä 'senioripalstallakin' joidenkin kommentit sopivat paremmin keskiaikaiseen taisteluoppikirjaan kuin 2000 luvun suomalaisen aikuisen ihmisen suuhun.
Kirjoitin sinne jonkinlaisen vastineen mopolijan näkökulmasta ja laitoin muutaman linkin meidän foorumin viestiketjuihin. Saa nähkä josko saisimme tänne muutaman kiihkoilemattoman tuoreen näkökannan kuinka me kaksi harrastajajoukkoa sopisimme samoille sorateille. Te ketkä menette tuota heppaketjua lukemaan niin elekää ehdoin tahdoin menkä riitaa haastamaan ja välttäkää provosoitumasta. Sodassa kun aina molemmat osapuolet häviävät enemmän tai vähemmän.
Jos jollain muulla on liikaa aikaa ja hieman erilaisten palstojen selaaminen kiinnostaa (noilla palstoilla on paljon tyttöjä ) ja haluaa tehdä jotain 'muka hyödyllistä' niin menkää kirjoittelemaan sinne mopoiljoiden näkökantoja noista heppajutuista.
aika värikästä ja osin surkuhupaisaa keskustelua.
Jos nuo hevosen ympärillä volttia ajamiset urku auki hommat on totta, niin
jossain mättää ja pahasti.
Terv:Ruoste+3hevosta.
Tossa hevostallin juttuketjus on hyvä ku käydää oikee raipal hakkaamaa, ehkä olis hyvä yrittää löytää joku yhteis ymmärrys et molemmat mahtuu harrastaa.
Itse olen myös ajanut ei niin luvallisilla poluilla ja stopannut sekä jutellut hevoslikkojen kanssa ei ykskää huutan et painu vittuu täält tai hakan raipan kans.