BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 7:55 pm
- Pyörä: BMW R1200GS LC -13
- Paikkakunta: Seinäjoki
BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Aloitan uuden, kun tuo GS -vesijäähy -ketju on paisunut jo aika suureksi.
Exä BMW R1200GS -05 vemputti pinnavanteitaan jonkinverran, mutta annoin asian olla, kun ei se juurikaan haitannut. Ajattelin, että pääsen tuostakin päivittämällä pyörää. No, en päässyt. -13 -mallin GS:n etuvanne vemputtaa senverran, että moottoripyöräliikeen renkaan tasapainoituskone ei pysynyt paikoillaan kun vanne laitettiin pyörimään. Mitenkä ihmeessä sama ongelma jatkuu vuodesta ja vuosimallista toiseen, vaikka ei taatusti ole ollut valmistajalle pitkään aikaan mikään uutinen tämä ongelma.
Tämänkin kanssa voi toki elää, kun ongelma tulee selkeimmin esille vasta yli 80 km/h ja irroittamalla ote stongasta. Mutta kuntoonhan tuo pitäisi saada.
Uusi vanne on senverran arvokas, että uutta ei raaskisi ostaa, eikä sitä viitsisi myöskään antaa osaamattomalle pilattavaksi.
Mainittakoon, että pyörällä on ajettu n.64 tkm, eikä vanteessa ole mitään terävää kohtaa, joka voisi kertoa sillä ajetun terävään monttuun. Valuvanteet voisivat olla parempi ratkaisu, mutta käytetyissä pyörissä pitää ottaa mitä sattuu olemaan.
Onko kotimaassa osaavaa tekijää?

Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Tuonne https://www.evas-motor.com/fi/ olen muutamia usuttanut ottamaan yhteyttä.
Mutta, nuo pinnavanteet elää jos niitä ei huolleta ja huolto-ohjelmaan ei kuulu pinnojen tarkastus... toinen juttu sitten jos niitä mennään kiristämään itse eikä tiedetä mitä ollaan tekemässä niin lopputulos on usein vieläkin huonompi.
Minäkin noita olen muutamia oikonut, aikaa vaan ilman kunnon vehkeitä menee niin kauan ettei maksa vaivaa.

https://www.juvander.me/ilpo
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 7:55 pm
- Pyörä: BMW R1200GS LC -13
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Kiitti vinkistä. Asialliset sivut ainakin. Nyt kummeksuttaa se, ettei nuo sivut ole tulleet googlettamalla vastaan.
En ole itse pinnoihin kajonnut, mutta kaikista lähtee eri sävel pinnoja ”soitellessa”.
En ole itse pinnoihin kajonnut, mutta kaikista lähtee eri sävel pinnoja ”soitellessa”.
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
katselin eilen sen velogi youtubettajan rihlausvideota jossa oli joku polkupyörä vanne guru. Se yllätti kuinka tarkasti se veti ne säveleeseen. ja juuri korostivat, että pinnojen tasakireys on tärkeä, että vanne pysyy suorana, kasassa ja ettei pinnoja katkea. koska jos on löysiä niin se kirein joutuu koville ja väsyy metalli.
ne kävi myös läpi sitä absoluuttista pinnojen kireyttä toisessa osassa. ja tuli siihen johtopäätökseen ettei ne ole tehtaaltakaan välttämättä kunnossa. Veikkaan että kun uusissa vesigessuissa vanteita on romahtanutkin niin se on hyvä osoitus siitä että ne on tehtaalta olleet ihan liian löysässä. Koska se on lähes ainoa syy miksi pinnavanne voi romahtaa.
en tiedä tekeekö nuo enään, mutta muistaakseni tuo https://symotic.com/symotic-tuotteet/sy ... an-pinnat/ teki mulle vanteen joskus 10v reilu sitten. Ne tekee noita pinnoja. ja silloin pysty sanomaan vaan mikä napa ja vanne ja ne teki sen.
EDIT: https://m.facebook.com/wheelfactory.fi/ ai tuossa sanotaankin että ne on eriytetty eri firmaan.

Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
E. F. Schumacher
- Totti
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Osaava polkupyörien huoltoliike saa homman tehtyä.
Kaikki eivät vain rupea koska ilmeisesti vähän enempi hommaa.
Yksi huoltoliike kommentoi joskus että älä kerro että oikaisin tämän, täällä on muuten kaikki mopopojat jonossa

”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
E. F. Schumacher
-
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Touko 01, 2019 6:15 am
- Pyörä: Husse 701 enduro -16
- Paikkakunta: Pirkkala
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Joo pinnat pitää olla tasasen kireellä. Offroad-lehdessä oli juttu joskus 8-10v sitten pinnojen kiristämisestä ja vanteen vaakasuuntaisen heiton korjaamisesta. Sillä ohjeella oon pärjännyt pinnavanteiden kanssa. Vaatii esim. Biltemasta vanteiden tasapainottamisakselin ja pinnoihin sopivat avaimet. Ei oo vaikeeta. Pystyheittojen korjaaminen on vaikeempaa, sitä en oo opetellut.
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
BMW:n vanne ei ole ihan noin yksinkertainen kiristettävä kun nämä perinteiset pinnavanteet. Se kun vetää ristiin noita kummaltakin puolelta. Helposti saa vanteen sellaiseen kuntoon että ammattilainenkin tekee sen kanssa tovin hommia sen suoristamisen kanssa.
https://www.juvander.me/ilpo
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
-
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Touko 01, 2019 6:15 am
- Pyörä: Husse 701 enduro -16
- Paikkakunta: Pirkkala
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Okei, tarviipa joskus kokeilla.
Kiitti vinkistä
Kiitti vinkistä
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 7:55 pm
- Pyörä: BMW R1200GS LC -13
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Aikaa on vähän vierähtänyt, mutta jatkampa tätä. Muljautin renkaan vanteelta, ja poistin painetunnistimen vannesepälle lähettämistä varten niinkuin hän ohjeisti. Jarrulevyt ja abs -rinkula jäi vielä paikoilleen, kun innostuin "kellottamaan" heitot.
Sivuheittoa oli 0,73-0,66 mm riippuen kummalta puolelta mittaa.
Selkäheitto vanteen ulommaisesta reunasta 0,53-0,83 mm.
Selkäheitto vanteen reunasta, missä rengas tiivistyy vannetta vasten 0,62-0,77 mm.
Selkäheitto vanteen pohjasta keskeltä 0,63 mm.
Vasemmanpuoleiset (abs -kehä) mitat mainittu ensin.
Mitä asiantuntijaraati on mieltä, onko nuo mitat sellaisia ollenkaan mitkä vaatisivat "hoitoa"? Olen kuullut/lukenut, että pinnavanne ei koskaan ole täysin suora. Bmw -reprom taitaa sanoa, että jos heittoa on 1,7mm tai yli, niin vanne pitää heittää roskiin. Tuohon on onneksi vielä matkaa.
Metzelerin Tourance Next taitaa olla syypää vemputtamiseen, johon paneudutaan seuraavaksi.
Niin tai näin, pinnojen "soundit" on kovin erilaisia niinkuin alunperin kirjoitin.

- Viestit: 2214
- Liittynyt: Ma Joulu 18, 2006 8:00 pm
- Pyörä: SE ja Temmi 450fi
- Paikkakunta: Vantaa/Parikkala
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
En nyt Gessun vanteista enempää tiedä mutta omat olen suurinpiirtein millin heittoon rihdannut. Kauheaa nysväämistä koittaa tehdä tarkempaa ja ainakaan Superin n. 210km/h huipuilla ei ole moinen heitto haitannut.
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Samaa mieltä. Alle millin heittoja tuskin huomaa ajossa, ja aika iso homma saada siitä pienemmäksi. Omissa vanteissa oli viimeksi tavoitteena puoli milliä, ja kyllä ne siihen saa nysvättyä. Aikaa menee aika paljon enempi kuin tuohon milliin.
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2008 7:55 pm
- Pyörä: BMW R1200GS LC -13
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Kiitos paljon vastauksista. Vielä kysyn senverran, että meneekö vain pahemmaksi, jos yritän kiriä niitä muutamaa pinnaa, mikä antaa matalamman sävelen?
-
- Viestit: 8367
- Liittynyt: Su Huhti 03, 2011 12:50 pm
- Pyörä: pyörätön
- Paikkakunta: Kehä III länsirajalla
Re: BMW GS -pinnavanteen oikaisu
Kaikki pinnat pitää olla samalla sävelellä joten joudut kirimään löysät pinnat. Voi olla että kiristämisen jälkeen voi tulla vanteeseen heittoa ja sitten se pitää rihdata, jos et kiristä pinnoja niin riskinä on kireän pinnan katkeaminen kun rasitukset ei jakaannu tasaisesti kaikille pinnoille.
Kylätason kurapyöräilijä.