Tosi vanha ketju, mutta aina ajankohtainen aihe. Kippasin 22.9. Gessun n. 30 vauhdista pikkutiellä. Vaistomainen (ja väärä) reaktio oli yrittää jalalla pelastaa tilanne, kun eturengas lähti alta. Gessussa kun ei jalkaa saa sinne etuviistoon, mihin pitäisi, kun sylinterit ovat tiellä. Tuloksena sääriluu polven alta poikki ja polven nivelkapselista pala irti. Nilkan pelastivat hyvät saappaat (Sidi Adventure 2). Nilkan nivelsiteet olivat kyllä myöhemmin kipeät, samoin polven sisempi sivuside, mutta ehjät. Yritin pystyyn, mutta kipu ja rutina sääressä oli sen verran kova, että oli selvää että apua tarvitaan, itse en pääse pois. Gessu soitti automaattisen hätäpuhelun. Se joku sieltä jostakin kyseli englanniksi, mitä on tapahtunut ja millaista apua tarvitaan. Lupasi, että Suomen hätäkeskus soittaa kohta takaisin. Ilmeisesti asian selvittämisessä Suomen hätäkeskukselle meni sen verran aikaa, että kyllästyin odottamaan ja soitin itse 112 appilla apua. Sen puhelun aikana mulle yritettiin soittaa tuntemattomasta numerosta monta kertaa. Eli hyvä tietää, että Bemarin automaattinen hätäpuhelu toimii ja apua saa, vaikka makaisi tajuttomana ojassa. Eiköhän ne jonkun lähetä katsomaan jos eivät saa kuskiin yhteyttä. Makoilin pyörän vieressä tiellä puoli-istuvassa asennossa ja laitoin tankkilaukun polven alle, mikä oli tuskattomin asento.
Apua odotellessa soittelin kotiin ja ilmoitin, ettei ole mikään mahdoton hätä, vaikka hätä onkin. Jossain välissä soitti poliisi. Kertoi, ettei oikein joutaisi lähtemään Ylikiimimgin korpeen. Kyseli tilanteen ja olenko humalassa. Kysyin, että arvelisiko se minun päässeen humalassa näin kauas kotoa. Vastaus kelpasi ja tilanne tuli poliisin puolelta kuitattua. Vajaan tunnin odottelun jälkeen Ylikiimingin palokunta pääsi paikalle. Porisuttivat siinä minua vartin verran ambulanssia odotellessa ja lupasivat siirtää pyörän läheisen maatalon pihaan kunhan lanssi on käynyt. Viimein ambulanssikin tuli. Jalka alkoi olla jo melko kipeä, mutta tarjosivat sellaisen "astmapiipun" suuhun, että tuskat lähti. Saappaat saatiin ehjänä pois jalasta. Saappaat, kypärä, hanskat, niskatuki ja tankkilaukku muovisäkissä ambulanssiin mukaan ja OYSiin. Noin kaksi ja puoli tuntia onnettomuuden jälkeen pääsin OYSin yhteispäivystykseen makoilemaan keskelle perjantai-illan hälinää. Jossain vaiheessa lääkäri kävi vilkaisemassa jalkaa, housut leikattiin pois jalasta. Onneksi iho ei ollut rikki, joten jalkaan ei ollut päässyt mitään paskaa. Yön aikana otettiin kahdet röntgen-kuvat ja kerran tietokonetomografia, joiden perusteella vammat selvisivät. Murtunut kohta vedettiin mahdollisimman hyvin paikalleen ja jalkaan laitettiin nilkasta nivusiin ulottuva lasta. Tuon vetämisen ajaksi sain kunnon satsin kipulääkkeitä, joten ei tuntunut niin pahalta kuin voisi kuvitella. Taisi olla neljän maissa aamuyöllä, kun pääsin viimein osastolle. OYS on kärsinyt kovasta hoitajapulasta pitkään. Olin joka päivä aina illasta seuraavaan iltapäivään saakka syömättä, kun leikkausaikaa odoteteltiin, mutta leikkaus järjestyi vasta keskiviikoksi. Odotellessa jalka ei ollut kovin kipeä - kipulääkkeet olivat sen verran hyvät ja pyytämällä sai tarpeen vaatiessa lisää. Odottelun hyvä puoli oli se, että turvotus ehti laskea ja leikkauksessa avattu nahka ylettyi paremmin takaisin. Aika pinkeä jalka kyllä silti oli.
Myös kipsauksessa oli samanlainen ruuhka kuin leikkauksessa. Kipuja jalassa oli eniten leikkauksen jälkeisenä päivänä. Säären etupuolelta oli pitänyt katkaista yksi hermo, että olivat saaneet kolmelle puolelle sääriluuta tulevat titaanilevyt ruuvattua kiinni. Leikkauksen jälkeisenä päivänä tuli useampi 5-10 minuuttia kestänyt "aavesärkykohtaus". Tuntui, kuin levyjä olisi ruuvattu paikalleen ilman puudutusta. Kipu oli tosi kova, mutta saattoi loppua täysin kesken ruuvin, jos pystyi keskittymään johonkin muuhun, ja jatkua hetken kuluttua siitä mihin keskeytyi. Noihin ei auttaneet mitkään lääkkeet, mutta onneksi kohtauksia oli vain muutama tuona yhtenä päivänä. Perjantaina, viikko onnettomuuden jälkeen jalka olisi turvotuksen puolesta ollut kipsattavissa, mutta aika järjestyi vasta maanantaiaamuna 2.10. Illalla pääsin nilkasta nivusiin ulottuvan, irroitettavan kipsihylsyn kanssa kotiin. Sain vielä kotiin reseptin kuukauden annokselle Tarqinigia, mutta sen sivuvaikutukset olivat sen verran kovia ja tympeitä, että lopetin sen syönnin melkein heti kotiin päästyäni. Viikon päästä pärjäsin jo täysin ilman särkylääkkeitä. 2 viikon kuluttua leikkauksesta oli välitarkastus OYS:ssä, otettiin tikit pois, kuvattin ja sain kipsin tilalle DonJoy ortoosin. Lupa tuli varata max 5 kg painolla, eli hipaisuvaraus. Jalka ei alkuun taipunut polvesta kuin 30 astetta, mutta sekin auttoi jo liikkumista ja muuta elämää huomattavasti. 9.11. eli 6 viikkoa leikkauksesta kävin taas kuvassa ja tarkastuksessa, jolloin tuli lupa varata 20 kg painolla. Lopetin myös ortoosinivelen käytön. Jumppaohjeita tuli samalla lisää.
Joulukuun alusta oli lupa alkaa totuttamaan jalkaa asteittain koko painolla varaamiseen. Olen tehnyt koko ajan kaikki OYSIn fyssarilta saamani jumppaohjeet vähintää 3 krt päivässä. Reidestä hävisi tietysti lihakset ja pohje & takareisi aika tiukalla. Paljon olen niitä kyllä venytellyt. Liikennevakuutukseni on IF:ssä. Heidän kanssaan homma on toiminut muuten hyvin, mutta korvauskäsittelyssä on aika pitkät viiveet. OYSin lääkäri kirjoitti lähetteen 10x fysioterapia, otin sen Terveystaloon, jossa meillä on työterveyshuolto. Maksumääräys tuli IF:stä ja 7.12. kävin ekan kerran fyssarilla. Sieltä tuli lisää harjoituksia tehtäväksi, osan vanhoista sai jo jättää pois.
Nyt, viikkoa vaille 3 kk onnettomuuden jälkeen tilanne on se, että pystyn kävelemään jo kotona lyhyitä matkoja ilman kyynärsauvoja, pääasiassa yhden sauvan kanssa. Jalan rasittaminen aiheuttaa tietysti erilaisia kipuja, jotka alkuun huolestuttivat kovasti. Fyssarilta sai onneksi oikeaa tietoa asiasta. Toki luutumisen tilanne selviää kunnolla vasta 21.12. röntgenissä ja lääkärintarkastuksessa. Polvesta alaspäin säären ulkosivulle tuli 15 cm pitkä arpi ja sisäsivulle 20 cm. Kun noista keinottelivat pitkät titaanilevyt sääriluun kolmelle puolelle, niin kudoksia on jouduttu mylläämään aika lailla. Arvet ja nuo myllätyt kudokset kasvavat tietysti kiinni joka paikkaan, pääosa kivuista (jotka eivät ole kovia, pariksi yöksi olen illalla ottanut Panadolin) aiheutunee siitä kun nuo kudokset nyt sitten irtoilevat toisistaan lähemmäs normaalitilaa. Polvessa on myös jonkin verran kipuja välillä. Fyssari kehotti varautumaan siihen, että parin vuoden päästä jalka voi ruveta olemaan niin hyvässä kunnossa, mihin se on mahdollista saada. En tiedä, paranevatko nämä nuorilla nopeammin. Ikää mulla on 54. Se on ihan selvää, että paljon tässä pitää itse tehdä töitä, jos jalan meinaa saada kuntoon. Se ei ole mikään ongelma kun motivaatio on hyvä. Toivottavasti ei tule mitään takapakkia, tähän saakka on mennyt hyvin. Rasituksen lisäämisestä aiheutuneet kivut valvottivat parina yönä, ennen kuin pääsi taas fyssarille ja sai sieltä tietoa. Netistä kun ei löydy muuta kuin kauhutarinat niistä epäonnistuneista tapauksista...
Kovan jumppaamisen tuloksena polven liike on nyt -2° - 100°. Kuntopyörää pystyy jo vähän pyörittelemään. Eiköhän tämä ensi kesäksi tule siihen kuntoon, että pääsee Gessun selkään. Onneksi on vasen jalka, niin pystyy ajamaan autoa (automaatti). Sairaslomaa kirjoittivat OYS:stä kolme kuukautta. Kahden kuukauden kohdalla työterveyslääkäri kirjoitti B-lausunnon, joten vuoden loppuun olen sairaslomalla. Eiköhän tuota vuodenvaihteen jälkeen jo toimistohommiin pysty.
Syksyllä leikattiin ja keväällä olin huimassa iskussa, kun tuli salilla käytyä kolmesti viikossa.