Pitääkö mies sanansa vai ei?

Yleistä keskustelua enduroista

Valvojat: Jukka, Moderaattorit

Patukka
Viestit: 633
Liittynyt: To Elo 09, 2012 4:56 pm
Pyörä: BMW F650, BMW R1100S
Paikkakunta: Maailman Paras Kylä

Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Patukka »

Mm. tällä palstalla kaupitellaan kaikenlaista ja on myös ilmoituksia joissa halutaan ostaa jotakin. Omakohtaiseen kokemukseen perustuen ajattelikin lähteä selvittämään sitä kuinka hyvin kaupan osapuolet pysyvät sanassaan. Oma tilanteeni oli sellainen että henkilö X halusi ostaa tuotteen Y palstan kauppaosastolla. Kun minulla sattui olemaan kuvaukseen sopiva tavara soitin siis ostajakandidaatille ja kerroin mitä on tarjolla. Hetken aikaa neuvoteltuamme saimme tavaran hinnan sellaiseksi että se tyydytti molempia osapuolia. Ostaja ilmoitti puhelimessa "tällä puheella ostan sen sinulta ja sovitaan myöhemmin kuinka tavara toimitetaan minulle". No luonnollisesti olin tyytyväinen kaupan synymisestä. Pari päivää myöhemmin oli tarkoitus lähteä seudulle jossa ostaja asuu joten yritin soittaa hänelle että voisin tuoda tavaran samalla reissulla. Ostaja ei vastannut puhelimeen mutta jonkin ajan kuluttua tuli tekstiviesti "että pitää vetää henkeä kaupan kanssa" koska jostain oli löytynyt vastaavaa tavaraa halvemmalla. No mitäpä minä siihen, ihmettelemään suu auki että mikä mies tällainen on joka sopii kaupat, mielestäni sitovasti, ja muuttaa mielensä - kuin tuuliviiri - parin päivän sisällä. Tämäntapaista toimintaa en voi ymmärtää koska oma toimintatapani on se että jos jotain on sovittu siitä pidetään kiinni vaikka myöhemmin selviäisi että muualta olisin voinut saada tuotteen edullisemmin.
Olisikin mielenkiintoista tietää onko muilla samantapaisia kokemuksia ja onko joukossamme tämäntapaisia sanansa syöjiä laajemminkin?
Ayrtono
Viestit: 245
Liittynyt: To Huhti 18, 2013 6:53 pm
Pyörä: R1200GS Adv.
Paikkakunta: Vantaa

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Ayrtono »

Etsimäsi kaltaista toimintaa tapaa enää vanhoissa suomifilmeissä.
Eikä saada koskaan tietää rakastiko Hannu piparia vai Kerttua.
Avatar
CapoSakke
Viestit: 1354
Liittynyt: To Elo 09, 2007 7:54 am
Pyörä: ELUKKA 57, ISO ELUKKA 660 RR, CAPO
Paikkakunta: Savo / All Oceans
Viesti:

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja CapoSakke »

Ei ole tuo luonnonvara "EPÄLUOTETTAVUUS" vielä kadonnut tältäkään foorumilta....sanansa syöviä seppoja ja takin kääntäjiä löytyy :oops:
Don't ride faster than you guardian angel can fly!
Osta enduro niin et tarvitse katua!
...You know it's a bit windy when you get passed by your own dust...

JUTAKO
https://www.gsh457.com/ktm-adventure-rally-finland/
Patukka
Viestit: 633
Liittynyt: To Elo 09, 2012 4:56 pm
Pyörä: BMW F650, BMW R1100S
Paikkakunta: Maailman Paras Kylä

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Patukka »

Ayrtono kirjoitti:Etsimäsi kaltaista toimintaa tapaa enää vanhoissa suomifilmeissä.
Elokuvaharrastajana, suomi-filmejäkin kokoelmissa yli 600, toivoisin että näin olisi. Kuitenkin on, ikävä kyllä, kyse aivan oikean elämän tapahtumista.
Avatar
ATC
Viestit: 2290
Liittynyt: To Huhti 20, 2006 12:53 am
Pyörä: HP2E
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja ATC »

CapoSakke kirjoitti:Ei ole tuo luonnonvara "EPÄLUOTETTAVUUS" vielä kadonnut tältäkään foorumilta....sanansa syöviä seppoja ja takin kääntäjiä löytyy :oops:
WTF :shock:
Weteraani kurapyöräilijä
Avatar
x-mean
Viestit: 1068
Liittynyt: Ti Marras 20, 2007 6:28 pm
Pyörä: sattuman kaupalla

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja x-mean »

Rehellisyys maan perii sanonta on valitettavan usein väärässä :|
Mielummin kuitenkin vähän köyhempi ja rehellinen,kuin rikas ketku :wink: (karkea vertaus)
Kukin tavallaan....

Edit,kurapyöräfoorumilla on ihan hyviä kauppoja siunaantunut,kiitos siitä :)
Viimeksi muokannut x-mean, La Elo 22, 2015 12:58 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Foorumin "sekakäyttäjä"
Syke
Viestit: 1565
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 11:25 am
Pyörä: Ktm380, Yamaha Wr250f, Kona
Paikkakunta: Iitti

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Syke »

Useita kymmeniä kauppoja tämän foorumin kautta tehneenä, (myyjänä ja ostajana)
pidän tätä foorumina luotettavimpana "nettikauppana" mitä on.

Useimmiten myyjä on yllättänyt positiivisesti, toimitusnopeudessa, tuotteen kunnossa jne.
Ja itsekin pyrin siihen, että tavaran kunto on varsin selvä ostajalle, niin ei tarvitse jälkipuheita.
Braa-aab!
Avatar
uiop
Viestit: 403
Liittynyt: Ti Kesä 18, 2013 9:58 am
Pyörä: KTM 450 EXC
Paikkakunta: Jääli

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja uiop »

Itse olen töissä semmoisessa asemassa ja paikassa, jossa näkee tätä "sain halvemmalla, otan sen" -asiaa päivittäin ja kait siihen turtuu, kun en pidä minnään. Totta se yksittäisessä tori.fi tms. kaupassa tuntuu myyjältä hirveältä petokselta itseään kohtaa, mutta se on kuitenkin ihan nykypäivää. Halvempi lähes sama tuote myy paljon paremmin.

Kauppa on solmittu minun mielestä vasta sitten, kun joko raha on vaihtanut omistajaa tai sopimus allekirjoitettu. Eli ns. mustaa valkoisella.
{]o.O[}
Avatar
Kunkku
Viestit: 1943
Liittynyt: Su Syys 24, 2006 9:52 pm
Pyörä: Gessu
Paikkakunta: Luumäki
Viesti:

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Kunkku »

Jaa, minusta taas kauppa on solmittu silloin, kun ostaja ilmoittaa ostavansa tuotteen ja myyjä vastaa siihen myöntyvästi. Piste.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Avatar
Nomad
Viestit: 452
Liittynyt: To Tammi 18, 2007 9:14 pm
Pyörä: Ewan McGregor -03
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Nomad »

Vastaava tapaus sattui minulle pari-kolme vuotta sitten ORG:in puolella, mutta toisinpäin. Ostin puhelimessa ajokamppeet, mutta noudon sovin muutaman päivän päähän täysin tarkkaa ajankohtaa sopimatta. No sitten, kun aloin viestittää, että lauantaiaamuna tulen hakemaan niin vastaus oli, että kamppeet on myyty.

Kyllä Suomessa pitäisi toisen sanaan pystyä luottamaan.
Avatar
timo
Viestit: 3027
Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Paikkakunta: Sarkola

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja timo »

Sinisilmäisenä olen tälle porukalle lähetellyt kaikenlaista ja melkein aina mukaan pakettiin paperilapulla tilinumeroni. Postiennakkoa ei juuri ole käytetty.
Joka sovittu lantti on tullut tililleni.
Silleen jatkossakin, kyllä mä luotan kuraporukkaan.
Avatar
AnttiL
Viestit: 2978
Liittynyt: Su Loka 30, 2005 12:51 am
Pyörä: exc
Paikkakunta: ROI

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja AnttiL »

Mullon vihreät silmät mutta silti on lähes aina kaupat ollu ok, kerran maksu tuli noin 2vuotta tms myöhässä (pyytämättä yhtäkkiä rahat tilille) ja kerran kun myin postikulujen hinnalla renkaat niin oli vissiin niin huonot jotta en saanut maksua, no oli ne aika huonot mutta sanoin "myydessä" että ovat sellaiset kuin ovat.Oilisi se voinut "ostaja" mainita jotta eivät ole riittävän hyvät tai mikä sitten olisikin ollut syy maksamattomuuteen niin olisi saanut luvan kanssa kyllä rahtimaksun anteeksi, perään en ole kysellyt.

Toisaalta kerran on käynyt niinkin toisessa netti (FB) ryhmässä että kun on pitänyt sanansa ja ostanut vaikka muut alkoivat moittia hintaa kalliiksi ja itse puolustin myyjää koska minä kyllä olen valmis jopa maksamaan siitä muutamia euroja että myyjä on suomalainen ja toimitusaika on tiedossa ja kohtuullinen (ja on kyllä melko lailla syvältä kun toisten myynti ilmoituksiin ruvetaan kommentoimaan hintaa kalliiksi jne sabotaasia myynti-ilmoitukselle perustuen vaikka johonkin kiinassa olevien nettikauppojen 3€ alempiin hintoihin :evil: ) niin sainkin yhtäkkiä ostamiani tuotteita koko ko myyjän myynnissä olleen erän eli neljä vaikka olin kahta ostamassa. Tuli sittenkin aika halpa yksikköhinta.
antti
Pastori
Viestit: 464
Liittynyt: Ke Heinä 22, 2009 9:49 pm
Pyörä: Pyörätön
Paikkakunta: Joensuu

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Pastori »

Ja sit on nää väliin tunkijat. Tavaralle jonka hinnasta käydään keskusteluja tai joka on jo varattu, ilmestyy uusi ostajaehdokas. Ilmoitan että tuote on jo mahdollisesti myyty, ja että ilmoitan jos kauppoja ei tullut, mutta silti yritetään tarjota enemmän tai luvataan kaupat ja rahat heti yms. Eihän se tietysti ole ostajien vika jos myyjä tuohon retkahtaa.
panttiroiko
Viestit: 176
Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 7:05 pm
Pyörä: XR650L, Guzzi Stelvio NTX, Guzzi Jackal
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja panttiroiko »

Jokunen vuosi taaksepäin sovin foorumin kautta kaupat Africa Twinin penkistä. Ajankohta sattui niin mainiosti kohdalleen, että postimaksuja säästääkseni sovin ostajan kanssa ottavani penkin mukaan MP-messuille, junalla Oulusta Helsinkiin matkustaessani. Ostaja aikoi ilmaantua messuille iltapäivästä, hyvissä ajoin ennen kuin lähtisin paluumatkalle Oulua kohti.

Roudasin penkin messuille, jätin narikkaan ja kiertelin perjantain messuilla. Iltapäivästä aloin tavoilla ostajaa, mutta muistaakseni kaveri ei vastannut yritettyäni muutaman kerran. Jouduin jo poistumaan paikalta asemalle, kun "ostaja" vihdoin soitti ja sanoi, että ei hän nyt penkkiä otakaan, vaan ajattelin katsoa vielä jotain muuta vaihtoehtoa... Täytyy myöntää, että silloin meinasi hieman v****taa.

Seuraavalla kerralla maksu etukäteen, kiitos.
Avatar
Jukka
Site Admin
Viestit: 2796
Liittynyt: Pe Syys 24, 2004 1:26 am
Pyörä: CFMoto 800 mtx
Paikkakunta: Tornio
Viesti:

Re: Pitääkö mies sanansa vai ei?

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Niinkin pienen asian kuin talon kanssa kävi hassusti. Tein tarjouksen ja myyjä hyväksyi, eli nimetkin paperissa, toki kauppakirjaa ei vielä tehty.
Oli puhe tehdä kaupat jahka olisin viimein suomessa eli 2 viikon perästä. Viikon päästä meklari soittaa, että talopa se onki myyty ja myyjä jo Pattayalla.

Tavarakauppaa voi verrata tähän, puhelimessa sovittu homma on aiesopimus, mutta ei vielä kauppa. Kyllä näitä perumisia tapahtuu.
Vastaa Viestiin