Pohjolan Kurapyöräilijät

Nyt joulunpyhinä kun en kehtaa rälläkkää käynnistää, potkiskelen vaan kiviä ja tuota loppuun ajettujen osien paisuvaa läjää. Seasta erottuu parhaiten vanhan Jammuni jäänteet.
Kai voisin kirjoittaa siitä projektista jotain. Muinaisjäänne-otsikkoa en täältä löydä, joten tämä projektit-otsikko sopii parhaiten. Oikeastaan onkin kyse yhdestä projektista, vaikka pyörä on välillä vaihtunut. Tai jatkumosta- joo, jatkumohan se on.
Se alkoi vuonna -89, kun tajusin millainen on(mielestäni) paras moottoripyörä ihmiselle. Lyhyt seurusteluni Honda TransAlpin kanssa päätyi eroon ja aloitin vakavan ja pitkän suhteen Yamaha XTZ 750 Super Teneren kanssa.
Uusi, ajamaton Jammu ei tuona kyseisenä vuonna tiennyt mihin Tuus-Motorin ovesta mukaani läksi.
Tähän väliin voisin lisätä ne tuhat ja yksi tarinaa raissuista, mitä sillä tuli yli 200 000km:n aikana tehtyä. Mutta jos tiivistän että; muutamassa Euroopan maassa sillä EN käynyt, Päitsin maaliin tulin kahdesti ja aika perkeleen monelta muulta pätkältä päälle.

Jammu oli aikansa superenduro, vaikkakin kaukana esikuvastaan Stephane Peterhanselin aavikkokilpurista. Aihiona silti kiitettävän ispiroiva käsitöistä tykkäävälle nuorelle miehelle. Koneeltaan valmiiksi tehokas ja kestävä- sitä kautta kukkaroystävällinen. Aikansa muidenkin luomuksien tavoin ajo-ominaisuuksiltaan yhtä huono joka paikkaan, eli riittävän haastava ja opettavainen möhköenduro (seurusteluenduro-termiä en vielä tuolloin käyttänyt).

Sen kanssa oli hyvä aloittaa tämä projekti joka jatkumoi edelleen. Opettelin vaihtelevalla menestyksellä tuunaamaan isoa pyörää siten että se sietäisi paremmin sitä mitä sen kevyemmät ja urheilullisemmat sukulaisensakin- endurot. Ja silti toimisi oivana matkajuhtana maailmalla.
Vähitellen syntyi sorvaten, jyrsien, hitsaten, valaen...eka versio. Rahaa valmiisiin komponentteihin ei ollut, kaikki meni ajamiseen.
No sen verran lipsuin, että ainakin ohjaustanko, etulokari ja taka-Öhlari oli tehtaan kamaa. Myös vaikeammin puserrettavat; kaasuttimien kumiset kiihdytyssuppilot ja uivan etulevyt 320mm:n ulkokehä piti teettää muualla.
Muut tein itse.

Tässä vähän listaa:

-Peruskone pysyi aikalailla vakiona
-Runko vaati kaikenlaisia muutoksia, takaosa tuli alumiinista
-Imupuoli tuli kokonaan alumiinista omatekemä, paitsi em. käyrät kumisuppilot teetin.
-Alumiinitankki (etu ja taka)
-Pakoputki
-Jarrut (etu ja taka). Niissäkin oli pirusti suunnittelemista. Kaksilevyinen etujarru oli orkkiksena surkea.
-Keskituki (vaati runkomuutoksen)
-Kaikki "muoviosat" tein lasikuidusta. Hiilikuidusta näin tuolloin vain unta.
-Nestekytkin. Tein mekanismista kytkinkantta "vetävän", koska kytkinakselin läpi en voinut porata työntöpuikolle reikää. Jyrsin kytkinkoppaan litteän rinnakkaistuplasylinterisysteemin. Ihan oma idea sekin ja toimi oikein hyvin.
-Maalaukset oli myös omaa käsialaa
-Takalamppukin juu ihan made in Sarkola
-Plus paljon muuta sälää duralista, muovista ja muusta matskusta

Muutama kuva:
Peltokyrpiäinen paikoillaan ja lennossa

...ja mitä on muistona tuosta- (2 alimmaista kuvaa):
-Puhkiajettuja paloja
-Kun ei tuommoisella aina pääse yli, niin sitten läpi. Kulahtanut pohjalevy

(Joku viisas vois neuvoo avutonta; miten tuosta kuvalistasta saisin turhat pois. Manee näiden näkyvien kuvien kanssa kikkaillessakin sormet solmuun ja pää tulee kipeeks.)

Versio 2 oli (ja on)edelleen virallisesti Yamaha SuperTenere, mutta virheistä oppineena tein sen aikalailla erilaiseksi.

Katteet ei sovellu aktiiviseen ajoharjoitteluun, joten ne piti poistaa. Samalla etuosan katteessa olleet kaikki roinat (jähdytysletkua ja mitäkaikkee) piti sijoittaa uusiin paikkoihin. Mittaristo ja muut sähkövehkeet piti kanssa muokata.
Ajoasentoa muokkasin paremmaksi satulan ja tankin osalta. Pakoputki kulki nyt tiiviisti vasemmalta ja muutos kavensi melkoisesti pohjaa joten mm. jarrupoljin ei enää osunut mihinkään. Vaihdepolkimelle tein muovi/alusuojan, koska sen paikka on mikä on.
Runkoputket olivat edelleen rajoitteena, mutta nyt mopo meni syvässä jo paljon sukkelammin. Perän korotus ja samalla ohjauskulman jyrkkeneminen olivat myös iso parannus.

Tankki tuli yhtenäiseksi ja tuo uusi malli veti tasan 30 litraa. Tankkia ja syyläriä tuli suojaamaan minimaalisen pienet, mutta toimivat "pokaraudat". Käsisuojia tein eri versioita. Tuossa kuvassa (kuva Veijolta) on kirkkaasta polykarbonaatista puserretut mallit.
Kytkimet nestesylinterin muutin erimoiseksi. Noiden- kuten jarrukamojenkin liikeratojen yms. laskemisessa on mukavasti miettimistä, ennenkuin pääsee palikan kanssa jyrsimelle asti.

Tehtaassa tehtyjä osia tuli tuohon ainakin Yoshimuran äänenvaimennin, etulokari ja takalamppu. Etulamppu on omaväsäämä.

Ei ny kaikkee tu mieleen, mutta pyörien laakerointeja, takaharukkaa, ketjuohjuria, keulaa summuuta parantelin myös.
Koneenkin sain paljon paremmaksi.
Siitä tuli perhanan mukava ajaa.

vielä pari vuotta sitten mulla oli tallessa muistaakseni moto1-lehti jossa oli laaja juttu tuosta sun tenerestä, harmi kun en nyt löydä läpyskää mistään.

Just kattelin vanhaa bikee ( nro 10/00 ) jos on juttu Tenerestä ja sen omistajasta! Oli myös kuva tuosta lentävästä Peltokyrpiäisestä

Juu kaikkee höpinää sitä viittivät julkaista. Oli ollu muut aiheet lopussa tutuilla lehtimiehillä. Mun kimppuun silloin kävivät jotteivat ihan työttömäksi joutuneet

Tuossa Jammun keulassa riitti päänvaivaa. Kaikella tavalla yritin sitä kohentaa, mutta ei toiminut. Lutku mikä lutku. Joku muu kehittyneempi (kilpa)versio olis parantanut vaivan, mutta kun sillä rahalla sai houkuttelevan paljon bensaa.
Kaikkien kikkojen jäkeen ainoastaan nopeassa soratieajossa ja pehmeällä hiekalla täys veto päällä se toimi ihanteellisesti. Siihen koko pyörä oli mainio. Mutta kun nopeus laski jonnekin missä hyrrävoimat ratkaisevasti vähenevät, alkoi hiki virrata. Mikään spooripeto ei tuommoinen vehje ole, vaikka mitä sille tekis. Suoraansanoen kamala.
Vaikka kavensin ja korotin pohjaa aika hyvin, oli yhtenä rajoitteena keula ja sen 80-lukulainen roikkuva rakenne.
Ellei pohja, niin telarin alhaalla roikkuvat päät tökkivät välillä rajusti syöpyneen uran reunoihin jonka jälkeen laji muuttui käsilläseisonnaksi.

Siitä tulikin mieleen sen alkuperäinen mainosteksti, jossa kehuttiin pyörän järkevän pieniä tuplalevyjarruja. Eivät kuulemma kolhiinnu kiviin vaativassa aavikkoajossa
Hehheh.. niiden ansiosta pyörässä tuskin jarruja oli ollenkaan.
Rakensin etujarruksi ison (320mm)yksilevyisen. Katupyöräkokoa siis. Levyn materiaali on erittäin salamyhkäistä lentokonetavaraa joka takasi mahtavan tehon yhdessä ZX kympistä lainatun Tocicon puristimen kanssa.
Iso levy tuli kolhittua vaikka missä, mutta en sitä ikinä vinoon saanut.

Kuva- maavaran testausta:

Kyllä "Sarkola heavy offroad products" on legenda alallaan.

Kerropa vielä hieman tarkemmin tuosta etujarru-projektista.
Kiinnostaa sikäli, kun omassa XT:ssä on niin onneton että sille pitäisi jotain tehdä...
Oliko jarrusatulan kiinnikkeiden mitoittaminen hankalaa?

Millaista yhteensopivuuttaa vaaditaan pääsylinterin ja puristimen kesken?
(jos tietäisi kaikkien mäntien mitoitukset, voisi tietysti laskea, mutta purkuosista niitä ei tiedä)

T:Antti

_________________
- TT600 ja vapaasti hengittävä tasapainoakseli

Jos mitoituksella tarkoitat lujuuden määrittämistä(numeroina), kysy muilta.
Oma metodini on; niin hentoa ja kevyttä kuin kehtaa ja uskaltaa ja jos se ei hajoa heti, niin ollaan jo lähellä lopulista versiota
No juu-vitsiä pukkas.. ei varsinkaan perheellisen noissa jarruhommissa kannata fuskata.

Perinteisen jarrusatulan kiinnikkeen mitoitus on tarkkaa puuhaa. Siksi mm. pitkäkeulaisten kurapyörien etuakseli on siltä puolen kiinnitykseltään kiinteä missä on jarru. Toinen puoli on hieman "liukuva".
Puristimen asennolla ei ole paljon marginaalia. Jarrupalojen on päästävä kulumaan loppuun kiinityksen sitä rajoitamatta. Rakenteesta riippuen voi puristin liikkumavaran loputtua alkaa vääntämään levyä, jos kiinnityksen keskitys on väärin. Tai kuten tuossa Tocicon tapauksessa, pala voi puristimen väärän asennon takia tipahtaa pois kun se on tarpeeksi ohut (siinä ei ole "jarrutappeja", eli toisen palan läpi meneviä lukiteosia).

Pinnavanteen kanssa ei sovi mikä tahansa puristin. Aluvanteissa vastakkaismäntämallille on tilaa enemmän.
Toisaalta en näe mitään syytä laittaa ylitehokasta jarrua pyörään jossa on karkeat gummit alla. Tärkeintä on toimivuus ja tunnokkuus. Riittävä teho löytyy helposti.

LC8 Adventuresta otin toisen etujarrun pois. Jarru riitti hyvin nappulakumeille, mutta sen kahvasta tuli liian kova eli lähes liikkumaton. Tuntuma kärsi. Noin ei ainakaan toimi hyvin.
Yhteensopivuudesta kun kysyit, en oikeen osaa muuta sanoa muutakuin että kokeilla se pitää. Huonoa on myös se kun liikaa painuva kahva litistää sormia alleen.

Niin ja kumiletkut saa sitoa rakettiin ja ampua taivaalle.

Hyvää uutta vuotta 2008...

jk: oon kuullut tuon legendaväitteen ennenkin. Kait johtuu vaan siitä ettei alalle ole hirveesti tunkua. Pääsee vähälahjaisetkin pätemään kun tunaa kurapyörää
Tai ainakin tekee jotain jolla on myös käyttöä ja joita PITÄÄ käyttää (vrt: blingblingcustomit ym.)

jep jep

Tarkoitin juurikin tuota erilaisten pääsylinterien männänkokojen suhdetta jarrusatuloissa oleviin puristinmäntiin.
Jos edessä on tuplalevyt, pitää pääsylinteri olla niihin sopiva (verrattuna yhden jarrulevyn ratkaisuun).

Nyt kun olen asiaa tutkinut, löytyy noista jonkin verran mittatietojakin.
Kahden levyn pyörissä näkee 13-16mm pääsylinteriä ja yksilevyisissä n. 11-13mm pääsylinteriä. Välillä tosin ilmoitetaan jarrukahvan vipusuhdetta yms...

Jarrusatulan puristusvoimahan tulee jarrupaineen ja puristinmäntien pinta-alan kertolaskuna. Toisaalta kahvan vipu ja pääsylinterin koko määräävät tietyllä puristusvoimalla saatavan paineen. Eli miehestä se on kiinni...

Sitten on vielä tietysti kitka jarrulevyn ja -palojen välillä.

Nykytilanteesta en tiedä, mutta jotenkin on tullut kuva, etteivät yamahojen hydrauliikkaosat olleet ihan parasta mahdollista 80-90-luvuilla.

Eli mistä pyörästä XTZ:n pääsylinteri oli?
Jarrusatulahan oli se Tokico ZXR kawasta (600? 750? 1000?)

T:Antti

ps. jep, blingbling-pyörässä voisi vaan kiillottaa sen nykyisen...

_________________
- TT600 ja vapaasti hengittävä tasapainoakseli

Originaali pääsylinteri oli lopulta paras.
Jarrupuristin oli vanhemman ZX 10:n osa. Siinä Tokicon mallissa toinen mäntä oli toista isompi. Vielä kun letkuna oli uusi teräspunosmalli, tuli jarrusta ihan huippu. Käytin lisäksi paloja ristiin. Sintrattu- ja massapala. Toimii paremmin joka kelissä ja ajossa kuin jos olis samaa paria.
Nimittäin jos molemmat oli sinttereitä, kävi niin että kun täydestä laukasta tuli mutkaan, kuumeneva etujarru tehostui huomattavasti ja tahtoi järjestää jänniä liukuja kun napsahti lukkoon.
Toiselle puolelle laitettu massapala pehmensi tartuntaa sopivasti. Massapala käyttäytyy siis eritavalla lämmetessään (ja häipyy kurakelissä het pois).

Kuten kerroit, jarrupaineeseen/ tehoon vaikuttaa moni asia. Miehestäkin on kiinni, miten herkästi jarru tuntuu "huonolta".
Mulle ei onneksi ole kahvan vipusuhteet ja männän halkaisijat olleet koskaan ongelma. Ammattini ansiosta on tuota näppivoimaa kertynyt ihan sopivasti.
Pääasia että (tumpiksi sahattu kahden sormen tynkä-) vipu istuu täydellisesti sormiin. Sama koskee poljinta, sen muotoiluun käytin uudessakin pyörässä paljon aikaa...

hienoa tarinaa, itsekkin yhdistin heti ensiriveistä alkaen tämän siihen biken juttuun. on jäänyt mieleen toi hyppykuva siitä lehdestä.

_________________
Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher

Istuimpa tässä tunnin ja naputin projektitarinaa. Sitten painoin jotain- ja kas, teidän onneksenne jorina katosi bittien kaatopaikalle.
Voe perkele silti. Olis kai pitänyt tallettaa välillä.
No ei kai se ollut sen arvoista.

Tuo jammujuttu on muutenkin pölyn peitossa, eikä siihen juonta eikä tekohenkeä saa, kun ei ole tikikuviakaan heittää joukkoon.

Haluaako joku että jatkan? ai.. no ei se mitään, jatkan silti. Muulla aiheella.
Matkaenduron rakentaminen ei ole loppunut tässä osoitteessa. Tavoitteet on entistä korkeammalla.
Ennenkuin jammu muutti 16 vuoden palvelun jälkeen pois kotoa, oli uusi aihio tullut talliin- KTM 950 Adventure.



Siitä aloin rakentamaan kovempaa käsittelyä sietävää kulkinetta. Sellaisenaan se oli aivan liian hento.
Kävi kuitenkin niin, että kesken projektin laittoivat nettiin piirustuksia tulossa olevasta Super Endurosta. Ihan kuin omasta lehtiöstäni vakoiltuja.
Perskeles! Työnsin TIG:n nurkkaan, sammutin sorvin ja marssin kotarikauppaan. On se niin väärin kaikkea yritteliäisyyttä kohtaan ja rappioksi käsityöläisyydelle. Niitähän sai kohta valmiina kaupasta.
Taisin olla kerrankin jossain suomen nopein. Tilasin ekan SE:n ja sain sen juhannukseksi -06.
No onneksi siinäkin riittää kaikenlaista säätöä. Innoissani olen rakennelmistani ripotellut juttua sinne tänne. Tämmöistä:

http://www.matkaendurot.net/forum/viewt ... c2d886a99f

http://www.matkaendurot.net/forum/viewt ... e8066f175c

http://www.matkaendurot.net/forum/viewt ... 68ba57009f

ja vaikka mitä.

Nyt pitää alkaa testailemaan ihan uutta tekniikkaa. Pari yötä vielä sorvin ääressä ja tuo uusi polttokennolla toimiva LC8.5 saadaan tulille:



Vanhasta ottomoottorista jäi jätesäkillinen pois heitettäväksi (tuo päällimmäinen kuva tuosta alhaalta:)(on pirun iso, enkä osaa laittaa sitä näkyville järjellisen kokoisena).

Niin ja tuota kylkitankkia pukatessa tuli opittua kaikenlaista noiden synteettisten kuitujen maailmasta. Senkin, että Alkaidan- ja Sisilian mafian porukat on pitkään kutoneet pyjamansa Aramidista. Siitä ei mene luoti läpi ja siitä tulee pirun hyviä pensatankkeja. Eikä paina mitään.
Tämä kuvissa oleva tuli sen verran nättikin, että kehtaan julkaista.

No nyt meni jo niin paljon yli,, lc8 pussiin ja polttokenno tilalle??? Senverran iso ja kiiltävä separaattori roikkuu SEn mahanalla että taisit järjestää lisää naputeltavaa bittiavaruuteen. Aprillipäiväänkin on vielä aikas pitkä aika

Ei kyllä se on naulattuna seinään. Tinattu maitosuppilo näkyy hyvin siinä oven vasemmalla puolella. Vanha se on ja veivikäyttöinenkin vielä.

Noniinpä se näyttää seinällä roikkuvan. Tarkemmalla silmällä katottuna SEn alla näyttääkin roikkuvan hieno kiiltävä vesiautomaatti, Se ratkaisu maailman hiiliongelmaan ja nappulat jakoon takanakista