Lossikierros

Ilmoituksia tulevista kokoontumisista ja tarinoita menneistä. Reissutarinat ja jorinat.

Valvojat: Jukka, Moderaattorit

Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Lossikierros

Viesti Kirjoittaja HessuL »

Joskus ei pelkkä päämäärätön hupiajo tai työmatkan taittaminen kiertotietä riitä, silloin on keksittävä hyvä tekosyy hiekkateiden kiertelemiseen.

Itselleni tuli tuossa jokunen viikko sitten mieleen karttoja tutkiessani laskeskella kartasta löytyviä losseja eli lauttoja. Asiaa kartoista, muistista ja netistä aikani tutkittuani pääsin laskuissani 24:een läpi vuoden kulussa olevaan lossiin, joista eteläisin sijaitsee Taipalsaarella (Jänkäsalo) ja pohjoisin Oulujärvellä (Alassalmi). Lapissa :?: on sitten lisäksi kaksi vain kesäisin käytössä olevaa lossia (Oikarainen ja Räisälä). Meren puolellahan losseja ja lauttoja on sitten pilvin pimein lisää, niihin en ole vielä hulluuden tässä vaiheessa perehtynyt.

Koska lähes kaikki löytämistäni sisävesi-lossit näyttivät sijaitsevan sopivasti täällä iloisessa Itä-Suomessa, virisi tietysti ajatus niiden kiertämisestä Gessulla, kuinkas muutenkaan!

Tartuin tuumasta toimeen viikko sitten tiistaina ja olenkin nyt sitten jatkanut urakkaa vapaapäivien salliessa (eli töiden haitatessa) aina tähän päivään asti. Saldona on toistaiseksi 19 lossia ja lisämausteena noin 1600 km enimmältä osin loistavia pikkuteitä ja roppakaupalla upeita maisemia. Reitityshän ei ole suinkaan tapahtunut suorinta ja tylsintä baanaa, vaan mahdollisimman paljon kurateitä pitkin; ylimääräisiä kilometrejä kaihtamatta ja hauskuudesta tippaakaan tinkimättä :lol:

Viikonloppuna joutui tosin Ruokolahden suunnalla etenemään ehkä liikaakin päällystettyjä reittejä pitkin, kun ajokaveriksi lähtenyt lankomies cebarillaan ei oikein ollut samaa mieltä parhaasta reitityksestä, mutta tulipahan nekin kolme reitin varrelle kaavailtua lossia koettua.

Ja niinhän tässä kävi että viattomasta ajatuksesta on kehkeytymässä jonkinlainen pakkomielle; kai ne on kierrettävä kaikki laskuissa mukana olevat 24 lossia ennen kuin voi olla tyytyväinen itseensä. No, onpahan jotakin mitä tietää tekevänsä seuraavalla kesälomalla, noita kauimmaisia kun ei oikein pelkän vapaapäivän tiimoilta viitsi lähteä tavoittelemaan, silloin on vaarana että joutuu ajamaan liikaa pikitiellä...
Lisäkilpi selkokielellä
Lisäkilpi selkokielellä
Liitteet
Tätä lauttaa ei lasketa lossiksi...
Tätä lauttaa ei lasketa lossiksi...
Tästä se alkoi, ensimmäinen lossi.
Tästä se alkoi, ensimmäinen lossi.
Näinkö käy ilman gepsiä?
Näinkö käy ilman gepsiä?
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Avatar
Pasi
Viestit: 3081
Liittynyt: Ma Syys 27, 2004 2:53 pm
Pyörä: KTM690R/SM
Paikkakunta: Tornio

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Pasi »

Iijoesta löytyy eksoottinen kapulalossi, Parviaisesta vähän matkaa alajuoksulle.
Kratti
Viestit: 372
Liittynyt: La Syys 15, 2007 6:13 am
Pyörä: F800GS
Paikkakunta: Espoo

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Kratti »

HessuL kirjoitti:Tiedoston kommentti: Tätä lauttaa ei lasketa lossiksi...
Näyttää tutulta. Onko tuo Saimaan kanavalta? Polkupyörän olen sillä yli vienyt, mutta moottoripyörää en menisi yksin kuskaamaan. Ei kai se uppoa, mutta "lossille" meno tuntui hiukan hankalalta.
Avatar
Timo Tasakaasu
Viestit: 925
Liittynyt: To Loka 21, 2004 9:13 am
Pyörä: 1190Adv, 660SMC
Paikkakunta: Somero

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Timo Tasakaasu »

HessuL kirjoitti:Ja niinhän tässä kävi että viattomasta ajatuksesta on kehkeytymässä jonkinlainen pakkomielle; kai ne on kierrettävä kaikki laskuissa mukana olevat 24 lossia ennen kuin voi olla tyytyväinen itseensä. No, onpahan jotakin mitä tietää tekevänsä seuraavalla kesälomalla, noita kauimmaisia kun ei oikein pelkän vapaapäivän tiimoilta viitsi lähteä tavoittelemaan, silloin on vaarana että joutuu ajamaan liikaa pikitiellä...
Sitten sitä seuraavalla kesälomalla, kun kaikki lossit on käyty, niin voisi ottaa kohteiksi vaikka kaikki museosillat tai museotiet. Siinä sitä urakkaa riittääkin :mrgreen:
Ketjuöljyn tärkein tehtävä ei ole takavanteen puhtaanapito
Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja HessuL »

Kyllä vaan, Saimaan kanavaltapa hyvinkin. Löytyi täysin vahingossa matkalla Mikkelistä Imatralle ja kun oli niin houkuttelevan näköinen kapea pengertie kanavan reunassa niin pakkohan se oli käydä katsomassa mihin se johtaa.

Ohjeissa rannalla kerrottiin lautan kantavuudeksi kaksi henkilöä ja pyörät, joten pikaisen laskutoimituksen (ja lautan koeajon) perusteella sain tulokseksi minä+gessu=yksi henkilö ja yksi pyörä, joten päätin sen kantavan meidät :shock: Hieman piti kyllä miettiä lautalle pääsyä mutta onneksi rannalla sattui lojumaan kaksi kiilamaista kakkosnelosen pätkää, joilla sain loivennettua tasoeroa laiturin ja lautan välillä. Ja sitten kieli keskelle suuta ja menoksi... :P
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Avatar
Lakupilotti
Viestit: 1562
Liittynyt: Ke Tammi 12, 2005 7:36 pm
Pyörä: Laku
Paikkakunta: Päntäne

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Lakupilotti »

Pasi kirjoitti:Iijoesta löytyy eksoottinen kapulalossi, Parviaisesta vähän matkaa alajuoksulle.
Tämmönen:
Make & Laku
Where ever you go, there you are !
HAJOR
Viestit: 15
Liittynyt: Su Tammi 11, 2009 7:34 pm
Pyörä: Honda dominator
Paikkakunta: imatra

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja HAJOR »

Minäkin kävin bongailemassa viimekesänä losseja. Kokonsaaren lossiväylä on jonkunverran pitkä ?
Saimaankanavan pp-lossilla täna kesäna.
Ita-Suomesta ei taida enää kapula-lossia löytyä ?
Liitteet
pp-lossi.jpg
kokonsaari.jpg
Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Lossikierros jatkuu

Viesti Kirjoittaja HessuL »

Tulipahan jatkettua syksyllä kesken jäänyttä lossien bongailua ja pyörähdettyä koeajamassa lossit numero 20 (Kortesalmi) ja 21 (Puutossalmi) Kuopion ympäristössä. Kannatti jättää tuo Vaajasaloon vievä Kortesalmi tällaiselle raikkaammalle kaudelle; ei tarvinnut ajaa edestakaisin kun ovat ystävällisesti tehneet jäätien salon toiselta rannalta suoraan Kuopion Itkonniemeen :P

Mustassa jään pinnassa olleista jäljistä olin havaitsevani jonkun muunkin ajaneen sitä pitkin "paremmilla nastoilla" varustetulla kaksipyöräisellä, liekö ollut joku sen seudun palstalaisista? Tänään ei kyllä tarvinnut ketään morjestella... Oli muuten välikelin piikeissä melkoinen pito tasaisella jäällä kiihdytellessä, vai olisiko tuo ollut tehon puutetta :mrgreen:

Kiva lenkki 320 km ajan kanssa ajellessa, hieman harmitti liian hyvin auratut asvalttitiet, joita jourui ajoittain ajamaan paremman reitin puutteessa; valittaa tuo nasta aika surkeasti asvaltilla :cry:

Kortesalmen lossikuski oli tietävinään että Oulujoessakin olisi Pikkarainen-niminen lossi samannimisessä kylässä, olisiko kellään tietoa tuon olemassaolosta? Joutuu senkin sitten kesällä pohjoisen turneella katsastamaan, jos on vielä toiminnassa.
Liitteet
Vehmersalmen ja Leppävirran välimaastossa.
Vehmersalmen ja Leppävirran välimaastossa.
Kallavesj' Kallavesj' kaunis lumirantoines...
Kallavesj' Kallavesj' kaunis lumirantoines...
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Avatar
juhan
Viestit: 2605
Liittynyt: Ti Elo 29, 2006 1:25 am
Pyörä: R12GS -13, XCh -07, KTM 690 ENDURO 2009
Paikkakunta: JKL

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja juhan »

Hienoa seikkailua losseilla. Laita Googleen "lossi pikkarala" niin löytyy tietoa tuosta Oulujoen ylittävästä Pikkaralan yksityistien lossista.
Päällyste päättyy, elämä alkaa - juha -
Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja HessuL »

No siellähän se näyttäisi Pikkarainen olevan paikallaan; karttapaikan ilmakuva lienee otettu niin aikaisin keväällä ettei siinä näy kuin talviteloilla oleva lossi ja virran ylittävä vaijeri.

Tuntuvat lisääntyvän nuo käytävät kohteet sitä mukaa kun saa toisia alta pois, nyt niitä on tiedossa 28 joista 7 vielä käymättä.
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Avatar
Salemanteri
Viestit: 772
Liittynyt: To Heinä 02, 2009 6:50 pm
Pyörä: 990950501250 KiljuvaNärhi & GrazyFrog
Paikkakunta: Pohjoinen-sawo

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Salemanteri »

Taisi olla reilu viikko sitten Maanantaina ku Samin kans käytiin kans tuolta Itkonniemen kautta jäätietä ja Puutos-salmen lossilla lähti meikäläisen mopo käsistä vai sanoisko jaloista....tultiin lossilla rantaan ja nostin kytkintä, en tiedä mitä tapahtu lohkesiko polanne lossin kannelta taka renkaan alla mut mopo liukui kannelle kyljelleen :lol: ja ite jäin seisoskelemaan paikoilleni, siinä se rutkutti kyljellään tyhjäkäyntiä takapyörä pyörien, no kytkin pohjaan ja mopo pystyyn + sutien rantaan...kaatu vaihdepolkimen puolelle ja pisti ittekseen kakkosen päälle, ihmettelinkin hetken et miten mulla on kakkone päällä.
Liukas on lossin kansi piikkirenkaille ja ompahan se liukas kesäsateellakin.
No, eipä siinä sen kummempaa.
Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja HessuL »

Joo, saman havainnon liukkaudesta tein itsekin Kortesalmen lossilla. Liikkeelle lähtiessäni löi takapyörä tyhjää kannella heti kun sain kytkimen vapautettua, hyvä ettei ollut sen enempää kierroksia koneessa. Metalli metallia vasten ei tunnu paljon pitävän sillä minulla ei ollut välissä lunta tai jäätä joka olisi irronnut ja aiheuttanut luiston. Puutossalmella pitikin sitten olla lossilla kieli keskellä suuta ja pitää stonga suorassa :shock:
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Fideltuntsa
Viestit: 59
Liittynyt: To Syys 13, 2007 6:43 pm
Pyörä: XR400R & B12T

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Fideltuntsa »

Räisälän lossi
Liitteet
20072009084.jpg
Avatar
HessuL
Viestit: 285
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 4:11 pm
Pyörä: R1200GS Rallye, R80GS
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Lossikierros täynnä (vai onko?)

Viesti Kirjoittaja HessuL »

No nyt on vuosi kulunut mainitun harrasteen aloittamisesta ja tiedossa olleet lossit ja lautat kierretty eli 34 kpl joilla kolmea lukuun ottamatta pääsee vielä satunnainenkin kulkija vesistön ylittämään:

Ahvionsaaren lossi Savonlinna
Alassalmen lossi  Vaala
Arvinsalmen lossi  Rääkkylä
Elosaaren lossi Saarijärvi
Hanhivirran lossi  Enonkoski
Haukkasalon lossi Kuhmoinen
Hirvisalmen lossi  Juuka
Hätinvirran lossi  Puumala
Jänkäsalon lossi Taipalsaari
Karhusalmen lossi Ruokolahti
Kellon lossi Pudasjärvi
Kietävälän lossi  Sulkava
Koivukannan lossi  Savonlinna
Kokonsaaren lautta Savonlinna
Kongonsaaren lossi Savonlinna
Kortesalmen lossi  Kuopio
Kuparonvirran lossi  Anttola
Kyläniemen lossi  Ruokolahti
Lamposaaren lossi  Lappeenranta
Laukansaaren lossi Savonlinna
m/f Pielinen Lieksa
Oikaraisen lossi Rovaniemi
Paanalansalmen lossi Hankasalmi
Pietolansaaren lossi Savonlinna
Pikkaralan lossi Oulu
Pulkkilansalmen lossi Tervo
Puutossalmen lossi  Vehmersalmi
Pängätsalon lautta Vesanto
Ritosaaren lossi Savonlinna
Rongonsalmen lossi Sulkava
Räisälän lossi    Kemijärvi
Tappuvirran lossi  Heinävesi
Tuohisaaren lautta Savonlinna
Vekaran lossi  Sulkava

Hienoja paikkoja ja reittejä on tullut noissa käydessä ajeltua, nyt täytyy sitten varmaan siirtyä ehdotettujen museosiltojen bongaamiseen :lol:
Liitteet
Elosaaressa ylitys tyssäsi avaimen puutteeseen.
Elosaaressa ylitys tyssäsi avaimen puutteeseen.
Kellon kapulalossi Iijjoessa; yksi hienoimmista!
Kellon kapulalossi Iijjoessa; yksi hienoimmista!
Sora/lumipyöräilijä

"Boxerin valinta ei merkitse lyhytaikaisten muotivirtausten perässä juoksemista, vaan se tehdään tietoisina ihmisen ja moottoripyörän välisestä erikoissuhteesta."
Avatar
Jarski61
Viestit: 697
Liittynyt: Ti Kesä 20, 2006 8:44 pm
Pyörä: k

Re: Lossikierros

Viesti Kirjoittaja Jarski61 »

No jo oot komian määrän losseja bongannu.Nostampa hattua tälle.
T Jarski
Vastaa Viestiin