Zumo 660 helteessä
Valvoja: Moderaattorit
Zumo 660 helteessä
Tässä vähän yhteenvetoa Zumo 660:n oikuttelusta Israelin matkalla. Melkoisella varmuudella ongelmien aiheuttaja oli kuumuus.
Ongelmat alkoivat sillä, että Zumo hukkasi alueen kartat. Jäljelle jäi vain peruskartta, jonka kanssa laite ei osannut navigoida. Se otti kyllä reitin vastaan, mutta navigointi oli vain kehottamista "mennä tielle". Oman sijainnin laite näytti oikein. Seuraava vaihe oli sitten laitteen hyytyminen kokonaan. Näytössä näkyi vain Garminin logo himmeänä. Käskyt eivät enää menneet perille. Akun irrotus oli ainoa keino sammuttaa laite.
Alkuun herätti ihmetystä se, että mykistynyt laite oli seuraavana aamuna taas valmis hommiin toimien täysin normaalisti. Hyytyminen tuli sitten jossakin vaiheessa päivää.
Seuraavaksi kokeilin mustasta pahvista leikattua näytön suojaa, jonka teippasin kiinni ilmastointiteipillä. Ongelmat poistuivat kokonaan. Vaan ans olla, kun tuuli riepotteli pahvit rikki, oikuttelu jatkui. Tässä vaiheessa osasin jo epäillä syyksi ylikuumenemista. Oletteko muuten kokeilleet, miten paljon Gessu puhaltaa öljynjäähdyttimen läpi tullutta ilmaa ylös mittariston suuntaan, jossa navigaattorikin on? Kun ulkoilman lämpötila on 40c tai yli, mittariston ympäristö on polttavan kuuma.
Tulipa sitten kokeiltua piilottaa Zumo tauon ajaksi huoltoaseman kylmähyllyyn pullojen taakse. Hyvä apu vähäksi aikaa, hyytynyt laite käynnistyi taas.
Seuraava vaihe oli se, että Zumosta ei löytynyt aluekarttoja lainkaan, edes kylmänä ja yön yli levänneenä. Minulla oli läppäri mukana reissussa ja sillä tehdyn reitin siirtäminen Zumoon aiheutti kysymyksen, siirretäänkö myös tarvittavat kartat? Kun ne siirsi, Zumo osasi navigoida, mutta vain ko. ennalta tehdyn reitin. Uudelleen reititysyritys ei onnistunut, karttoja ei löytynyt.
Paluumatkalla Unkarissa kelit olivat jo mukavan viileitä, vain reilut 30c, mutta Zumon ongelmat vain pahenivat. Nyt näkyviin tuli koko näytön peittävä ikkuna, jossa luki vain "saavut" ja sen alla oli OK-painike. Kun tämän kuittasi, laite navigoi joitakin sekunteja, kunnes sama ikkuna peitti taas koko näytön.
Mistähän tuo laite keksi noita ikkunoita ja komentoja? Tuskin siihen on ohjelmoitu tuollaista koko näytön kokoista "saavut-ikkunaa"?
Unkarissa pysähdyin Pannonia Parkkiin ja päivitin Zumoon uusimman ohjelmaversion. Kaikki ongelmat katosivat ja siitä lähtien laite on toiminut taas virheettömästi.

Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Re: Zumo 660 helteessä
Pas laittaen jossain vaihees vähä jonkimmoista matkakertomusta tost Israel osastosta jos virtaa riittää. Aikanaan tehtyä pari yk keikkaa ja Libanonin keikalla tuli lomailtua paljon Israelissa. On pyöriny mielessä lähteä käymään Iipoissa lomareissulla ja jos vaikka Tel avivista löytyis jonkimmoinen mopovuokraamo niin vuokraustakin vois harkita.
Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
Re: Zumo 660 helteessä
Juttua on tulossa ainakin Moto-Ykköseen ja BMW-kerholehteen, kunhan ehdin. Ensin pitää haastaa riitaa kreikkalaisten tahojen kanssa. Tuli nimittäin lievää suurempi näkemysero asioiden hoidosta ja maksuista Lavrion satamassa, kun palasin Salamis Lines-yhtiön laivalla Haifasta Kreikkaan. Yrittivät kiristää sillä, etteivät anna passiani takaisin, ennen kuin olen maksanut heidän pyytämänsä maksut. Toivottelin ukoille hyvät jatkot ja palasin kotiin ilman passia.
Eivät tuntuneet Kreikan lähetystön matkailuihmiset olevan kovin innoissaan, kun otin sinne yhteyttä ja kerroin, millaisista kokemuksista valmistelen lehtijuttuja...
Eivät tuntuneet Kreikan lähetystön matkailuihmiset olevan kovin innoissaan, kun otin sinne yhteyttä ja kerroin, millaisista kokemuksista valmistelen lehtijuttuja...
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Re: Zumo 660 helteessä
Ai sama peli jatkuu aina vaan ! Pikkasen saman kaltaista pelleilyä oli myös -90 luvun alussa ,kun kanssa Haifan satamasta lähettiin laivalla kohti Pireusta ja Pireukseen saavuttuamme oli myös kaikenmaailman harmia jostain helvetin maksuista jotka pitäisi maksaa mutta meitä kotiutuvia oli muistaakseni yli 50 tyyppiä ja nostettiin senverran kova älämölö mokomasta äkkiä keksitystä turhamaksusta et se maksu jotenkin niinku unohtu ,asiaan saatto vaikuttaa myös yk:n ,unifil id.korttin vilautus . Saatiin passit ja päästiin ajeleen kohti Patrasta.
Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
Re: Zumo 660 helteessä
Just. Mikä niitä muuttaisi? Etenkin kun mekin saadaan nyt rahoittaa niiden elämää, että varmasti voivat jatkaa just niin kuin ennenkin. Menomatkalla samat äijät jättivät minulle paperit tekemättä(maksoin siitä palvelusta 140€) ja sain hommata ne sitten ihan itse Haifassa laivayhtiön toimistosta. Kun palasin takaisin, ukot olivat käsi ojossa vaatimassa rahaa siinä Lavrion satamassa. Käteisellä. Ilman kuittia tai selvitystä siitä, mihin maksu perustui. Heille vaan kuuluu maksaa, nääs. Muuten ei saa passia, eikä pääse jatkamaan matkaa, kun pyöräkin on verkkoaidan takana tullin alueella, sanoivat.RiiMi kirjoitti:Ai sama peli jatkuu aina vaan !
Porttivahdilta loppui kunto, kun juoksi sata metriä perässä suureen ääneen huutaen, kun hain Gessun sieltä aitauksesta. Ehti kohdalle, kun pysähdyin niiden rahan pyytäjien kopin kohdalle. Pitihän minun kohteliaana miehenä hyvästellä heidät. Samalla kerroin heille näkemykseni siitä, tarvivatko he ihan oikeasti meidän suomalaisten rahaa taloutensa pyörittämiseen. Siis harjoitimme ystävällistä kanssakäymistä eri kansojen kesken.
Matkailu avartaa.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
-
Korruptio
- Viestit: 182
- Liittynyt: Su Maalis 13, 2011 9:34 pm
- Pyörä: KTM Adventure 990
- Paikkakunta: Baltimore
Re: Zumo 660 helteessä
Mulla siirtyy Zumo 660 moottoripyörän ja auton välillä. Moottoripyörän kyydissä ei ole vielä ollut mitään ongelmaa (KTM 990 Adv ja aparaatti on mittariston päällä läpinäkymättömän pleksin suojaamana.) mutta autossa auringon paistaessa suoraan ikkunan läpi naviin se lopettaa lataamisen aina välillä. Sitten kun vehkeen suojaa auringolta vaikka jollain paperilla tai ottaa pois ikkunalta niin se elpyy ja alkaa ladata jonkun ajan päästä. Aika mitätön vehje hintaisekseen kun ei lämpöä kestä ja täällä aurinko ei edes porota kunnolla verrattuna siihen mitä se lähempänä päiväntasaajaa hohkaa...
--Sent from my computer using a keyboard
-
rjh
- Viestit: 30
- Liittynyt: Pe Maalis 04, 2011 11:24 pm
- Pyörä: Suzuki DL-650 V-STROM A
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Re: Zumo 660 helteessä
Itselläni on kyseinen laite kenkkuillut myös pitkän ajorupeaman lopussa. Vain autokäytössä. Vissiin lämpö täälläkin ongelmana. Kummallakin kerralla olin menossa pohjois - Suomea kohti ja melkein heti napapiirin ylitettyäni laite pimeni. Hetken pidettyäni laitetta varjossa tuli siihen jotain eloa, mutta näyttö pysyi hyvin tummana jottei siitä ajossa saanut mitään selvää. Aikani rukattuani laitetta huomasin että jostain syystä laitteen automaattinen valoisuudensäätö oli pois pelistä ja näytöllä rupesi jotain näkymään kun ruksasin pysyvään päivänäyttömoodiin. Lisäksi huomasin että valoisuuden säätö oli mennyt itsestään nollille. Korjasin valikosta tilanteen ja navi toimi aina loppumatkan (3vrk) moitteitta. Palattuani taas Norjasta Suomenpuolelle palautin asetukset normaaliksi eikä ongelmaa ole näiden kahden lapinmatkan jälkeen esiintynyt. Niin.. oliko syynä lämpö.. vai lapinhulluus (siis navin) jäi epäselväksi kun paluumatkalla yhtä kuuma.
Re: Zumo 660 helteessä
Eikös tämä ole se napapiirin bugi joka on jo aikaa sitten korjattu? Koska olet päivittänyt viimeksi tuohon laitteesen sen softan?
https://www.juvander.me/ilpo
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
-
rjh
- Viestit: 30
- Liittynyt: Pe Maalis 04, 2011 11:24 pm
- Pyörä: Suzuki DL-650 V-STROM A
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Re: Zumo 660 helteessä
Heti tämän kesäkuun 2012 reissun jälkeen päivitin. En ole tämän jälkeen käynyt siellä testaamassa. Olin kyllä ajanut uusimmat päivitykset aina niiden ilmestyttyä. Tämän viimeisen päivityksen tekstissä kyllä puhuttiin jostain aikavyöhykeongelman korjaamisesta.
Re: Zumo 660 helteessä
[quote="Kunkku"]Juttua on tulossa ainakin Moto-Ykköseen
Kiitti matkakertomuksesta.Jotakuinkin sama reitti oli mulla aikanaan tosin päivastaisessa järjestyksessä.eli Haifa-Kyproksen ja Rhodoksen kautta Pireukseen josta ajettiin Patrakseen . Pireuksen ja Patraksen välillä ihmeteltiin Korintin kanavaa. Patraksesta lautta Barin satamaan,etelä Italiaan ,josta alkoikin varsinainen kotimatka.
Kiitti matkakertomuksesta.Jotakuinkin sama reitti oli mulla aikanaan tosin päivastaisessa järjestyksessä.eli Haifa-Kyproksen ja Rhodoksen kautta Pireukseen josta ajettiin Patrakseen . Pireuksen ja Patraksen välillä ihmeteltiin Korintin kanavaa. Patraksesta lautta Barin satamaan,etelä Italiaan ,josta alkoikin varsinainen kotimatka.
Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
Re: Zumo 660 helteessä
Hyvä jos kiinnosti. Parhaat palat on kyllä vasta tulossa...RiiMi kirjoitti: Kiitti matkakertomuksesta.
Kunkusta sanottua:" Tämän tyyppisiä heppuja, jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa on foorumit pullollaan. Pitäisi vaan vaieta tuollaiset häiriköt hiljaisiksi mutta kun ei voi."
Re: Zumo 660 helteessä
[quote="Kunkku"][quote="RiiMi"] Kiitti matkakertomuksesta.[/quote]
Hyvä jos kiinnosti. Parhaat palat on kyllä vasta tulossa...
[/quote]
Niitä odotellessa.
Hyvä jos kiinnosti. Parhaat palat on kyllä vasta tulossa...
Niitä odotellessa.
Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
- mek
- Viestit: 2705
- Liittynyt: Ke Loka 22, 2008 3:07 pm
- Pyörä: V-Strom 800 DE
- Paikkakunta: Kempele
- Viesti:
Re: Zumo 660 helteessä
Zumo 220 hyytyy yhtä lailla, eikä siihen edes tarvita ulkoista hellettä. Riittää, että ohittaa pitkältä reitiltä muutaman reittipisteen niin, että navi alkaa laskea reittiä koko ajan uudelleen jo ohitetuille reittipisteille. Prosessori tuottaa sen verran paljon lämpöä, että aikansa laskettuaan vehje hyytyy. Näin mulle kävi pari kertaa viime kesän Norjan reissulla. Tätä lukiessa päättelin, että kone kuumui laskiessaan liikaa ja jumiutui. Akun irroitus vähäksi aikaa auttoi.
Re: Zumo 660 helteessä
[quote="Kunkku"][quote="RiiMi"] Kiitti matkakertomuksesta.[/quote]
Hyvä jos kiinnosti. Parhaat palat on kyllä vasta tulossa...
[/quote]
Toden totta . Parhaat palat myös tuli. Kiitos Kunkku. Ainoa asia mikä huomasin Israel osastossa muuttuneen näinä kuluneina vuosina on toi metallinpaljastin show itkumuurilla , sitä ei ei tuolloin ollut mutta onhan aikaakin kulunut. Reikkalaisten passin kanssa rahastus pelleilyä lukiessa sai nauraa vedet silmissä . Hyvin kirjoitettua tekstiä , hyvä matkakertomus.
Hyvä jos kiinnosti. Parhaat palat on kyllä vasta tulossa...
Toden totta . Parhaat palat myös tuli. Kiitos Kunkku. Ainoa asia mikä huomasin Israel osastossa muuttuneen näinä kuluneina vuosina on toi metallinpaljastin show itkumuurilla , sitä ei ei tuolloin ollut mutta onhan aikaakin kulunut. Reikkalaisten passin kanssa rahastus pelleilyä lukiessa sai nauraa vedet silmissä . Hyvin kirjoitettua tekstiä , hyvä matkakertomus.
Any bike can be taken off road. The question is:
How much fun did you have doing it
How much fun did you have doing it
Re: Zumo 660 helteessä
Ei kiittämistä, hyvä jos jaksoit lukea. Oli tarkoitus tehdä vähän valmistellumpi ja hiotumpi juttu, mutta tuli väärinkäsitys dead linesta. Koskaan ennen en ole tuollaista juttua muutamassa tunnissa kirjoittanut... Siksi se oikolukukin jäi puuttumaan... 