Menneellä viikolla teimme jälleen loppuun asti harkitsemattoman matkan. Tässä siitä pieni jakso;
Mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei tapahtunut, mutta silti ajattelin kertoa siitä muillekin. Siis moottoripyörän korjaamisesta, enkä siitä että mitään ei tapahtunut.
Sade alkoi jo päiviä ennen starttia. Ajoimme ruskan värittämiä Keuruun korpia kohti itää. Sade jatkui ja kura lensi kaaressa ulkokurviin. Ennen kuin päivä oli kunnolla puolessa, alkoi kaverin keula laskea. Hänet hyvin tuntien, päättelin jotain olevan pahasti vialla. Pikainen riaknosointi; kuski on huippukunnossa, mopo ei. Kytkin luistaa.
Kännykkä käteen ja soittelemaan mistä levyjä tähän hätään. Tulos: lähimmät joutilaat tulossa just itävallasta saksan puolelle.
Kännykkä takaisin taskuun ja miettimään mistä sopivia prikkoja classista- prikat jousien jatkoksi-viritystä varten? Täyden palvelun ”huoto”-asemalta… just joo, pitäis ensin palata aikakoneella lapsuuteen.
Konnevedellä näin erään tallin oven olevan kutsuvasti auki. Miljöö kertoi selvästi, että jos täältä ei löydy, niin ei mistään. Sisään rohkeasti ja tutustumaan talon väkeen. Heitä oli vastassa yksi rehti Remonttirane, joka teki jarruremppaa linja-autoon. Hän oivalsi heti tarpeemme. Jarrupölystä musta mies käski meidät sateensuojaan, viritteli työvaloja ja esitteli jo 30-luvulla perustetun linjaliikenneyrityksen pimeää, märkää ja nokista hallia.
Auta miestä mäessä-aatteen taitajaksi paljastunut jarrumies muuttui yhä avuliaammaksi kun tarjosimme hänelle termarikahvia, mustikkapiirakkaa ja vanhaa tallinnaa.
Tarjouksestamme huolimatta ei mokka ja kastettavat kelvanneet. Laivatuliainen, tymäkäntanakka Vanatallinn sitäkin paremmin.
Halliakin hämärämmästä ”tarvikevarastosta” löytyi kaikkea ajalta ennen turboahtimia ja sen jälkeen. Myös LC8:n kytkimeen sopivia prikkoja.
Kytkin käytettiin auki, kiitimme ja lähdimme taipaleelle- toteamaan että prikkakikka ei toiminutkaan.
Vauhti hiipui edelleen. Kohta kotari kulki myötämyrskyyn, luiston rajalla, tasakaasulla hävettävän vähän, ylämäessä vielä vähemmän. Ainoastaan välitauolla, Koli-hotellin parketilla luistoa oli enemmän. Hioimme taktiikkaa johon Blues-ilta, isäntinään Heikki Sivennoinen- Pepe Ahlqvist-Eero Raittinen-Band tarjosi mainion tuen.
Vaikka etenimme itään siitä kohtaa, mistä Suomi on levein, tuli valtakunnan raja väistämättä vastaan. Tripissä oli 800km, edessä Venäjää, Venäjää ja Venäjää.
Koska sadekaan ei tästä enää yltynyt, oli oikea hetki suorittaa endurohenkinen kytkinremppa.
Lähimaaston sade-ennätys oli saavutettu. Lieksassa oli juuri ropissut 60mm yhden vuorokauden aikana. Sopi siis kuvioon, että avaamme koneen posken suosiolla vesilammikossa kontaten.
Kun toinen antoi valoa, eli leikkasi moralla aukkoja hirvikärpästen pimentämään märkään taivaaseen, tarkkaili karhuja, niiden lukumäärää ja etäisyyttä meistä, toinen viilasi Leathermanin viilalla kytkimeen lisää pelivaraa.
Super-enduron kytkimen mekaniikan suunnittelu on perseestä. Kun levypakka ohenee, ottaa kytkimen kansi sisimmäiseen hammaslieriöön kiinni. kun toleranssi on 0, alkaa luisto. Siihen piti siis saada ilmaa väliin. Muu ei auta.
Offroad on tunnetusti rankkaa, taas se nähtiin. Sitä ei aikuinenkaan raavas mies kestä loputtomiin.
Teamimme Honda-vahvistus alkoi samaan aikaan kärsimään kaasukäden krampeista. Hänhän joutui lämpimikseen nostamaan turvetta, eli ajamaan paskarinkiä ympärillämme koko sen ajan kun meillä-porkkanaryhmällä, oli metallityötunti.
LC8 on iso moottori. Se ei tunnu menevän tukkoon ihan pienistä. Sisään satanut vesi kyllä häipyy sieltä ajamalla ja sitten siellä on pohjalla sihti johon viilanpuru, hirvikärpäset ja älykäs vc-paperi-työsuojakeksintömme jää. Ja nehän voi kotona sitten keräillä sieltä parempaa talteen.
Kun koko kehästä oli saatu tasainen siivu pois, lätkittiin kytkin nippuun ja lähdettiin sinne missä noita perkeleen kärpäsiä ei ole. Etukumia säästäen…
Viilausta:
Pieni tarina moottoripyörän korjaamisesta
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Pieni tarina moottoripyörän korjaamisesta
- Liitteet
-
- KOLI! 156.jpg
- (435.03 KiB) Tiedosto ladattu 599 kertaa
