Pahimmat kaatumiset
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Eka kesä kun kymmenen vuoden tauon jälkeen pääsi oman mopon sarviin (piikin jälkeen tullu vaan muutaman kerran ajettua lainapyörällä) ja intoa oli tietysti aika reilusti, peltotieltä kanttasin ihan ojanpenkkaa pitkin sisäkurvista ja noin 5m ennen ko. kohtaa hokasin että penkasta puuttuu metrin pätkä (edellisenä vuonna vedetty salaoja tien läpitte), ei puhettakaan että ois ehtiny linjaa vaihtaa tai nostaa kekejä, xt ei pahemmin kakkosella kaasulla jaksanu keulia, => eturengas monttuun ja siitä sarvien ylitte ilmalennossa noin neljä metriä kuperkeikalla eteenpäin seljälleen ojan pohjalle. Rutinaa kuulu selästä koskapa voltti jäi hiukan vajaaksi ja alastulo tapahtui suunnalleen pää alaspäin. Ei isompia vahinkoja kuskille, selkä oli muutamia päiviä kipeänä, välttämättä murtuminenkaan ei kaukana ollut. Onneksi ojan pohjalla ei ollu muuta kuin puoli metriä vettä...
- JUHHisi
- Viestit: 1070
- Liittynyt: Pe Syys 05, 2008 8:15 pm
- Pyörä: XR650R vm.-00 & XR400R vm.-97
- Paikkakunta: Häme
Re: Pahimmat kaatumiset
16 vanhana kevarilla. Loppu talvea. Tie sula. Pimeetä. A1-kortti ollu n.20 tuntia. Hämärästi tuttu soratienpätkä, jonka olin ajanu viimeksi n.2vuotta aijemmin mopolla. Tie tulee keskeltä mettää peltoaukealle ja tekee mutkan alamäen päässä. Liian vähän kokemusta pärrästä -> paniikkiin ja takarengas lukossa ulos mutkasta sinne pellolle. Muuten meni hyvin mutta pellon reunaan oli keräilty isoja kiviä, johon sitten toinen etupumppu tökkäs ja meikä lähti tangon yli sejlälleen pellon reunaan. Pyörästä etuvanne soikeeks ja etupumppu hieman solmuun. Kyynärpää oli pari päivää kankea.
17 vanhana kevarilla. Talvi aamu n.-20C pakkasta. 8-kymppiä vauhtia. pitkä&loiva oikealle kaartava "ison"soratien mutka. Perä irtosi mutkassa pieneen luisuun. Aluksi meni mukavasti jalat tapeilla, sitten rupesi sladin kulma kasvamaan -> jalka maahan ja pyörä ihan linkussa n.15metriä. Sitten nappas eturengas mutkan sisäpenkkaan kiinni. Pärrä teki todella nopean täyskäännöksen, minä lensin pyörän selästä ojanpohjalle ja pyörä liukui jäistä tietä n.20metriä. Lunta oli onneks niin paljon että ei käyny kuinkaan. Pärrästä tosin hajos 87%muovi osista, johtuen pakkasesta.
Tämän ihmeempiä ei oo sattunu. Ei oo kyllä ollu mitään pärrääkään. Ny olis Honda alla. Saa nähä mitä sen kanssa tapahtuu.

Motocross-mies lensi päin puuta (http://www.kaleva.fi/plus/juttu792423_page0.htm).
Olikohan foorumilaisia, toivottavasti ei käyny pahemmin?
Lukeekaapa jutun lopussa lukijoiden kommentteja...tyypillistä motoristivastaisuutta
Olikohan foorumilaisia, toivottavasti ei käyny pahemmin?
Lukeekaapa jutun lopussa lukijoiden kommentteja...tyypillistä motoristivastaisuutta
Re: Pahimmat kaatumiset
Jotenki tuntuu, että
Ja itte aiheeseen, niin minusta tuntuu että pahin tähänastista lippailuista on vajaan kolmen vuoden takainen Motoparkin lippa lainamopetilla. Ei tuntunu sillon kovinkaan pahalta, mutta vaivaa päivittäin. Tapahtumien kulku on jääny hitusen epäselväks, mutta vammat alkaa valjeta. Molemmista nilkoista repes kaikki nivelsiteet ( luultavasti jalkatappien nostoliikkeen seurauksena, Alpinestarsin rakinki -kengät meni haitariks nilkkojen alueelta ). Perskankkuun tuli palovammoja, jotka tietenki tulehtu muutamaks viikoks, aukottomasta hykieeniasta huolimatta ( kalsarit suli kii peräsimeen ja ei voinu mennä saunomaan, ku piti ruuvailla mopetia nippuun seuraavaa aamua varten ). Toinen polvi ei näemmä kestä juoksemista, vaikka se toimi ihan hyvin ku juoksin kaatumisen jälkeen meluvallin päälle. Olokapää, tuo kaasukäen puoleinen, on jotenki nihkeä. Nahkapuku kulu puhki oikean käden kyynärtaipeesta
. Yks niskanikama on orttopedin mielestä pois linjasta ja se saattaa vaikuttaa siihen, että pää ei meinaa kääntyä kunnolla ( toinen laskeutuminen tapahtui muistaakseni kypärä edellä. Samaan päätelmään voi juontua ku katselee kypärää ) . Luultavasti se haittaa myös oikean käden nostoliikkeita, ku meinaa kahavikuppi tipahtaa kynsistä satunnaisesti, pääsääntöisesti kalijapurkki pysyy hyppysissä, kooman asteesta riippumatta. Aivovaurioon kaatuminen ei isän sanomisten mukaan oo vaikuttanu kovinkaan paljon, ku RGV:n viilauksista tulee puhetta. Kaatuminen tosiaan tapahtui vuoden 2006 viimeisissä SM-kisoissa, 125-luokassa, Honda RS125:lla. Renkaat oli jo reippaasti sinistyneet, mutta onneks oli raspi mukana. Aiemmin en ollu piikillä kisaillu, mutta kipuna jäi!
Niin, meinas unohtua, että kantaluu murtui ja ei meinaa luutua kii... on kuulemma sellainen luukuolio tullu ja häätys porata reikiä siihen murtumapintaan, että alakas luutumisoperaatio toimimaan. Porataan vaikka suuttimia mieluummin ku kantaluita...
noita kommentteja ei ehkä kannata kauhian vakavasti ottaa, joskei niitä ite juttujakaan. Totuuden tietää varmaankin vain asianosaiset ja sopivista lähtökohdista on ehkä luontevaa kirjoitella oman maun mukkaan.cruze kirjoitti:Lukeekaapa jutun lopussa lukijoiden kommentteja...tyypillistä motoristivastaisuutta
Ja itte aiheeseen, niin minusta tuntuu että pahin tähänastista lippailuista on vajaan kolmen vuoden takainen Motoparkin lippa lainamopetilla. Ei tuntunu sillon kovinkaan pahalta, mutta vaivaa päivittäin. Tapahtumien kulku on jääny hitusen epäselväks, mutta vammat alkaa valjeta. Molemmista nilkoista repes kaikki nivelsiteet ( luultavasti jalkatappien nostoliikkeen seurauksena, Alpinestarsin rakinki -kengät meni haitariks nilkkojen alueelta ). Perskankkuun tuli palovammoja, jotka tietenki tulehtu muutamaks viikoks, aukottomasta hykieeniasta huolimatta ( kalsarit suli kii peräsimeen ja ei voinu mennä saunomaan, ku piti ruuvailla mopetia nippuun seuraavaa aamua varten ). Toinen polvi ei näemmä kestä juoksemista, vaikka se toimi ihan hyvin ku juoksin kaatumisen jälkeen meluvallin päälle. Olokapää, tuo kaasukäen puoleinen, on jotenki nihkeä. Nahkapuku kulu puhki oikean käden kyynärtaipeesta
Niin, meinas unohtua, että kantaluu murtui ja ei meinaa luutua kii... on kuulemma sellainen luukuolio tullu ja häätys porata reikiä siihen murtumapintaan, että alakas luutumisoperaatio toimimaan. Porataan vaikka suuttimia mieluummin ku kantaluita...
Re: Pahimmat kaatumiset
Tänään tuli pari tuntia makailtua lekurissa. Hiekkatiellä nypyn takaa ilmesty rautakaide ja etujarrua tuli vissiin sitte
painettua liikaa kun karkas etupää alta. Vauhtia abe satanen , ei tietoa paljonko kun tuli testattua lento ominaisuuksia
tangon yli. Ei sentään luita menny, mutta lonkka , kyynärpää, niskat vitun kipeet.
Vähän käytetty 400e:n potta/tanko entisiä , lokari,tankki ruhjeilla....noo rahallahan noista vielä selviää.
Eli jos vieras tie niin EI kannata liikaa vauhtia pitää...

-
heisku
- Viestit: 318
- Liittynyt: Ke Kesä 25, 2008 11:05 pm
- Pyörä: transalp 600-----
- Paikkakunta: Loimaa
Re: Pahimmat kaatumiset
Ei nyt niin paha kaatuminen mut ensimmäiset kunnon nupat ,muutamia pikku muksahduksia on ollu aiemmin.
Kapea soratie jyrkkä kurvi oikealle vauhtia liikaa ja jarrujalka tietenkin maassa ja eiku etujarrua ja etupää alta,mopo peräedellä ojaan ja äijä tiellä kyljellään,pölyn laskeudettua vahinkojen tarkastus,moposta väänty ohjaustanko ja muutama naarmu muoveihin.
Itellä polvi turvoksissa kun ei edelleenkä ole saanut aikaiseksi ostaa polvisuojia eli itelle ei olisi tullut mitään jos olis polvarit ollu
(heti huomenna ostamaan).Sen siitä saa kun yrittää pysyä nopeamman perässä
Mutta HEL------TIN HAUSKAA OLI.

Äitienpäivän iltana mettäautotiellä loivan nyppylän yli vasemmalle ja suoraan roudan raiskaamaan ojarumpuun.
Pyörä teki loikan ja minä sarvien yli tielle rähmälleen.
Ihmettelin pyörää pystyyn kammetessani vasemman ranteen kipua, enkä kyllä kytkintä paljon käytelly kun kymmenkunta kilsaa vielä kotio ajoin. Jammusta irtos umpio kiinnikkeistään, mittarin kehys levisi ja naarmuja sinne tänne.
Mulla värttinäluusta pää irti, ranteen nivelsiteet jne meni. Puukkoahan ne siihen tökkäs ja nyt sitten kipsissä yli jussin...

- jonkko
- Viestit: 3551
- Liittynyt: To Elo 03, 2006 9:55 pm
- Pyörä: KTM 640 Adventure
- Paikkakunta: Pargas
Re: Pahimmat kaatumiset
22 vuotta sitten,eli mopoiässä tuli vedettyä kännipäissään pappiksen kaa ylikeulimiset suunnilleen 40 vauhdis ja polvet edellä pikitieheen.
Ei muuta ku pystyyn ja mopoa hakee ja sitten kotiinpäin taas minne muutenkin olin menossa,kyll kotona huomasin et farkuis isot reijät polvien kohilla ja lahkeet ihan verissä.
No ei siinä muu auttanut ku vessaan pari pyyhettä hakee ja kietaisin polvien ympäri ku ei ne mun mielest niin pahoilta näyttänyt.
Aamulla sitten heräsin hemmetinmoiseen särkyyn krapulan lisäksi ja yritin saada pyyhkeen pois polven ympäriltä(toinen oli irronut nukkuessa ja nytt oli sitten lakana kuivunut kiinni polveen).
Kun sain vihdoin ja viimein sen irti riuhtaistua huomasin et luutahan siin loistaa melkein koko polven kokoiselta palalta,ja sama oli toises polves
Ei auttanut muu ku kysyä vanhemmilta kyydin sairaalaan ja siinä saivat sitten putsattua ihoa venytettyä sun muuta hommia tehtyä et tulis kondikseen,muistona arvet molemmis polvis.
Se on (toistaiseksi) pahin kaatuminen vaikka olen vetänyt kovemassa vauhdissakin sen jälkeen ja metsään on lennelty mut onneks ei ole mustelmia pahempaa sattunut,katotaan mitä tulevaisuus tuo
PS:
Sama jalkavaihteinen pappis löytyy vieläkin tallis

Team kahajo
Kyll se siitä menee
http://www.youtube.com/user/TheJonkko?feature=mhsn
http://sites.google.com/site/dustywobblssnow/
http://picasaweb.google.fi/lekasora/

- SORATIE
- Viestit: 100
- Liittynyt: Ke Helmi 07, 2007 10:10 am
- Pyörä: YAMAHA TDM 850
- Paikkakunta: Pohjois-savo
Re: Pahimmat kaatumiset
16 vuotiaana 1990,kaverin perään ajoin mopolla,kun teki äkkijarrutuksen.Vasen jalka meni moottorin väliin jonnekkin ja siitä kyljelleen.Kasvulevy murtui, n.3h leikkaus kysissä.Nilkka turposi nopeasti nyrkinkokoiseksi,joutu leikkaamaan kengänkin että sai jalan pois.Kävin samaan aikaan kt-kortin kirjalliset suorittamassa kyynärsauvoilla 
Re: Pahimmat kaatumiset
Kolmen viikon sairaalassa olon jälkeen pääsin viikolla pois. Kaularanka murtunut, rintarangassa murtuma, vasen jalka muutamasta kohtaa murtunut. Hiekkatie, 200 m kotoa, mutkan jälkeen kiihdytys, irtokivi noussut tien oikeaan laitaan, jonka huomasin liian myöhään. Eturengas osui tietenkin kiven oikeaan laitaan ja muljautti pyörän ojaan ja pyörä pysähtyi siihen. Kuski lensi toistakymmentä metriä metsään. Avun saaminen kesti n. tunnin. Ensimmäiset viisi päivää teholla. Kädet toimii vieläkin huonosti, ne ei nouse juuri ollenkaan, suurin viimeaikainen saavutukseni on, että pystyy jo juomaan omin avuin. Olisi voinut käydä paljon pahemmin. Vauhtia "vain" n. 60 km/h. Toivottavasti näitä ei satu kenellekkään.
Re: Pahimmat kaatumiset
Mopo iässä ajelinTunturi trialilla meillä oli kavereiden kanssa hyppykilpailu. Hypittiin Kuivurin kaatomontun peruutuskiilan yli mopoilla. Vauhtia otettiin muistaakseni n.20m matka.
Hienona nuorena miehenä aattelin,notta aika lyhkäsii hyppyjä,antakaas kum mää näytän! Pois
edest.
Otin vauhtia Juoten(maatilan nimi)päärakennuksen sisäänkäynniltä asti kait n.100m.
Heräsin sairaalassa. Ihmettelin,että mitäs helevettiä mää täällä teen ja tunsin ,kun jotain lämmintä valui pitkin poskia.Tietysti räpylät samantien päälaelle jonka nahka irvisteli,
kun v***u rikkinäisist sukkahousuista. Sairaanhoitaja sai melkoisen raivokohtauksen,kun oli juuri
desinfioinut rekkalan lantun nahan ja nyt koko homma meni uusiks. Noh.Lääkäri saapui
ja alkoi harsimaan päänahkaa taas vähän sinnepäin missä ja miten se nyt suurinpiirtein kuuluukin olla.
Ei ole muuten vieläkään rikottu mun mopohyppy ennätyksen pituutta. On mulla ainakin joku ennätys.Heh.

Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
-
Hinku.
- Viestit: 351
- Liittynyt: Pe Kesä 01, 2007 10:19 pm
- Pyörä: Honda nx650
- Paikkakunta: Kontiolahti/Konnevesi
Re:
Samaa mieltä. Joskus olen vuntsinu mopoa pystyyn punnertaessa, että kunniakkaamminkin voi ittensä vammauttaa/tappaa, kun ajamalla mopolla mettään/nurin ihan omaa tyhmyyttään.JPT kirjoitti:Täytyy aina kunkin muistaa ajellessa, montako on kotona huollettavaa !
Re: Re:
Joo,nimenomaan,kaasukättä rajoittaa nyt myös pienitehoinen mopotin tällä hetkellä,sekä myös ajatus siitä että ajamiset saattaa jäädä hyvinkin pitkäksi aikaa väliin,jos pahasti mälläyttääHinku. kirjoitti:Samaa mieltä. Joskus olen vuntsinu mopoa pystyyn punnertaessa, että kunniakkaamminkin voi ittensä vammauttaa/tappaa, kun ajamalla mopolla mettään/nurin ihan omaa tyhmyyttään.JPT kirjoitti:Täytyy aina kunkin muistaa ajellessa, montako on kotona huollettavaa !
En siis voi "kehua" kaatuneeni pahasti,onneksi,mutta eihän sitä koskaan voi tietää.
On se vaan perkeleenmoinen ja pitkällinen vaiva monellekkin tullut kaatumisista,että eipä käy kateeks.
Hitto,joo,paha jos itelle kävis jotain,mutta entäs sitten jos vielä mopollekkin
Pikkuhiljaa olen saanut hommattua myös suojavarusteita,joten ainakin on jotain toiveita selvitä "ehjin nahoin"
Foorumin "sekakäyttäjä"