Kuten pystisketjuun jo jotain kirjoittelin niin lauantaina kaadoin hp:n. Ajelin letkan kärjessä ja olin juuri gepsistä katsonut, että kohta saavumme asfalttitienristeykseen, mutta jotenkin arvioin matkan väärin, keskittyminen oli jossain muualla ja saavuin risteykseen liian kovalla vauhdilla. Jarrutaessani mopo meni nurin ja liukui asfalttitien takana olevalle hiekkatiellä. Mä puolestaan alotin matkani liukumalla, mutta sain asfaltilta sen verran pitoja, että liukuminen vaihtui pyörimiseksi.
Siinä tielle liukuessa ehdin jänskätä ja toivoa, ettei tieltä tulisi autoja ja eihän sieltä tullutkaan. Pyörimisen aikana nostin käteni pään sivuille ikäänkuin suomaamaan päätä ja niskoja. Pyörimisen loppuvaihessa kun olin jo päässyt tien yli muistan sen helpotuksen tunteen kun sieltä ei tullutkaan sitä autoa ja riensin samantien katsomaan missä mopo on. Mopo oli sammuneenaa oikealla kyljellään ja tempasin mopon pystyyn ja huomasin venakopan olevan puhki. Pian tuli paikalle letkassa mukana olleet ihmettelemään tapahtunutta.
Ajovarusteina mulla oli dainesen tour-x kengät, halpis krossipolvarit, linstrandin kalvohousut, krossipanssari, mp-asun vanha takki, polon kalvohanskat ja päässä arain tour-x. Kypärään tuli osumajälkiä pääasiassa oikeaan kylkeen, jonkin verran myös taakse joku jälki näkyi päälaella. housujen päällyskangas kului ja repeili oikean polven kohdalta puhki, mutta polvareiden ansiosta polvissa ei tunnu mitään kipua, takista ja alla olleista paidoista meni hihat putki oikean kyynärpään kohdalta ja ihoon tuli asfaltti-ihottumaa. Jonkinlaisia kyynärsuojia käyttäen olisi käsi säästynyt täysin ehjänä, nuo tixtextakkien suojat kun eivät ikinä pysy paikallaan jos käydään liukumaan. Takkiin tuli myös selkään pieni repeämä. Oikea hanska kului puhki peukalon pään kohdalta ja peukalo tuntui siltä kun olisi vasaralla lyönyt, liekö sitten jäänyt kypärän ja asfaltin väliin. Muita vammoja on kipeytynyt oikea nilkka, missään vaiheessa se ei turvonnut eikä tunnu kipeältä kun sitä painelee. Kävellä pystyy täysin normaalisti. Ilmeisesti se pääsi jossain vaiheessa vääntymään. Oikeat krossisaappat olisivat varmaan säästäneet siltäkin vammalta.
Moposta kulahti puhki oikean puolen vanakoppa kun en ole laittanu pari viikkoa hyllyssä oottaneita kaatumarautoja kiinne.

Sen lisäksi jarrunestesäiliö korkkasi ja etuvalo meni paskaksi. Muita vaurioita ovat naarmut etulokarissa, lampun telineessä, rysterissä ja peilissä. Vasemman puolen molemmat vilkut menivät myös paskaksi ja rekkari taipui hieman. Jos tuota kävisi omaan laskuun korjaamaan niin naarmuuntuneita venakoppia saa muutamalla kympillä, jarrunestesäiliön alle 50e:lla ja tarvikemalliset etuvalot lienevät muutamia kymppejä. Jos tuon haluaa alkuperäiseen kuntoon ovh hintaisilla osilla niin sitten rempan hinta noussee päälle 1500e pelkkien osien osalta.
Mulla on tohon mopoon täyskasko 150e omavastuulla ja se korvaisi mopon vauriot ja kypärän. Muut ajokamat menisivät kotivakuutuksesta mikäli mulla olisi sellainen optio kotivakuutuksessani. Olen käynyt tekemässä tapahtuneesta ilmoituksen yhtiöön ja nyt oottelen tarkastajan yhteydenottoa.
Nyt pitäisi sitten etukäteen suunnitella millaiseen kaupankäyntiin kyseisen virkailijan kanssa pyrin. Lähinnä arveluttaa tuo venakoppa hommma, avasin sen kopan niin siellä näytti kaikki olevan muutoin ok paitsi, että kopan sisällä oli hiekkaa ja magnesiumin palasia. Mulla ei ole mitään tietoa onko mopo ollut vielä käynnissä siinä vaiheessa kun se on nielaissut hiekkaa sisäänsä. Jos veisin mopon merkkikorjaamolle niin millätapaa he varmistaisivat että kone on kunnossa eikä hiekkaa ole väärässä paikassa? Mikäli he avaavat koko koneen niin koko remppa maksanee töiden osalta jo 1000e luokkaa ja tietty siihen tulee kuluiksi vielä tiivisteitä yms. Sen jälkeen kokonaiskulut olisivat vähintään 3ke luokkaa.
Mulle paras vaihtoehto olisi, riittävän kokonen könttäkorvaus joista sitten osan käyttäisin käytettyjen osien hankintaan ja loppurahoilla ostaisin jäätelöä. Lunariin tuo ei varmaankaan mene ainakaan mun kannalta fiksuun hintaan. 3ke lienee aika pieni summa kun kyseessä on 2v ikänen 22ke maksanut mopo jonka mittarissa noin 16tkm(?). Mobilessa noita on tällä hetkellä 19kpl. Keskihinnan ollessa luokkaa 13ke ja siihen tulisi veroja kaiketi noin 4ke.
http://img98.imageshack.us/my.php?image=img2583ds8.jpg