Viimeinkin oon päässyt testaan nastarenkaat ja uuden ixs-kelkkapuvun. Heikoin lenkki tuntuu olevan 9 vuotta vanhat pakistanilaiset ajohanskat.
Onko kokemusta kelkkahanskoista vai onko esim. vuorattu nahkarukkanen riittävä?
Testissä oli myös neopreenisormikkaat (lidl) mutta niillä ei tarkene.
Oon ollu varsin tyytyväinen tamppiksen kinttaisiin, joissa on pehmeähköt
ja lämpöiset sisähanskat. Tarkenee, joskin aavistuksen kömpelöt ovat.
Niitä menee pari vuodessa. Tälle vuodelle hinta oli kirinyt jo 6,5 euroon.
Tamppis kuuluu samaan kompukseen tavaranhankinnassa kuin Halpahalii, Robin Hood, Keskinen, Tokmanni ym ym. Eli toisin sanoen, Jukan mainostamia hanskoja löytyy helposti muualtakin kuin Tampsusta.
Että ei ole välttämättä pakko ajaa Tornioon jos tahtoo huippuhanskat.
Minkälaiset ne ''pussit'' on, jotka tulee hihasta asti ja kahvan/tangon(?) päälle? Ei oikeen keksi hakusanoja googleen. Jos jollain ois kuvia näistä, niin vois ottaa vähän mallia. Ja mikähän matsku ois hyvä tähän hommaan?
Ei enää. Tamppiksen Matti on joskus aikaa sitten ostanut Tampreen Säästötexin ja siirräyttänyt sen Tornioon. Jostakin syystä nimi on jäänyt silloin vaihtamatta ja nythän se ei enää oikein käy.
Tällaista mulle kertoili vanha armeijakaverini Tamppiksen Markku.
kipe kirjoitti:Minkälaiset ne ''pussit'' on, jotka tulee hihasta asti ja kahvan/tangon(?) päälle? Ei oikeen keksi hakusanoja googleen. Jos jollain ois kuvia näistä, niin vois ottaa vähän mallia. Ja mikähän matsku ois hyvä tähän hommaan?

tertsu kirjoitti:Just tuollaiset virittelin eilen paikalleen. On vaan sen verran kova pakkanen, ettei tarkene testata tarkeneeko
Tertsu älä viitsi, kävin justiin pyörähtämässä Jammulla 2,5 kk jälkeen. Heikoin lenkki oli niinkuin arvata saattaa sormet. Hanskoina oli Hanxin Winterit ja kahvalämmittimet täysillä. Nopeassa ajossa viima puri hanskoihin ja sormia alkoi paleltaa selkäpuolelta. Pitänee virittää roiskeläppäkumista viimasuojat kahvasuojiin, sitten varmaan tarkenee. Jalassa minulla oli Diadora Stone 2 ilman sisäkenkiä, sen tilalla oli lämpöpohjalliset ja lämpösukat. Varpaat pääsee liikkumaan ja kylmä ei tule.
No ainakin LS-Motorilta noita saa. Hinnasta ei ole oikein mielikuvaa vaikka sielä taisin sen tarkistaa. Olisko tuo ollu jotaki 35€ tai sitte pirusti enemmän tai vähä vähemmän.
Tase kirjoitti:Jalassa minulla oli Diadora Stone 2 ilman sisäkenkiä, sen tilalla oli lämpöpohjalliset ja lämpösukat. Varpaat pääsee liikkumaan ja kylmä ei tule.
Loistava vinkki, kiitoksia. Tällä foorumilla notkuminen aiheuttaa kyllä selvää tietämyksen ja ideoiden lisääntymistä korvien välissä