Mikä Rukka

Kuskien ja pyörien varusteet

Valvoja: Moderaattorit

-W-
Viestit: 482
Liittynyt: Ma Loka 12, 2009 6:05 pm
Pyörä: Dune RR
Paikkakunta: Jyvässeutu

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja -W- »

Itse olin uudella Armaxilla (ostin viime syksyn alennuksista) samalla reissulla kuin Å ja takki+housut pelasi ilman mitään ongelmia.

Pienenä ketutuksen lähteenä tosin oli takin osalta sisävuoren hihansuiden pers..stä oleva kiinnitys itse takkiin neppareilla. Aina oli sisävuori tulossa ulos kun takkia riisui ja välillä ei tahtonut saada kättä pois hihasta sitten niin millään (varsinkin jos oli nujunnut itsensä/kamppeensa hikiseksi). Pienellä parannettava moka joka varsinkin väsyneenä ottaa päähän.. (ja uusissa Rukkan malleissa ihan sama juttu edelleenkin).

Housuista sen verran että niissä taas on liian ahtaat lahkeet crossikenkien kanssa. Ei mahdu sisävuori paikalleen ja silti kenkien pukeminen/lahkeen saanti niiden päälle kestää helvatan kauan ja sen jälkeen on yleensä yltä päältä märkä hiestä. Tekee kyllä kerran päivässä mutta ei kahta.. (eli kenkiä ei riisuta välillä;). Housut siis luonnollisestikkin tehty käytettäväksi ohuempien/matalampivartisten tourinki kenkien kanssa. Tähän tosin voi löytyä parannus kun lähetää housut Rukkalle tuunattavaksi ja käskee lisätä kangasta lahjevetskarin alta paljastuvaan kolmiopalaan.
Avatar
Kunkku
Viestit: 1939
Liittynyt: Su Syys 24, 2006 9:52 pm
Pyörä: Gessu
Paikkakunta: Luumäki
Viesti:

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Kunkku »

Totta puhut, Weli hyvä. Niin hyvä puku kuin Armax onkin, sieltä vuoripuolelta löytyy parannettavaa. Jätit mainitsematta housujen löysän vuoren, joka tursuaa aina lahkeesta ulos, kun vetää housuja jalkaan Tosin se lämpövuori vähän sitoo sitä kiinteää, ohuempaa vuorikerrosta.
Semmoisen vinkin antaisin, että irrotettava sisävuori kannattaisi oikeastaan nostaa kaappiin ja pitää siellä. Sopiva alus/väliasuyhdistelmä on paljon kätevämpi ja parempi vaihtoehto. Paitoja on helppo vähentää tai lisätä tauon aikana ja päivän päätteeksi ne on PALJON helpompi huoltaa, vaikka pestä ja kuivata kuin se sisävuori.
Lahkeet ovat tosiaan liian ahtaat crossisaappaille. Puku kun on suunniteltu aika puhtaasti katu- ja matkakäyttöön. AllRoad olisi toista maata, mutta kun siinä on sitä nyplättävää paljon enemmän...
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
markusj
Viestit: 237
Liittynyt: To Huhti 21, 2005 4:55 pm
Pyörä: xt1200ze
Paikkakunta: Länsi-uusimaa

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja markusj »

Kunkku kirjoitti:Totta puhut, Weli hyvä. Niin hyvä puku kuin Armax onkin, sieltä vuoripuolelta löytyy parannettavaa. Jätit mainitsematta housujen löysän vuoren, joka tursuaa aina lahkeesta ulos, kun vetää housuja jalkaan Tosin se lämpövuori vähän sitoo sitä kiinteää, ohuempaa vuorikerrosta.
Semmoisen vinkin antaisin, että irrotettava sisävuori kannattaisi oikeastaan nostaa kaappiin ja pitää siellä. Sopiva alus/väliasuyhdistelmä on paljon kätevämpi ja parempi vaihtoehto. Paitoja on helppo vähentää tai lisätä tauon aikana ja päivän päätteeksi ne on PALJON helpompi huoltaa, vaikka pestä ja kuivata kuin se sisävuori.
Lahkeet ovat tosiaan liian ahtaat crossisaappaille. Puku kun on suunniteltu aika puhtaasti katu- ja matkakäyttöön. AllRoad olisi toista maata, mutta kun siinä on sitä nyplättävää paljon enemmän...
Mitä tarkoitit "nyplättävää paljon enemmän".? Goresisukset välillä kurtussa hihansuissa ja lahkeissa jep, mutta varsinaista vuortahan ei ole ja tarvittavat välikerroksethan sitten kelin mukaan. Kohtuullisesti pelittänyt mainituin puuttein kesätalvet.
-markus-
Avatar
Kunkku
Viestit: 1939
Liittynyt: Su Syys 24, 2006 9:52 pm
Pyörä: Gessu
Paikkakunta: Luumäki
Viesti:

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Kunkku »

Tarkoitin tilannetta, mikä tulee joskus eteen kaikkien niiden pukujen kanssa, joissa on vedenpitävä kalvo irrotettavassa vuorissa. Jos lähdet ilman vuorikerrosta matkaan ja kesken reissun alkaa satamaan, mitä teet? Riisutko tien laidalla takin, kengät ja housut saadaksesi vuorikerroksen paikalleen? Siinä on läpeensä (hmm... vai tarkoittaako tämä ilmaisu vain naisia? :oops: ) asti märkä, ennen kuin homma on tehty.
Tuo ongelma koskee oikeastaan vain lämpimiä kelejä, viileällä säällähän sitä laittaa sen vuorikerroksen sovinnolla jo lähtiessä.

Männä suvena tuli käytyä Moldovassa AllRoad-puvussa. Sehän on erittäin hyvä matkapuku helteellä, mutta paluumatkalla Virossa tuli kastuttua pahemman kerran. Tiedättehän, "tuo on vain pieni kuuro, kohta se loppuu ja paistaa taas aurinko...".
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Avatar
amaunu
Viestit: 663
Liittynyt: La Elo 11, 2007 8:26 pm
Pyörä: CRF1000DCT,DeepSnowGlider
Paikkakunta: Nokia

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja amaunu »

Siinäpä tuo vuorisurkeus kiteytettynä. Miksiköhän rukka ei tee sellaista jämäkkää liikkumatonta vuorta vallankin housuihin. Eilen kun ensikerran pungersi Armadillon päälle talvisäilön lopetuksen kunniaksi. Lahkeensuiden tursuaminen ulos on kuin, no jätetään sanomatta ääneen jos tätä joku lapsi sattu lukemaan,, ja crossikenkien kans hikipäässä temuaminen ei ole kivaa.

Ja jos sinne housuihin laittaa sen välivuoren, ei niitä saa jalkaan kuin joku aliravittu italiaalanen mallipoika. Alroadinkin housun leikkaus on mallia pilli ja sisävuori se joka pistää hikoilemaan.

Tilaa housuihin heti!
-ari
Avatar
psi
Viestit: 754
Liittynyt: Ti Touko 19, 2009 8:21 pm
Pyörä: Africa Twin RD07
Paikkakunta: Kauttua

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja psi »

Onko siis se gore rukkan malleissa aina sisävuoressa? Oon kyl kastunut tuossa puvussa (en edelleenkään tiedä mikä malli se on, ainakin kolme vuotta vanha, Armacore+goretex lukee jossain takissa). Niin siis enempikin oon kastunut ilman sisävuorta ja vaikka se päällikangas on tuntunut läpimärältä niin ei esim. paitaan ole siitä kosteutta tarttunut (?). Mutaakin olen siitä pessyt ihan suihkussa puku päällä seisten.


Housujen lahje on minulla ruvennut tulemaan ulos paaaljon herkemmin sen jälkeen kun otin sen sisävuoren pois (tulee kuuma kun pitää olla työkelpoiset vaatteet tuos vielä päällä). Ihan pillit noi housut on minullekin.
Avatar
Nomad
Viestit: 453
Liittynyt: To Tammi 18, 2007 9:14 pm
Pyörä: Ewan McGregor -03
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Nomad »

Kunkku kirjoitti:Tarkoitin tilannetta, mikä tulee joskus eteen kaikkien niiden pukujen kanssa, joissa on vedenpitävä kalvo irrotettavassa vuorissa. Jos lähdet ilman vuorikerrosta matkaan ja kesken reissun alkaa satamaan, mitä teet? Riisutko tien laidalla takin, kengät ja housut saadaksesi vuorikerroksen paikalleen? Siinä on läpeensä (hmm... vai tarkoittaako tämä ilmaisu vain naisia? :oops: ) asti märkä, ennen kuin homma on tehty.
Tuo ongelma koskee oikeastaan vain lämpimiä kelejä, viileällä säällähän sitä laittaa sen vuorikerroksen sovinnolla jo lähtiessä.

Männä suvena tuli käytyä Moldovassa AllRoad-puvussa. Sehän on erittäin hyvä matkapuku helteellä, mutta paluumatkalla Virossa tuli kastuttua pahemman kerran. Tiedättehän, "tuo on vain pieni kuuro, kohta se loppuu ja paistaa taas aurinko...".
Muistaakseni Kunkun kanssa on ennenkin vaihdettu Allroad-puvusta kommentteja. Mielestäni hyvä puku suomalaiseen kesäkeliin 5 asteen sadepäivästä 30 asteen helteeseen, ja jos punnailee pyörää pikkupoluilla. Tuuletusvetskarit kyynärtaipeissa saisivat olla ilmatiivit - kylmillä keleillä hieman häiritsevää. Rättisulkeiset ovat hyväksyttäviä sateella, kun vaihtoehtoina on hikoilu helteellä kaupungeissa tai siellä pikkupoluilla. Sateen uhatessa täytyy sitten tehdä päätöksiä nopeastikin vetääkö missä vaiheessa goren päälle vai kastuuko. Aiempi pukuni oli perusRukkaa, ja pirun hikinen juuri em. tilanteissa.
Avatar
Kunkku
Viestit: 1939
Liittynyt: Su Syys 24, 2006 9:52 pm
Pyörä: Gessu
Paikkakunta: Luumäki
Viesti:

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Kunkku »

Olen kysynyt sitä Armaxin housujen vuoren löysyyttä suoraan suunnittelijalta ja sain vastauksen, että sillä löysyydellä varmistetaan kestävyyttä. Ne housut kun saattavat joskus olla siinä pyörän päällä melko tiukalla haarojen seudulla.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Avatar
amaunu
Viestit: 663
Liittynyt: La Elo 11, 2007 8:26 pm
Pyörä: CRF1000DCT,DeepSnowGlider
Paikkakunta: Nokia

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja amaunu »

Onhan ne kun sellaisiksi 280 kmh lepattamattomiksi sillä yhdellä runkoryypill ke on kaavoittettu. Mutta siinä samalla on unohdettu sellaine perukäyttäjä.

Ehkä sillä löysyydellä haetaan sitä että päälikangas liikkuisi jotenkin venyttämättömään kohtaan. Siis tilanteessa missä vuori on isompi kuin päällinen. jos kuoressa olisi sitä tilaa, ja vuori housun kokoa mukaillen, pääsis pintakangas ja saumat kevyemmällä.

Klimin Adventure rallyssa olis esikuvaa rukalle.
-ari
Avatar
Å
Viestit: 1894
Liittynyt: Ti Heinä 25, 2006 12:37 pm
Pyörä: Liian monta
Paikkakunta: Upper Sawo

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Å »

Å kirjoitti:Sulkijan vedin (siis se "läpykkä") jäi käteen reissun tokana aamuna. Sulkijamekanismi oli yhtäkkiä aivan mielettömän nahkea toimimaan ja siksi se muovinen hento lipukka katkesi.

...huomasin sulkijan olevan kiinni muuten, mutta auki keskeltä n. 20 cm matkan. Ei mitään havaintoa, mikä sen aukaisi. Korjasin tilanteen ja jatkoin matkaa ongelman toistumatta
Tuli takki takuukorjauksesta ja nyt sen muovisen lipareen silmukan tilalla on ihan vahvan näköinen metallinen versio. Nyt tuli jo luottamus tuon kestoon. Samalla oli mukana tietoa, että tuon mekanismin voiteluun paras aine olisi huonekaluihin käytettävä Bledi. Pitääpäs käydä etsiskelemässä moista ainetta, jos vaikka tutustuis.

Tuo aukeamisongelma sulkimen kanssa lienee johtunut siitä, ettei se ollut pölyn ja nahkeuden vuoksi kunnolla edes sulkeutunut ja vähän aktiivisempi touhuaminen repun ja muiden värkkien kanssa sai sen aukeamaan. Eli tuota sulkijamekanisimia pitää voidella.
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
romu
Viestit: 97
Liittynyt: Ke Touko 06, 2009 9:41 pm
Pyörä: KTM 300
Paikkakunta: Mansikkamaa

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja romu »

Mihin hintaan olette saaneet Rukka armax puvun? :roll:
Kooma
Viestit: 192
Liittynyt: Su Marras 30, 2008 3:12 pm
Pyörä: Kovin monella

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Kooma »

Mulla on ollut viime kesän Armaxin housut,jotka on tätä "D"-mallia,lyhennetty ja persmahtavalle muutettu.Ne on vieläkin lantiosta turhan tiukat mutta muuten ihan ok,toimii kyllä hyvin.
Se varsinainen asia on "Mika"-mallin takki jonka erehdyin ostamaan samalla kun oli poistumassa hyllystä ja se on vielä poikkeava beige/musta väriltään.Siinä tietysti kalvoa ei ole laminoitu päällyskankaaseen ja kun päällys kastuu se lepattaa ja paukkuu kuin mikä.Lisäksi kaulus suljetaan magneettiläpällä jonka oikein kiinni saaminen on aivan liian vaikeaa eikä se pidä sitä kiinni. Samoin lisänä oleva neopreenikauluksen vetoketju on heppoinen ja vaikea saada kiinni.Mun suositus on että älkää ostako sitä,samalla hinnalla saa toimiviakin Rukan kamoja.Mulla menee ihan vi......n vuoksi takki uusiksi,jollei Rukka suostu muuttamaan tuota huonosti suunniteltua kaulusta.Tosin Rukan huolto- ja takuupalvelu on niitä harvoja jotka oikeasti toimii.
-W-
Viestit: 482
Liittynyt: Ma Loka 12, 2009 6:05 pm
Pyörä: Dune RR
Paikkakunta: Jyvässeutu

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja -W- »

romu kirjoitti:Mihin hintaan olette saaneet Rukka armax puvun? :roll:
940e "loppuunmyynnistä" viime syksynä...
Avatar
Jussi_S
Viestit: 773
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2009 1:16 pm
Pyörä: XRV 750 Africa Twin, WR250
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Jussi_S »

Onkos kenelläkään käyttökokemuksia Rukka Unit mallin housuista?
AT -95
Avatar
Thunder
Viestit: 35
Liittynyt: To Maalis 26, 2009 12:45 pm
Pyörä: xtz 750

Re: Mikä Rukka

Viesti Kirjoittaja Thunder »

Jussi_S kirjoitti:Onkos kenelläkään käyttökokemuksia Rukka Unit mallin housuista?

Mullon Marco takki ja Unit housut. Normi Suomi ilmastossa mukavan lämpimät ja pitää vettä. Helteellä ja jumpatessa ja etenkin helteellä jumpatessa todella kuumat.
Vastaa Viestiin