nuppi
Lähetetty: To Maalis 29, 2007 11:11 pm
Timon touhunurkka- askartelua aikuisille. Osa 3. Nuppi
Uusilla crossikengillä, ennenkuin notkistuvat, on alkuun avuttoman tunnotonta tökkiä vaidetta pesään. Varsinkin kun kanootin koko on 47, polkimen nuppi paksu ja liian lähellä.
Kiveen kun kai ei ole kirjoitettu ettei se voisi olla litteä, inspiroiduin tekemään sellaisen. Samalla vein sitä hiukan eteenpäin.
Koska hyllystä ei vastenmielisempää työstettävää löytynyt, tein sen titaanista. Rosteri on siihen verrattuna kevytlevitettä.
Nyt ei nilkkaa kramppaa laatikoa selatessa: http://www.picoodle.com/view.php?srv=im ... f8a3a3.jpg"
Pikku juttu, mutta vaikutus ajamiseen on suuri.
Kun vaihdeosaston ohjainlaitteen ergonomian ylivertaisuus oli tullut testattua loistavin arvosanoin, piti ko. komponentin mekaaninen lujuus todistaa alistamalla se luonnonmukaiseen tilanteeseen, jossa se saavuttaa ainakin myötö- ellei jopa murtorajan.
Siispä koelenkille Näsijärven ympäri.
Hyvä keino päästä kaatuilemaan, on vaihtaa keväällä piikit pois hyvissä ajoin. Mitäs niillä kun mittarissakin on lämpöä päälle kymmenen.
Oli pitkästä aikaa mukavaa nautiskella ilman nastoja. Keulitella kurassa ja sorassa jäisiä raitoja väitetten kevätiltapäivän auringon lämmittäessä selkää. Yleensä noista pikku jäälänteistä selviää viimeistään hyvällä tuurilla, mutta jossain kohtaa kulkee raja.
Jatkoin tuttua reittiä Melon voimalaitoksen patoa kohti. Nyppylän päältä padon rakentamisen aikoihin rantakallioon koverretu huoltotie kaartuu jyrkästi alas. Sinne ei aurinko paista, eikä sitä koskaan aurata.
Siinä nyppylällä hyvässä vauhdissa tajusin nopeasti että kohta tuttua miestä sattuu ja muutenkin hänellä tulee olemaan edessään niinsanotusti kusinen paikka.
Muistelin kai että siinä mäessä yleensä törröttää jokunen louheen särmä tai muuta murua mihin nojata, mutta ei. Ei kökön kökköä. Näin kauas pelkää jäätä. Kovaa ja märkää. Tampatun pinnan kiiltävistä kummuista ei saa otetta mikään eikä kukaan jolla ei ole kunnon kynsiä.
Peli oli pelattu. Hölmön tuurilla pyörin kuitenkin yllättävän pitkään pystyssä, kunnes väistämätön tapahtui.
Jalkatappiankkurin takia vauhti toppasi rähmäleen keskelle ränniä. Onnekseni en törmännyt kuusitukin pätkiin jotka joku nero oli kantanut kourun molemmille puolille.
Siitä eteenpäin riitti taas haastetta. Jos nousin pystyyn liu'uin alaspäin. Kun nostin mopoa, sekin liukui ja mätkähti takaisin jäähän.
Fiilis oli kuin saippuapalalla pesuvadissa.
Punnersin kotaria pystyyn kymmenkunta kertaa ja yhtä monta kertaa se mäiskähti vasemmalle kyljelleen. Matka alas ei kuitenkaan edennyt juurikaan.
Tuli jo mieleen että irroitan sen jalkatapin sieltä rahnaamasta. Tankki on nimittäin riittävän pullea että olisin voinut vaan lasketellut pulkkamäkeä mopon päällä maaten, pitkiä pellavia huudellen.
Sain lopulta kuitenkin raahattua sen kallion viereen. Siinä kulki lumipenkka josta sai taas pitoa.
Vaikka keula nitkahtikin vinoon, niin vaihdepoljin ei.
Titaanilärpykkä läpäisi testin.
Uusilla crossikengillä, ennenkuin notkistuvat, on alkuun avuttoman tunnotonta tökkiä vaidetta pesään. Varsinkin kun kanootin koko on 47, polkimen nuppi paksu ja liian lähellä.
Kiveen kun kai ei ole kirjoitettu ettei se voisi olla litteä, inspiroiduin tekemään sellaisen. Samalla vein sitä hiukan eteenpäin.
Koska hyllystä ei vastenmielisempää työstettävää löytynyt, tein sen titaanista. Rosteri on siihen verrattuna kevytlevitettä.
Nyt ei nilkkaa kramppaa laatikoa selatessa: http://www.picoodle.com/view.php?srv=im ... f8a3a3.jpg"
Pikku juttu, mutta vaikutus ajamiseen on suuri.
Kun vaihdeosaston ohjainlaitteen ergonomian ylivertaisuus oli tullut testattua loistavin arvosanoin, piti ko. komponentin mekaaninen lujuus todistaa alistamalla se luonnonmukaiseen tilanteeseen, jossa se saavuttaa ainakin myötö- ellei jopa murtorajan.
Siispä koelenkille Näsijärven ympäri.
Hyvä keino päästä kaatuilemaan, on vaihtaa keväällä piikit pois hyvissä ajoin. Mitäs niillä kun mittarissakin on lämpöä päälle kymmenen.
Oli pitkästä aikaa mukavaa nautiskella ilman nastoja. Keulitella kurassa ja sorassa jäisiä raitoja väitetten kevätiltapäivän auringon lämmittäessä selkää. Yleensä noista pikku jäälänteistä selviää viimeistään hyvällä tuurilla, mutta jossain kohtaa kulkee raja.
Jatkoin tuttua reittiä Melon voimalaitoksen patoa kohti. Nyppylän päältä padon rakentamisen aikoihin rantakallioon koverretu huoltotie kaartuu jyrkästi alas. Sinne ei aurinko paista, eikä sitä koskaan aurata.
Siinä nyppylällä hyvässä vauhdissa tajusin nopeasti että kohta tuttua miestä sattuu ja muutenkin hänellä tulee olemaan edessään niinsanotusti kusinen paikka.
Muistelin kai että siinä mäessä yleensä törröttää jokunen louheen särmä tai muuta murua mihin nojata, mutta ei. Ei kökön kökköä. Näin kauas pelkää jäätä. Kovaa ja märkää. Tampatun pinnan kiiltävistä kummuista ei saa otetta mikään eikä kukaan jolla ei ole kunnon kynsiä.
Peli oli pelattu. Hölmön tuurilla pyörin kuitenkin yllättävän pitkään pystyssä, kunnes väistämätön tapahtui.
Jalkatappiankkurin takia vauhti toppasi rähmäleen keskelle ränniä. Onnekseni en törmännyt kuusitukin pätkiin jotka joku nero oli kantanut kourun molemmille puolille.
Siitä eteenpäin riitti taas haastetta. Jos nousin pystyyn liu'uin alaspäin. Kun nostin mopoa, sekin liukui ja mätkähti takaisin jäähän.
Fiilis oli kuin saippuapalalla pesuvadissa.
Punnersin kotaria pystyyn kymmenkunta kertaa ja yhtä monta kertaa se mäiskähti vasemmalle kyljelleen. Matka alas ei kuitenkaan edennyt juurikaan.
Tuli jo mieleen että irroitan sen jalkatapin sieltä rahnaamasta. Tankki on nimittäin riittävän pullea että olisin voinut vaan lasketellut pulkkamäkeä mopon päällä maaten, pitkiä pellavia huudellen.
Sain lopulta kuitenkin raahattua sen kallion viereen. Siinä kulki lumipenkka josta sai taas pitoa.
Vaikka keula nitkahtikin vinoon, niin vaihdepoljin ei.
Titaanilärpykkä läpäisi testin.
Ja silloin persen alla fighter/stuntticebari.
