URAA!!!! 24.6. - 28.6.2026 Rovajärvi-Raajärvi alueella

Jälleen kerran kutsutaan kokoon perinteiset URAA-ajot Napapiirin korkeudella, sorateitä on taas tarjolla edellisvuosien malliin. Ajatuksena on kierrellä taas matkaenduroille soveltuvilla teillä, tiepohjilla ja luvallisilla maastopätkillä neljänä ajontäyteisenä päivänä. Kysymyksessä ei ole endurokilpailu, off-road -tapahtuma tai perinteinen kokoontumisajo, vaan kyseessä on ajamaan-yhdessä-kokoontuminen, jonka järjestää Pohjolan Kurapyöräilijät eli PKP Racing Team. 

Majoitus katon alla aamiaisineen, päivällisineen ja saunoineen on Wanhan Kaivoskylän miljöössä Raajärvellä. Kokoontuminen Raajärvelle keskiviikko-illan kuluessa ja torstai-lauantai ajellaan. Sunnuntaina aamiaisen jälkeen jokainen voi jatkaa taivaltaan kotiin, kuka minnekin. Majoittuminen on mahdollista myös omassa autossa tai teltassa alueen pihassa, mutta se ei vaikuta hintaan. 

Majoituksen lisäksi mitään erityistä ohjelmaa ei ole tarjolla, vaan tapahtuman sisältö rakentuu oman ryhmän kanssa seikkailusta ja iltasella porukassa saunomisesta. Kutsummekin sinut tekemään yhdessä mukavan viikonlopun porukkahengessä! Voit lähteä liikkeelle myös yksin, sillä järjestämme samanvauhtista ajoseuraa kaikille! Partioita on sekä isoille matkaenduroille että pienille 2T-pyörille ja kaikille löytyy sopivaa ajettavaa. 

Olemme kysyneet tarjouksen majoituksesta saunoineen ja ruokailuineen, jotta saat keskittyä ajamiseen, ja seurasta sekä luonnosta nauttimiseen. Jos et kerää omaa partiotasi, tai kuulu sellaiseen, niin olemme kaverina partion kokoamisessa. Viime vuoden partiojakoa voidaan tietenkin hyödyntää. Jokainen partio tekee itse haluamansa laiset reitit ajopäiville, tieliikennelain ja maastoliikennelain puitteissa. Meidän idea on vain kokoontua soratieajelun puitteissa samaan paikkaan, jolloin tapaa vanhoja tuttuja sekä saa uusia kavereita. Mitään muuta valmista sitten ei olekaan, vaan tankkaukset, ostokset, huollot, tarvikkeet yms. jokainen hoitelee itse. Mainarin ravintola terasseineen tarjoaa hyvät virkistysmahdollisuudet. Terassi on myös anniskelualuetta, eli sinne ei saa viedä omia juomia. 



Ohjelma

  • keskiviikko 
    • kokoontuminen iltapäivän-illan aikana
    • majoittuminen 2-6 hengen huoneisiin (vuodevaatteet sisältyy hintaan)
    • iltapala ja sauna
    torstai 
    • aamiainen aikaisin
    • liikkeelle partioittain
    • seikkailua alueen tiestöllä
    • ruokailu ajopäivän aikana omatoimisesti, omilla eväillä
    • päivällinen alkuillasta
    • sauna illalla
    perjantai 
    • aamiainen aikaisin
    • liikkeelle partioittain
    • seikkailua alueen tiestöllä
    • ruokailu ajopäivän aikana omatoimisesti, omilla eväillä
    • päivällinen alkuillasta
    • sauna illalla
    lauantai 
    • aamiainen ei ihan niin aikaisin
    • liikkeelle partioittain
    • seikkailua alueen tiestöllä
    • ruokailu ajopäivän aikana omatoimisesti, omilla eväillä
    • päivällinen alkuillasta
    • sauna illalla
    sunnuntai 
    • aamiainen hiukan myöhemmin
    • kiitos, anteeksi ja näkemiin
    • kohti uusia seikkailuja tai ainakin kotimatkalle

Paljonko tästä saa maksaa ??

Hinta per päivä on 75e.   Hinta sisältää majoituksen, saunan, aamupalat ja päivälliset sekä myös petivehkeet. 

Maksu tapahtuu paikan päällä ravintolassa. Huomioithan, että tämä halvan hinnan mahdollistaa tarkka suunnittelu, joten pidä huoli ilmoittautumisesi oikeellisuudesta. Oikea tieto tulijoiden määrästä = oikea määrä ruokaa kaapissa. 

Erikoisruokavalioon ynnä muihin lisätoiveisiin liittyvät asiat kannattaa selvittää etukäteen suoraan Mainarista.

Wanhan Kaivoskylän yhtenä toimintamuotona on off-road reitistö autovuokrauksineen ja oppaineen. Halutessasi voit myös koettaa onneasi 4x4 ajokkien ohjaimissa. Tarkemmin reiteistä ja hinnoista Wanhan Kaivoskylän kotisivuilta

PKP Racing Team perii myös pienen järjestelymaksun 10e, sisältää ALV 10%.

Tämä maksetaan ennen tapahtumaa tilille, maksaneet kuljettajat sijoitellaan sitten ryhmiin. 

FI33 5475 0020 1620 58 / Saajaksi PKP Racing Team, Y-tunnus  2716007-1. Viestiin uraa ja puumerkkisi tai nimesi. 

Tänä vuonna on jälleen mahdollisuus tilata etukäteen myös tapahtuma-teepaita! Siinä tapauksessa laitat vaan ilmoittautumisen yhteydessä rastin ruutuun ja maksat kympin sijasta 30e etukäteismaksua. 


Lähtisinkö mukaan?

Mukaan lähteminen vaatii sinulta oikeastaan vain (matkae)nduron. Reissulla ei körötellä pelkästään isoilla lapin sorateillä, vaan pienempiäkin teitä GT-kartalta löytyy. Nappularenkaat tulevat tarpeeseen.

Kun pyörän päällä ei tarvitse kuljettaa viikon majoituskamppeita, niin voi nauttia ajamisesta enemmän. Mukaan ajopäiväksi kannattaa kuitenkin ottaa juotavaa, evästä, vaihtovaatteita sekä työkaluja: renkaan paikkaaminen ilman pumppua, paikkoja ja rengasrautoja on melkoisen haastavaa. Pyöräsi toimintasäteen sopisi olla yli 200 kilometriä, koska liikut kuitenkin kaukana huoltoasemilta. Jos tankkisi on pieni, mieti miten lisäbensa kulkee mukana niin, ettei se haittaa sinun ajamista. 

Jokainen ryhmä nimeää yhteyshenkilön, jonka kautta hoidetaan tarvittaessa partioille tarkoitettu tiedottaminen.

Ilmoittaudu täyttämällä tietosi tähän lomakkeeseen

Ilmoittautuminen

Meidän vierailumme on iso asia Mainarille ja vaatii myös varautumista ennenkaikkea ruuan suhteen. Jotta saamme homman toimimaan sujuvasti kaikille osapuolille, eikä Mainari kärsi väärästä suunnittelusta, ilmoittaudu mukaan tosimielellä ja muista perua jos et ole tulossa!


Porukalla homma onnistuu

Luonnon keskellä liikkuessa voi aina sattua jotain ajokille tai kuskille. Tästä syystä ajopartion minimikoko on kolme kuskia. Muista myös se, että matkapuhelinverkko ei ihan joka notkossa toimi, joten apua hälyyttääkseen, voi joutua etsimään kenttää. Itsestään selvää on, että jokainen osallistuu omalla vastuullaan,lakia, hyviä tapoja ja luontoa kunnioittaen. Liikkuminen soratiellä - tietoa! Opiskele myös ryhmäajon kultaiset säännöt.

Jos haluat ajaa kavereidesi kanssa omalla partiolla, niin se tottakai onnistuu, mutta kerro siitä ilmoittautuessasi. Partio huolehtii myös siitä itse, että on varalaite suunnistukseen. Paperikarttakin toimii, kunhan vain tietää gepsukan hajotessa, että missä ollaan...

Rovajärven ampuma-alueella voi olla pienempiä SA-INT harjoituksia käynnissä tapahtuman aikana. Seuraa opastuksia ja noudata kaikkia kirjallisia ohjeita. Alueella liikkujan on huomioitava, että maalialueilla saattaa olla räjähtämättömiä ammuksia. Ammuksiin tai niiden osiin koskeminen on vaarallista ja ehdottomasti kiellettyä." - puolustusvoimien sivuilta lainattua. Erityisen tärkeää on, että yleiseltä tieltä ei poistuta armeijan aluiden ja varikkojen lähellä! 

Jos itse suunnittelet alueen tiestölle reittejä, niin jokaisesta ilmansuunnasta löytyy mukavia teitä. Jos haluat ajella isommilla sorateillä, niin esimerkiksi Vilmatunturilla ja Korouomalla käynti on mukava 300 kilometrin ajolenkki. Siinä kuluu mukavasti partion ajopäivä...
Alue on hiukan hankalasti GT-karttojen suhteen, mutta uudesta 1:250 000 GT-karttasarjasta kartta 13 on paras peitoltaan. Vanhemmasta 1:200000 GT-karttasarjasta tarvitset vähintään 13- ja 15-kartat.


Tervetuloa mukaan toivottavat Pohjolan Kurapyöräilijöiden hengessä PKP Racing Team /  Jukka  ja Tertsu.

PS. Raajärvi ja Wanha Kaivoskylä löytyy Karttapaikan -linkin avulla.

 

matkaendurot etusivulle
foorumiin


© Jukka Puurunen - Tertsu - sivu viimeksi päivitetty 20.3.2019 -