Olin ajatellut lähteä 170 tielle Porvoon suuntaan testaamaan nopeusmittarini ( Sigma ), jotta saisin sen kalibroitua tasan tarkkaan. Siellä on ilmeisesti 1000 m mittarata.
No ajattelin hakea uusia polkuja matkalla sinne.
Löysinkin polun Hindsbystä, Karlsbergistä etelään musta viiva.
No ei siitä päässyt läpi.
Eikun takaisin.
Samalla polulla sitten liukastuin ihan viattoman näköiseen savilätäkköön, joka oli jo melkein kuiva. Takapyörä alta ja pyörä ojaan. Perhanan Tourancet, heti tukossa savella.
No ei siinä mitään. Ajetaan se sieltä ylös. Ei vaan lähtenyt. Takapyörä oli painunut perämurikkaa myöten märkään saveen, ja upposi vaan aina lisää. Eikä se noussut milliäkään käsin nostamalla.
No mitä nyt?
Aloin kammeta perää ylös kaikilla mahdollisilla vivuilla, joita löysin. Paras oli noin 3,5 m pitkä tukki, halkaisija jotain 20 cm tyvestä.
Sillä sain kammettua perän ylös ja sitten oksia ja muuta tavaraa alle.
Perä nousi sillä konstilla varmaan 35 cm.
Homman pelasti vielä pari kassillista sepeliä, jota hain risteyksestä noin 200 m päästä, se iso tie mistä olin lähtenyt.
Pääsin eteenpäin metrin. Sitten stoppasi. No ei muuta kuin lisää soraa alle ja uusi yritys.
Ja ojan putsaus ylimääräisistä risuista.
Lopulta pääsin nousemaan ojasta kahden tunnin väännön jälkeen kovalle tielle.
Ai mitä tästä opimme. Emme mitään.
Jäi vaan taas yksi ainutlaatuinen kokemus mieleen ja onnistumisen ilo siitä, että pelastin itseni pulasta. Ei tällaistä koe katupyörillä.
Pellon takana olevissa taloissa olivat varmaan ihmeissään, että mitä tuo oikein touhuaa.
Apureita ei kyllä ilmaantunut.
Pekka
