Tiit Rand kirjoita,
tässä näke blogi http://motoreisid-motoreisid.blogspot.com/ ja tässä kuvat http://album.ee/album/289420/50246681
Ainoa, joista tunsin puutetta, mulla ei olnut Mongolia karta. Ajoin pelkasta kompassin ja paikallisteen ohjeiteen mukaana. Mutta pärjäisin hyviin, niin kui ainakin.
Mongolia rajasta rajaan vei 8 päivä, välillä vuoria, aro, muta ja hiekka. Jokiylityksiä noin paarikymmentä. Mutta aika kiva see oli.
Muille sanon kuitenkin, ettei Mongolia ole paras paikka yksi retkeilijälle. Kaatumiset, pitkät välimatkat, harvinainen väestö ja näin poispäin. Täyty olla aikka itsevarmaa, lähdössä semmosen paikaan. Mutta rohkealle see tarjoa elämyksiä koko rahalla.
22.07.2010 Gorny-Altai-Ongudayhin kuolleiden hevosten laaksoon
Heräilimme aamulla upeissa maisemissa leirissämme ja keittelimme vähän aamupalaa pienessä katoksessamme. Simon ja Pauli olivat nukkuneet siinä yön. Hyvin oli uni kuulema maistunut. Simon, jääkylmien vesin surffaaja päätti käydä pesulla joessa. Itse tyydyin vain kuvaajan rooliin sillä kastautuminen kylmässä vedessä ei tuntunut houkuttelevalta.
Olimme nyt noin 450 km päässä Mongolian rajasta ja meillä kaikilla siinsi jo mielessä matkan tavoitteemme eli Mongolia. Jatkoimmekin ajamista aamutoimien jälkeen koko ajan vain komeammiksi käyvissä maisemissa. Välillä tiellä oli paikallista karjaa ja matkamme pysähtyi. Tarkkana sai ajaa. Edellisenä päivänä Tuomaksen meinasi yllättää kaksi lehmää jotka keskellä tietä olivat taistella ja puskea toisiaan. Tuomas sai juuri ja juuri väistettyä nämä kaksi sarvipäätä.
Ainoa ongelma näin hienoissa maisemissa ajamisessa oli se että matkanteko tuntui hitaalta. Pysähtelimme koko ajan ottamaan kuvaa upeista maisemista ja toisista kun ajoimme pyörillä mutkaisia ja kiemurtelevia teitä. Seutu teki komeudellaan varmasti meihin kaikkiin ison vaikutuksen ja ainakin itse haluan vielä palata uudestaan ajamaan ja kiertelemään pelkästään tätä aluetta pariksi viikoksi kierrellen pikkukylissä ja teillä.
Pysähdyimme ajaessamme ottamaan kuvia pieneen laaksoon puusillalle ja pitään hieman taukoa kun paikalle kaarsi Mongolian suunnasta kaksi suomalaista isoa Bemaria. Kaverukset olivat pidemmällä reissulla ja olivat matkanneet ensin Mursmanskiin ja sieltä Vladivostokiin ja sitten Mongolian läpi ns. eteläistä reittiä. Suunnitelmissa heillä oli vielä mennä kazakstanin kautta Suomeen. Ongelmia heillä oli kuitenkin tuottanut Venäjän rajalla revennyt passi ja apuun oli tarvittu kaikki parhaat mahdolliset selitykset jotta pojat pääsivät edes maahan. Kuulema suunnaksi oltiin sanottu suoraan Suomeen joten Kazakstaniin oli turha yrittää.
Pysähtyessämme pienen sillan viereen pitämään taukoa ja lukemaan karttaa meinasi lehmä jäädä rekka-auton alle huolimatta siitä että Kristian teki parhaat hindulaiset rukousliikkeensä kohottaen kädet kohti taivasta. Rekan jarrut kirskuivat ja ilmassa oli pitkään jarrupölyä kun aivan nenämme edessä lehmä livahti tien toiselle puolella. Tämäkin tilanne tuli niin nopeasti että emme kerinneet tajuamaan mitään. Seisoimme aivan tien laidassa ja esimerkiksi jos rekka olisi jarrutukset seurauksesta heittelehtinyt tai lehmä kimmonnut osumasta olisimme singonneet sen mukana rinnettä alas.
Yhden kahvilan pihassa ajaessamme näimme matkaenduroita lastattuna ja kaarroimme pihaan. Kyseessä oli australialaisten matkaajien porukka. He olivat juuri tulleet Mongoliasta läpi ns.keskireitin jota suosittelivat meille. Tämä neljän aussin porukka saapui myöhemmin sitten myös Suomeen ja muutamat foorumilaisetkin heihin tutustuivat. Viimeksi kun sain Simonilta ja Monicalta jotka olivat porukassa oleva pariskunta viestiä olivat he Malissa yhdessä meksikolaisen motoristin kanssa.
Viimeksi muokannut SamiV, Pe Maalis 18, 2011 4:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Leiriydyimme illaksi upeaan taseiseen laaksoon jossa vieressä virtasi hiljalleen leveä joki. Leirin pystytyksen jälkeen Tuomas ja minä kävimme peseytymymässä rantatörmällä. Vesi oli viileää mutta teki hyvää huuhtoa ajopäivän pölyjä pois.
Ristimme laakson kuolleiden hevosten laaksoksi. Kun olimme etsimässä polttopuita lähtivät Simon ja Tuomas etsimään niitä kauempaa pyörillä. He törmäsivätkin hevoslaumaan ja laakson seinämissä kaikui mylvintä jota Simon luuli ensiksi joksikin hirviöksi. Äänen lähdettä lähestyessä se paljastui selällään maassa kieriväksi hevoseksi joka mylvi tuskissaan. Oliko kyseessä synnytys vai joku tauti ei meillä ole tästä tietoa. Lähistöllä makasi toinen kuollut hevonen maassa vääntyneenä kiemuraan asentoon.
Ristimme laakson Kuolleiden hevosten laaksoksi iltanuotiolla.
Mongolian rajalle oli nyt enää reilut sata kilometriä ja seuraavana päivänä pääsisimme Mongoliaan. Tai niin ainakin luulimme. Tunsin itseneni väsyneeksi varmaankin osittain syömieni särkylääkkeiden johdosta ja menin aikaisin nukkumaan. Muu porukka jäi vielä pelaamaan jätkänsakkia nokisilla kepeillä kivien kylkeen ja juttelemaan.
Heräsin teltasta innokkaana ylös Kuolleiden hevosten laaksossa. Tänään ajaisimme sinne unelmiemme maahan ja kaupunkioffroad kuskien taivaaseen Mongoliaan. Hymyni kuitenkin hyytyi nopeasti kun kuulin aamun sanoma. Edellisenä yönä kun muut olivat vielä hereillä istumalla nuotiolla olimme saaneet puolaisilta Pawelilta ja Agalta viestin. Hehän olivat lähteneet kohti Mongoliaa päivää aiemmin eroten porukastamme Barnaulissa. Mongolian raja oli kiinni jonkin juhlan takia ja he olivat lähettäneet GPS-koordinaatit majapaikastaan joka sijaitsi vain noin 30 kilometriä omastamme. Raja olisi kiinni ja aukeaisi vasta ylihuomenna 25.päivä.
Hetken aikaa ajattelin vielä heräillessäni että kyseessä oli joku julma käytännönpila mutta pakko se oli uskoa. Syötin koordinaatit Photonavin navigaattoriini OziExplorerin karttapohjalle ja pikkuhiljaa porukkamme lähti ajamaan eteenpäin. Lähdin vähän aiemmin kuin muut liikenteeseen ja sovimme tapaavamme puolalaisten leirissä. Saadut GPS-koordinaatit pitivätkin melko hyvin paikkansa ja kun näytti että olin jo ajanut ohi oletusta K-pisteestä, pysähdyin ja käännyin ympäri pyörän selässä näin kuinka Simon ja muu porukka ajoi pienen aukean reunaa kohti joenrantaa ja pienellä kumpareella hyvin liikenteeltä piilossa näytti olevan jonkinlaista leiriä.
Puolalaisten kanssa seurasi jälleennäkeminen joka ei kuitenkaan jäänyt ainuaksi reissullamme. He olivat käyneet kääntymässä rajalla ja kun raja oli kiinni päätimme laittaa leirin pystyyn jo siellä olevan kahden englantilaisen Mal:n ja Del:n kanssa.
Kaverukset olivat hyväntekeväisyysreissulla matkalla Mongoliaan. Tarkoituksena oli lahjoittaa keräyksellä hankittu auto ja tavarat Mongolisassa jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle. Tavaraa kaveruksilla oli autossas suihkusta aina kannettaviin tietokoneisiin, kameroihin ja kaasugrilleihin. Kaiken he olivat saaneet englantilaisilta yrityksiltä lahjoituksina. He olivat ajaneet läpi euroopan, itä-euroopan ja venäjän ja olivat nyt siis kuten mekin matkalla Mongoliaan.
Meillä oli nyt pari päivää aikaa vetää lonkkaa ja nauttia Altain upeista maisemista auringonpaisteessa. Vieressämme oli korkeat vuoret jotka kohosivat lähes kolmen kilometrin korkeuteen ja rinteen alalaidassa virtasi vuolas joki. Paljoa parempaa majoituspaikkaa ei olisi voinut olla.
Maslowin tarvehierarkian mukaan kun olimme kyhänneet itsellemme suojat nykyaiksista teltoista aloimme huolehtimaan lämmönsaannista ja Tuomas jolla selkäesti täytyi olla suvussa metsureita alkoi raahaamaan lähimetsiköstä puita nuotioon.
Rentouduimmekin samalla paikalla kaksi päivää nauttien ansaituista vapaapäivistä pyörällä ajosta ja pesimme pyykkiä ja vain muuten makasimme täydellisen toimettomana.
Aga leikkasi Simonin ja Paulin hiukset hulppeassa ulkoilmarturissa. Harvoin on poikien päätä leikelty näin komeissa maisemissa
)
. Jospa jatkettaisiin taas matkaa tällä viikolla kun on jo yli puolen välin tultu ja Mongoliakaan ei ole enää kaukana.
