Tohtorin yöjuoksu


Koko kesän on mielessä ollut ajatus, että pitäisi päästä yöreissulle mopolla. Inarin-reissu kyllä venyi hyvän matkaa aamun puolelle, mutta se ei ollut varsinaisesti ajatuksena...

Laitoin mopon myyntiin ja alkoi pelottamaan, että reissu jää tekemättä. Siispä kilautin kaverille ja sovimme yön selkään lähdöstä. Toinen kaveri olisi lähtenyt mukaan, mutta hän ehti myydä pyöränsä päivää ennen reissua...

Kehitimme taas uudet patentit tohtorin 'varatankille' ja pääsimme liikkelle Tervolasta klo 21:00. Vettä sateli koko menomatkan ja illan hämärtyessä näkyvyys meni huonoksi. Visiiri kiinni näkyi huurua ja vettä, visiiri auki sai suun ja silmät täyteen hiekkaa ja vettä.

Matka suuntautui kohti Kivaloa, suoraan itään Tervolasta. Etenimme GT-kartan pienimpiä viivoja poiketen mennessä Arppeelammelle. Lammen rannassa on pieni katos, jossa puolen kuution kokoinen betonimöykky. Sain kuulla, että siinä on ollut kalastuslupa-automaatti, jonka paikalliset kalastajat kävivät muutamaan kertaan kiskomassa irti ja viskaamassa lampeen rahoineen ja lupineen.



Torniosta oikotietä Tervolaan

Lähtövalmisteluja

Valkea mies mustassa yössä

Sumuinen Arppeelampi

Oispa kamera, ossaispa kuvata...

Hevostalli Arppeelammella

Matkapäivä oli 20.8., joten korpi oli mustanaan metsästäjiä, osa oli tullut pidemmäksikin aikaa asuntovaunun turvin paukuttelemaan. Pilvinen ilta alkoi pimetä, joten koukkasimme parin tunnin ajelun jälkeen Rahaselänlammen laavulle yötä viettämään. Paistelimme makkerit ja nautimme kuutiokaupalla nuotion savua ja sitten jo tulikin uni. Kolmen tunnin nokosten jälkeen alkoi aamu valjeta, joten jatkoimme matkaa. Kävimme ihastelemassa Konttijärven rantamia ja lähdimme Reutuaavan kautta kohti Tervolaa. Aamukahvit saimme mummon mökiltä matkan varrelta.



Rahaselänlammen laavu juhlavaloissa

Yökuvauskurssi reputettu

Savua silmät täynnä, tunnelma huipussaan

Konttijärvi

'Ikkuna kiinni, löylyt karkaa!'

Honkasen monttu ja viime hetken kikkailut

Vähäjoelta menee ns. Kärkkäisen tie Tervolan itäpuolen maantielle. Se on n. 5 km pitkä enduromiehen taivas, jossa mäet ja mutkat seuraavat toisiaan todella tiheässä. Siitä nautittuamme kävimme kikkailemassa vielä Honkasen montulla, josta otimme digikameralla pienen 'videon' pätkän tohtorin taidonnäytteestä.
Katso pois!