Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Mo! Laitetaas viime kesän reissutarinaa näkösälle.
Viimeksi muokannut Totti, Su Helmi 23, 2014 2:46 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Ryhmä
Ruuvivastaava Jani (jani, Yamaha Super Ténéré), kuvausvastaava Pekka (pkilpo, Bmw R1100Gs), matkanjohtaja Sami (Totti, Africa Twin), videovastaava Teemu L (Hectoe, Ktm 690R), kätkövastaava Teemu M (TeemuMoi, Africa Twin), reittimestari Tero (Teppi, Africa Twin).
Saunaa ja suunnittelua
Venäjän reissun tehtyämme alkoi syksyn videoillassa seuraavan reissun armoton suunnittelu. Väkijuomat lähettivät ajatukset lentoon ja hurjimmat olivat jo rengasmatkalla Suomen rajoja pitkin. Ilmassa oli myös hienoja ajatuksia tehdä samalla reissulla vierailu jokaiseen Suomen rajanaapuriin. Ilonpilaaja ampui moiset ajatukset alas heittämällä kiukaalle, ei natsi-, vaan naiskortin. Sitten lauteille lehahti Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie, tuo legendaarinen tienpätkä, jota myös matkaenduromiehen Mekaksi kutsutaan. Siinähän se sitten olikin. Enää olisi jäljellä se vaikein, eli hallituksien hyväksynnän saaminen ideallemme. Tämän jälkeen lyötiin lisää löylyä. Ruuvivastaava Jani heittikin sitä sen edestä, että videovastaava Teemu L sai lievät palovammat polviinsa. Tästä viisastuneina kielsimme ruuvivastaavaa jatkossa heittämästä löylyä, jos saunassa olisi hänen lisäkseen muitakin. Tai ainakin asiasta pitäisi ilmoittaa hyvissä ajoin etukäteen, jotta ehtisimme hakea polvisuojamme.
Kävimme hartiat kyyryssä syksyn vaikeisiin neuvotteluihin. Aseinamme olivat nuo vanhat lapsuudessa hyväksi havaitut lauseet, “päästäisit nyt, kaikki muutkin on saa lähteä” ja “tää on varppina kesän ainoa reissu”. Syksyn pimeydessä neuvottelut saatiin päätökseen ja saimme luvat suullisessa muodossa: ”Ja viikko on sitten ihan maksimi mitä saat reissulla olla!”. Reissun pituudeksi määriteltiin viikko.
Aikainen valmistautuminen
Lupien myöntämisen jälkeen alkoi kiihkeä sähköpostiralli ja saimme matkaohjelman ja reitit valmiiksi jo joulukuussa. Tietyille päiville reiteistä oli jopa runsauden pulaa. Joulun jälkeen alkoi kolmisen kuukautta kestänyt hiljainen ajanjakso. Hankien huvetessa ja Africa Twin -rallin lähestyessä muistimme taas reissumme olemassaolon. Rallin jälkeen huomasimme tehneemme saman virheen, minkä olimme tehneet monta kertaa aikaisemminkin: reiteillämme oli liian monta ketunlenkkiä ja ne menivät liian pieniä teitä pitkin ottaen huomioon raskaasti lastatut pyörämme. Alkoi tunteja kestänyt reittien oikominen. Nostimme vaikeuskertoimia vaihtamalla viimeisen yön majoituspaikan täysin eri suunnalle missä alun perin ajattelimme olla.
Varustelistat tarkistettiin muutamaa päivää ennen H-hetkeä, sillä olisihan kovin noloa jos meillä olisi kuusi kirvestä muttei yhtäkään kahvipannua. Samoihin aikoihin osa porukasta heräsi kyselemään, että ollaanko me oikeasti teltassa yötä? Sanomattakin on selvää, että nämä kyselijät olivat juuri niitä, jotka eivät omistaneet kyseistä majoitusmuotoa. Onneksi autotallien kätköistä löytyi ylimääräisiä yksiöitä ja ongelma saatiin ratkaistua. Jännitystä lisättiin edelleen suorittamalla yhden tykkilavetin etuhammasrattaan liimaus vetoakseliin. Viimeisenä iltana osa porukasta pakkasi kiihtyvällä tahdilla pyöriään ja osa istui ravitsemusliikkeen terassilla ohrapirtelö edessään folk-musiikkia kuunnellen.
Sunnuntai, lähtöpäivä, Oulu - Rovaniemi - Köngäs. Pieniä ja vähän pienempiä teitä.
Viimein koitti lähdön hetki. Edellisenä yönä ei ollut ”levon hetki lyönyt”, ukkoja ilmestyi kokoontumispaikalle valitellen huonosti nukuttua yötä. Sovittulla lähdön hetkellä ei videovastaavaa näkynyt eikä kuulunut. Ajattelimme Kotarin pettäneen hänet heti alkumatkasta. Reippaina ja reiluina miehinä suunnittelimme jo lähtöä ilman kyseistä herraa. Kenelläkään ei käynyt mielessä soittaa kaverille. Hetkeä myöhemmin Teemu L kurvaa pihalle, käsittämättömät kolme minuuttia myöhässä! Herra oli aamulla valinnut ensimmäisen päivän kahdesta mahdollisesta reittivaihtoehdosta väärän. Hänen oli pitänyt pysähtyä tarkistamaan vanhoista sähköposteista, että mistä huoltoasemalta sitä oltiinkaan reissuun lähdössä. Selityksensä kullakin.
Aamukahvien yhteydessä käytiin vielä läpi pitkän talven aikana tehdyt pyörien modifikaatiot. Erityistä huomiota sai kätkövastaavan Teemu M:n Koso-mittaristo, joka näyttää kaiken tarpeellisen lisäksi viikonpäivänkin. Naureskelimme että kaikkea sitä näkeekin, miten muka ei voisi tietää mikä viikonpäivä on? Matkanjohtaja Sami valitteli korkeita latausjännitteitä, johon syyksi paljastui palanut ajovalonpolttimo. Kuvausvastaavana toimivan Pekan toinen etulyhty oli halki. Ei siis mitään, mikä estäisi reissun toteutumisen!
Matka alkoi leppoisasti lämpimässä tihkusateessa, joka loppui hetken matkaa ajettuamme. Ensimmäinen tunti vedettiin nappulat ulisten isoa mustaa tietä, ajatuksena voittaa aikaa ja ehtiä ihmisten aikaan perille. Kurvasimme soralle ja johtopyörä veti urheasti eteenpäin uhkaavasti kapenevaa ränniä pitkin. Hetken päästä tie sitten tavallaan loppuikin. Navigaattori huusi sinnikkäästi: “Haloo puusilmät kyllä siinä tie menee!” Luotimme sokeasti tuohon tangossa roikkuvaan ihmelaatikkoon ja jatkoimme eteenpäin. Kaikki viisi metriä. Johtopyörän upottua jänkään jalkatappeja myöten, muut ajoivat omansa viereen henkiseksi tueksi. Totesimme että oli tullut aika pitää luova tauko. Emme olisi millään viitsineet kääntyä takaisin, koska se näytti niin hankalalta. Ja olihan se sitä, metsänlaidassa seisoi hieno rivi enemmän ja vähemmän painavaa kalustoa. Toisilla oli paljon tavaraa ja toisilla aivan älyttömän paljon tavaraa. Kirjasimme pöytäkirjaan maininnan että AT ja GS ovat pyöriä, joilla ajetaan paikkoihin joihin niillä ei pitäisi edes päästä. Ehdotimme, että kevyemmällä kalustolla liikkuva videovastaava suorittaisi tiedusteluretken läheistä vaaranlaitaa pitkin, josko tie jatkuisi vähän matkan päästä. Tiedustelija oli kuitenkin haluton tiedustelemaan, niinpä päätimme luovuttaa ja kääntyä takaisin. Ilmeisesti Tapio ja Ukko Ylijumala eivät pidä luovuttajista. Sillä pungertaessamme pyöriä ympäri, saimme ensin kimppuumme massiivisen ja todella vihaisen sääskiarmeijan ja vähän ajan päästä kaupantekijäisiksi vettä taivaan täydeltä. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että on tosi hyvä etteivät tiet pölise ja uitettu koiralauma jatkoi matkaa kohti Rovaniemeä.
Rovaniemellä tankattiin pyörät ja kuljettajat. Pyöriin tankattiin orgaanisia hiilivetyjä ja kuljettajiin orgaanisia hiilihydraatteja. Pienet pojat söivät kebabin ja isot pojat tuplakebabin. Jälkiruokakahvia siemailessamme viereemme tuli isä pienen poikansa kanssa. Isä tiedusteli mihin mahdoimme olla matkalla ja kauanko ajattelimme olla reissussa. Vastauksen kuultuaan hän ilmoitti olevansa melkein kateellinen.
Mahat pinkeinä olikin sitten mukava vaappua takaisin pyörille ja jatkaa matkaa kohti Köngästä. Kätkövastaavan pyörästä oli yksi laukkurautojen pultti hävinnyt johonkin Kivaloiden lukuisista sorateistä. Pieni neuvonpito ja ruuvivastaava Jani luovutti varaosan. Yrittäessämme jatkaa matkaa viisi pyörää starttasi ja kuudes ilmoitti valittavalla äänellä, ettei lähde tästä pihasta yhtään mihinkään. Innokkaimmat olivat puhelimet kourassa, joko tilaamassa lavettikyytiä tai soittelemassa tutuilleen, että: “Minkälaista autotallia sitä teiltä mahtoikaan löytyä ja saisiko siellä suorittaa yhden moottoripyörän pikaisen pura ja kasaa operaation ja tietenkin yövymme teidän pihallanne ja syömme jääkaappinne tyhjäksi”. Onneksi ruuvivastaava on Ihmemies MacGyverin jälkeläinen alenevassa polvessa. Lyhyen mietinnän jälkeen hän tuli siihen lopputulokseen, että Yamahalla on H2O allergia. Toisten seuratessa vierestä Jani kaateli tulpanhatuista vedet pois ja puhalteli tulpat kuiviksi. Vielä hieman apuvirtaa viereisestä tykkilavetista ja rivikakkonen päästi ilmoille matalat mörähdykset ilmoittaen olevansa jälleen kerran valmis maansiirtoon. Janin leveä hymy tarttui nopeasti koko ryhmään, peitimme virneemme kypärillä ja hyppäsimme rautahevostemme selkään. Rovaniemen jälkeen kuvattiin päivän ensimmäiset videot. Iltapäivällä huomasimme meno reittimme sisältävän vieläkin liikaa ketunlenkkejä. Ääniin kuusi puolesta nolla vastaan siirryimme kinttupoluilta isoille sorateille, jotta ehtisimme saman vuorokauden puolella perille. Vähän ennen Kittilää saimme niskaamme päivän toisen ukkoskuuron. Kaupan pihalla parkkeerasimme sievästi polkupyöräparkkiin, joka oli tuulikaappia lukuunottamatta pihan ainoa katettu paikka. Ostoksia pakatessamme kävi parikin eri henkilöä mainostamassa tulevan viikon keliä, sanoen sen olevan samanlaista kaatosadetta. Hymyillen vastasimme olevan hienoa kun ei ole pölyä eikä sääskiä. Sade loppuikin sopivasti vähän ennen määränpäätä ja saimme purkaa pyörämme ilta-auringon loisteessa. Pikainen kana-makarooni eväs naamaan, sauna ja sen päälle oluet sekä päivän viimeiset vinoilut ja sakki oli valmis vuoteeseen. Päätimme Pekan sahalaitoksen tämänkertaisen sijoituspaikan olevan alakerrassa, sillä me muut emme kuorsaa. Emmehän?
Ruuvivastaava Jani (jani, Yamaha Super Ténéré), kuvausvastaava Pekka (pkilpo, Bmw R1100Gs), matkanjohtaja Sami (Totti, Africa Twin), videovastaava Teemu L (Hectoe, Ktm 690R), kätkövastaava Teemu M (TeemuMoi, Africa Twin), reittimestari Tero (Teppi, Africa Twin).
Saunaa ja suunnittelua
Venäjän reissun tehtyämme alkoi syksyn videoillassa seuraavan reissun armoton suunnittelu. Väkijuomat lähettivät ajatukset lentoon ja hurjimmat olivat jo rengasmatkalla Suomen rajoja pitkin. Ilmassa oli myös hienoja ajatuksia tehdä samalla reissulla vierailu jokaiseen Suomen rajanaapuriin. Ilonpilaaja ampui moiset ajatukset alas heittämällä kiukaalle, ei natsi-, vaan naiskortin. Sitten lauteille lehahti Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie, tuo legendaarinen tienpätkä, jota myös matkaenduromiehen Mekaksi kutsutaan. Siinähän se sitten olikin. Enää olisi jäljellä se vaikein, eli hallituksien hyväksynnän saaminen ideallemme. Tämän jälkeen lyötiin lisää löylyä. Ruuvivastaava Jani heittikin sitä sen edestä, että videovastaava Teemu L sai lievät palovammat polviinsa. Tästä viisastuneina kielsimme ruuvivastaavaa jatkossa heittämästä löylyä, jos saunassa olisi hänen lisäkseen muitakin. Tai ainakin asiasta pitäisi ilmoittaa hyvissä ajoin etukäteen, jotta ehtisimme hakea polvisuojamme.
Kävimme hartiat kyyryssä syksyn vaikeisiin neuvotteluihin. Aseinamme olivat nuo vanhat lapsuudessa hyväksi havaitut lauseet, “päästäisit nyt, kaikki muutkin on saa lähteä” ja “tää on varppina kesän ainoa reissu”. Syksyn pimeydessä neuvottelut saatiin päätökseen ja saimme luvat suullisessa muodossa: ”Ja viikko on sitten ihan maksimi mitä saat reissulla olla!”. Reissun pituudeksi määriteltiin viikko.
Aikainen valmistautuminen
Lupien myöntämisen jälkeen alkoi kiihkeä sähköpostiralli ja saimme matkaohjelman ja reitit valmiiksi jo joulukuussa. Tietyille päiville reiteistä oli jopa runsauden pulaa. Joulun jälkeen alkoi kolmisen kuukautta kestänyt hiljainen ajanjakso. Hankien huvetessa ja Africa Twin -rallin lähestyessä muistimme taas reissumme olemassaolon. Rallin jälkeen huomasimme tehneemme saman virheen, minkä olimme tehneet monta kertaa aikaisemminkin: reiteillämme oli liian monta ketunlenkkiä ja ne menivät liian pieniä teitä pitkin ottaen huomioon raskaasti lastatut pyörämme. Alkoi tunteja kestänyt reittien oikominen. Nostimme vaikeuskertoimia vaihtamalla viimeisen yön majoituspaikan täysin eri suunnalle missä alun perin ajattelimme olla.
Varustelistat tarkistettiin muutamaa päivää ennen H-hetkeä, sillä olisihan kovin noloa jos meillä olisi kuusi kirvestä muttei yhtäkään kahvipannua. Samoihin aikoihin osa porukasta heräsi kyselemään, että ollaanko me oikeasti teltassa yötä? Sanomattakin on selvää, että nämä kyselijät olivat juuri niitä, jotka eivät omistaneet kyseistä majoitusmuotoa. Onneksi autotallien kätköistä löytyi ylimääräisiä yksiöitä ja ongelma saatiin ratkaistua. Jännitystä lisättiin edelleen suorittamalla yhden tykkilavetin etuhammasrattaan liimaus vetoakseliin. Viimeisenä iltana osa porukasta pakkasi kiihtyvällä tahdilla pyöriään ja osa istui ravitsemusliikkeen terassilla ohrapirtelö edessään folk-musiikkia kuunnellen.
Sunnuntai, lähtöpäivä, Oulu - Rovaniemi - Köngäs. Pieniä ja vähän pienempiä teitä.
Viimein koitti lähdön hetki. Edellisenä yönä ei ollut ”levon hetki lyönyt”, ukkoja ilmestyi kokoontumispaikalle valitellen huonosti nukuttua yötä. Sovittulla lähdön hetkellä ei videovastaavaa näkynyt eikä kuulunut. Ajattelimme Kotarin pettäneen hänet heti alkumatkasta. Reippaina ja reiluina miehinä suunnittelimme jo lähtöä ilman kyseistä herraa. Kenelläkään ei käynyt mielessä soittaa kaverille. Hetkeä myöhemmin Teemu L kurvaa pihalle, käsittämättömät kolme minuuttia myöhässä! Herra oli aamulla valinnut ensimmäisen päivän kahdesta mahdollisesta reittivaihtoehdosta väärän. Hänen oli pitänyt pysähtyä tarkistamaan vanhoista sähköposteista, että mistä huoltoasemalta sitä oltiinkaan reissuun lähdössä. Selityksensä kullakin.
Aamukahvien yhteydessä käytiin vielä läpi pitkän talven aikana tehdyt pyörien modifikaatiot. Erityistä huomiota sai kätkövastaavan Teemu M:n Koso-mittaristo, joka näyttää kaiken tarpeellisen lisäksi viikonpäivänkin. Naureskelimme että kaikkea sitä näkeekin, miten muka ei voisi tietää mikä viikonpäivä on? Matkanjohtaja Sami valitteli korkeita latausjännitteitä, johon syyksi paljastui palanut ajovalonpolttimo. Kuvausvastaavana toimivan Pekan toinen etulyhty oli halki. Ei siis mitään, mikä estäisi reissun toteutumisen!
Matka alkoi leppoisasti lämpimässä tihkusateessa, joka loppui hetken matkaa ajettuamme. Ensimmäinen tunti vedettiin nappulat ulisten isoa mustaa tietä, ajatuksena voittaa aikaa ja ehtiä ihmisten aikaan perille. Kurvasimme soralle ja johtopyörä veti urheasti eteenpäin uhkaavasti kapenevaa ränniä pitkin. Hetken päästä tie sitten tavallaan loppuikin. Navigaattori huusi sinnikkäästi: “Haloo puusilmät kyllä siinä tie menee!” Luotimme sokeasti tuohon tangossa roikkuvaan ihmelaatikkoon ja jatkoimme eteenpäin. Kaikki viisi metriä. Johtopyörän upottua jänkään jalkatappeja myöten, muut ajoivat omansa viereen henkiseksi tueksi. Totesimme että oli tullut aika pitää luova tauko. Emme olisi millään viitsineet kääntyä takaisin, koska se näytti niin hankalalta. Ja olihan se sitä, metsänlaidassa seisoi hieno rivi enemmän ja vähemmän painavaa kalustoa. Toisilla oli paljon tavaraa ja toisilla aivan älyttömän paljon tavaraa. Kirjasimme pöytäkirjaan maininnan että AT ja GS ovat pyöriä, joilla ajetaan paikkoihin joihin niillä ei pitäisi edes päästä. Ehdotimme, että kevyemmällä kalustolla liikkuva videovastaava suorittaisi tiedusteluretken läheistä vaaranlaitaa pitkin, josko tie jatkuisi vähän matkan päästä. Tiedustelija oli kuitenkin haluton tiedustelemaan, niinpä päätimme luovuttaa ja kääntyä takaisin. Ilmeisesti Tapio ja Ukko Ylijumala eivät pidä luovuttajista. Sillä pungertaessamme pyöriä ympäri, saimme ensin kimppuumme massiivisen ja todella vihaisen sääskiarmeijan ja vähän ajan päästä kaupantekijäisiksi vettä taivaan täydeltä. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että on tosi hyvä etteivät tiet pölise ja uitettu koiralauma jatkoi matkaa kohti Rovaniemeä.
Rovaniemellä tankattiin pyörät ja kuljettajat. Pyöriin tankattiin orgaanisia hiilivetyjä ja kuljettajiin orgaanisia hiilihydraatteja. Pienet pojat söivät kebabin ja isot pojat tuplakebabin. Jälkiruokakahvia siemailessamme viereemme tuli isä pienen poikansa kanssa. Isä tiedusteli mihin mahdoimme olla matkalla ja kauanko ajattelimme olla reissussa. Vastauksen kuultuaan hän ilmoitti olevansa melkein kateellinen.
Mahat pinkeinä olikin sitten mukava vaappua takaisin pyörille ja jatkaa matkaa kohti Köngästä. Kätkövastaavan pyörästä oli yksi laukkurautojen pultti hävinnyt johonkin Kivaloiden lukuisista sorateistä. Pieni neuvonpito ja ruuvivastaava Jani luovutti varaosan. Yrittäessämme jatkaa matkaa viisi pyörää starttasi ja kuudes ilmoitti valittavalla äänellä, ettei lähde tästä pihasta yhtään mihinkään. Innokkaimmat olivat puhelimet kourassa, joko tilaamassa lavettikyytiä tai soittelemassa tutuilleen, että: “Minkälaista autotallia sitä teiltä mahtoikaan löytyä ja saisiko siellä suorittaa yhden moottoripyörän pikaisen pura ja kasaa operaation ja tietenkin yövymme teidän pihallanne ja syömme jääkaappinne tyhjäksi”. Onneksi ruuvivastaava on Ihmemies MacGyverin jälkeläinen alenevassa polvessa. Lyhyen mietinnän jälkeen hän tuli siihen lopputulokseen, että Yamahalla on H2O allergia. Toisten seuratessa vierestä Jani kaateli tulpanhatuista vedet pois ja puhalteli tulpat kuiviksi. Vielä hieman apuvirtaa viereisestä tykkilavetista ja rivikakkonen päästi ilmoille matalat mörähdykset ilmoittaen olevansa jälleen kerran valmis maansiirtoon. Janin leveä hymy tarttui nopeasti koko ryhmään, peitimme virneemme kypärillä ja hyppäsimme rautahevostemme selkään. Rovaniemen jälkeen kuvattiin päivän ensimmäiset videot. Iltapäivällä huomasimme meno reittimme sisältävän vieläkin liikaa ketunlenkkejä. Ääniin kuusi puolesta nolla vastaan siirryimme kinttupoluilta isoille sorateille, jotta ehtisimme saman vuorokauden puolella perille. Vähän ennen Kittilää saimme niskaamme päivän toisen ukkoskuuron. Kaupan pihalla parkkeerasimme sievästi polkupyöräparkkiin, joka oli tuulikaappia lukuunottamatta pihan ainoa katettu paikka. Ostoksia pakatessamme kävi parikin eri henkilöä mainostamassa tulevan viikon keliä, sanoen sen olevan samanlaista kaatosadetta. Hymyillen vastasimme olevan hienoa kun ei ole pölyä eikä sääskiä. Sade loppuikin sopivasti vähän ennen määränpäätä ja saimme purkaa pyörämme ilta-auringon loisteessa. Pikainen kana-makarooni eväs naamaan, sauna ja sen päälle oluet sekä päivän viimeiset vinoilut ja sakki oli valmis vuoteeseen. Päätimme Pekan sahalaitoksen tämänkertaisen sijoituspaikan olevan alakerrassa, sillä me muut emme kuorsaa. Emmehän?
Viimeksi muokannut Totti, Su Helmi 23, 2014 2:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Re: Lapin Turnéé 2013
ollaan tässä suunniteltu naruska/tuntsa turneeta tälle suvelle... innolla odottelen jatkoa tähä tarinaan 
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Maanantai, Köngäs - Saariselkä. Matkalla pohjoiseen.
Könkäältä matka jatkui jo hyväksi havaitulla teemalla: “Huono tie, parempi mieli.” Ensimmäinen pysähdys oli Taatsin Seidalla. Osalle porukasta tämä paikka oli tuttu alkukesän Africa Twin rallista. Osa ei ollut tästä koskaan kuullutkaan ja osa oli yrittänyt päästä tuonne, mutta koivujen kanssa suoritetut romanttiset hetket olivat estäneet pääsyn perille. Uhrasimme Seidalle rahaa, votkaa ja varaosia. Matkanjohtaja suoritti uhrauksen väärässä järjestyksessä ja tämän Taatsi kosti iltapäivällä kaatosateena. Videovastaava päätti olla uskomatta muinaisiin Jumaliin, eikä uhrannut mitään. Tästä jumalattomuudesta Seita tulisi rankaisemaan muutaman päivän päästä. Seuraavaksi oli vuorossa lähipäivinä varsin tutuksi tuleva geokätkön etsintä. Kätkövastaavan löydettyä kätkön, videovastaava lähti videoimaan ja sovimme kokoontumispaikaksi Pokan Tieva Baarin. Palaverin aikana kuvausvastaava Pekka oli virtsauspuuhissa ja ujona miehenä oli valinnut suorituspaikkansa puhe-etäisyyden ulkopuolelta. Niinpä hetken päästä katselimme Tieva Baarin terassilla, kun Pekka paahtoi baarista ohi. Hetken päästä soi matkanjohtajan puhelin ja Pekkahan se siellä uteli, että Kiistalanko vaiko Hanhimaan suuntaan tästä isosta risteyksestä? Sami vastasi että Kiistalan suuntaan, mutta tule nyt hyvä mies ensin kahville ja tankille tänne Tievaan. Oli kuulemma ollut niin hyvät kilvanajot ruotsalaisen sivuvaunun kanssa, ettei ollut meitä huomannut.
Kahvit juotuamme ja pakolliset postikortit kirjoitettuamme yritimme jatkaa matkaa. Kätkövastaavalta puuttui mittaristosta pultti ja reittimestarilta oli jännitemittari ja navigaattori pimeänä. Edellinen omistaja oli käyttänyt asennuksessa minisulakkeita, eikä meillä sellaisia ollut. Isoja sulakkeita oli vaikka millä mitalla. Paikallinen mies ehdotti korjausta kuparilangalla, sanoen korjaavansa tuolla tavalla kaikki vialliset sulakkeensa. Ei tarvinnut virityksiin ryhtyä. Tieva Baarin takahuoneen miljoonalaatikosta löytyi tarvittava sulake ja mittari sekä navigaattori heräsivät henkiin. Kaikki oli nyt valmista lähtöön. Tai melkein, kuvausvastaava oli tuossa tohinassa hukannut hanskansa. Perattuamme pihaa hetken aikaa löytyivät hanskat ajotakin taskusta. Matkan jatkui pieniä metsäautoteitä pitkin. Yhtäkkiä Pekan Bmw:lle tuli väsy ja päätti pistää rapakkoon pötkölleen. Mutta Taatsille uhratut votkat antoivat kuskille supervoimat ja mies nosti neljännestonnin painavan kulkineensa omin avuin pystyyn! Tässä rytäkässä biimeristä irtosi toisen kaasuttimen bensaletku, joten votkan lisäksi kuvausvastaava tuli uhranneeksi kallista menovettä pitkin lappilaisia sorateitä. Onneksi vika huomattiin ajoissa ja korjattiin nippusiteellä, muuten olisi seurauksena ollut iloisesti Lapin lakeuksilla liekehtivä moottoripyörä. Yli-Kitisen Caféssa syötiin myöhäinen keittolounas. Soraääniä tuli epätasaisesta ruokahuollosta: eilen isot kebabit ja kanapaistos iltapalaksi, tänään vain keittolounas ja kenties illalla vielä lisää “keittoa”. Saariselän Nesteellä tankattiin pyörät ja pestiin päivän ravat kulkineista ja kuljettajista. Matkapyörillä liikkuneiden kavereiden ilmeet olivat sanoinkuvaamattomat suihkutellessamme ensin pyörät ja tämän perään kuljettajat. Illalla päätimme lähteä Saariselän Panimolle sille kuuluisalle yhdelle. Yhdet juotuamme olimme kovaa kyytiä menossa mökkiin, mutta huomasimme terassilla enskavarusteisen kauniimman sukupuolen edustajan. Supattelun jälkeen keksimme kasvoille nimen: Kristiina Komulainen. Muistelimme lukeneemme eri lehdistä, että hänkin taitaa olla tämän jalon lajin harrastaja. Matkanjohtaja sai käyttää kaiken tarmonsa ja kieroutensa että sai porukan takaisin mökkiin tämän huomion jälkeen.
Könkäältä matka jatkui jo hyväksi havaitulla teemalla: “Huono tie, parempi mieli.” Ensimmäinen pysähdys oli Taatsin Seidalla. Osalle porukasta tämä paikka oli tuttu alkukesän Africa Twin rallista. Osa ei ollut tästä koskaan kuullutkaan ja osa oli yrittänyt päästä tuonne, mutta koivujen kanssa suoritetut romanttiset hetket olivat estäneet pääsyn perille. Uhrasimme Seidalle rahaa, votkaa ja varaosia. Matkanjohtaja suoritti uhrauksen väärässä järjestyksessä ja tämän Taatsi kosti iltapäivällä kaatosateena. Videovastaava päätti olla uskomatta muinaisiin Jumaliin, eikä uhrannut mitään. Tästä jumalattomuudesta Seita tulisi rankaisemaan muutaman päivän päästä. Seuraavaksi oli vuorossa lähipäivinä varsin tutuksi tuleva geokätkön etsintä. Kätkövastaavan löydettyä kätkön, videovastaava lähti videoimaan ja sovimme kokoontumispaikaksi Pokan Tieva Baarin. Palaverin aikana kuvausvastaava Pekka oli virtsauspuuhissa ja ujona miehenä oli valinnut suorituspaikkansa puhe-etäisyyden ulkopuolelta. Niinpä hetken päästä katselimme Tieva Baarin terassilla, kun Pekka paahtoi baarista ohi. Hetken päästä soi matkanjohtajan puhelin ja Pekkahan se siellä uteli, että Kiistalanko vaiko Hanhimaan suuntaan tästä isosta risteyksestä? Sami vastasi että Kiistalan suuntaan, mutta tule nyt hyvä mies ensin kahville ja tankille tänne Tievaan. Oli kuulemma ollut niin hyvät kilvanajot ruotsalaisen sivuvaunun kanssa, ettei ollut meitä huomannut.
Kahvit juotuamme ja pakolliset postikortit kirjoitettuamme yritimme jatkaa matkaa. Kätkövastaavalta puuttui mittaristosta pultti ja reittimestarilta oli jännitemittari ja navigaattori pimeänä. Edellinen omistaja oli käyttänyt asennuksessa minisulakkeita, eikä meillä sellaisia ollut. Isoja sulakkeita oli vaikka millä mitalla. Paikallinen mies ehdotti korjausta kuparilangalla, sanoen korjaavansa tuolla tavalla kaikki vialliset sulakkeensa. Ei tarvinnut virityksiin ryhtyä. Tieva Baarin takahuoneen miljoonalaatikosta löytyi tarvittava sulake ja mittari sekä navigaattori heräsivät henkiin. Kaikki oli nyt valmista lähtöön. Tai melkein, kuvausvastaava oli tuossa tohinassa hukannut hanskansa. Perattuamme pihaa hetken aikaa löytyivät hanskat ajotakin taskusta. Matkan jatkui pieniä metsäautoteitä pitkin. Yhtäkkiä Pekan Bmw:lle tuli väsy ja päätti pistää rapakkoon pötkölleen. Mutta Taatsille uhratut votkat antoivat kuskille supervoimat ja mies nosti neljännestonnin painavan kulkineensa omin avuin pystyyn! Tässä rytäkässä biimeristä irtosi toisen kaasuttimen bensaletku, joten votkan lisäksi kuvausvastaava tuli uhranneeksi kallista menovettä pitkin lappilaisia sorateitä. Onneksi vika huomattiin ajoissa ja korjattiin nippusiteellä, muuten olisi seurauksena ollut iloisesti Lapin lakeuksilla liekehtivä moottoripyörä. Yli-Kitisen Caféssa syötiin myöhäinen keittolounas. Soraääniä tuli epätasaisesta ruokahuollosta: eilen isot kebabit ja kanapaistos iltapalaksi, tänään vain keittolounas ja kenties illalla vielä lisää “keittoa”. Saariselän Nesteellä tankattiin pyörät ja pestiin päivän ravat kulkineista ja kuljettajista. Matkapyörillä liikkuneiden kavereiden ilmeet olivat sanoinkuvaamattomat suihkutellessamme ensin pyörät ja tämän perään kuljettajat. Illalla päätimme lähteä Saariselän Panimolle sille kuuluisalle yhdelle. Yhdet juotuamme olimme kovaa kyytiä menossa mökkiin, mutta huomasimme terassilla enskavarusteisen kauniimman sukupuolen edustajan. Supattelun jälkeen keksimme kasvoille nimen: Kristiina Komulainen. Muistelimme lukeneemme eri lehdistä, että hänkin taitaa olla tämän jalon lajin harrastaja. Matkanjohtaja sai käyttää kaiken tarmonsa ja kieroutensa että sai porukan takaisin mökkiin tämän huomion jälkeen.
Viimeksi muokannut Totti, Su Helmi 23, 2014 2:38 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Tiistai, Saariselkä - Näätämö - Utsjoki. Katkonaista menoa.
Päiväksi oli tiedossa rattoisa siirtymä pikitietä pitkin. Aamu käynnistyi katkonaisesti ja sitä tulisi olemaan myös päivän eteneminen. Ensimmäinen siirtymä oli Saariselän keskustasta Kaunispään huipulle, jossa otettiin pakolliset pönötyskuvat ja etsittiin geokätköä. Kätkö jäi löytymättä ja ajoimme kokonaiset viisikymmentä kilometriä Karhunpesäkivelle. Taas valokuvausta ja geokätköilyä. Tällä kertaa kätkö löytyi ja palkitsimme itsemme munkkikahveilla. Emme tunteneet oloamme voittajiksi, olimmehan käyttäneet useita tunteja muutaman kymmenen kilometrin siirtymään. Tätä vauhtia emme pääsisi Utsjoelle ikinä. Sivujuonena mainittakoon, että Karhunpesäkiven geokätköstä löytyi “Travel Bug”. Kätköstä toiseen reissaava pieni esine, jonka laatassa on koodi minkä avulla sen liikkeitä voi seurata internetissä. Teemu M siirsi löytämänsä Travel Bugin Oulun Kuivasjärven lähistöllä sijaitsevaan kätköön, josta se sitten varastettiin. Jep. Ei siirretty, vaan varastettiin.
Näätämöön menevällä tiellä ohitimme vanhasta ambulanssista tehdyn punaisen matkailuauton. Ja tulisimme päivän aikana ohittamaan vielä monta kertaa. Näätämön kylän raitilla Jani sai vihdoinkin kuvattua poroja ja yksi reissun tavoitteista oli näin saavutettu. Kotona oli lapsien taholta ilmoitettu, että ilman valokuvia poroista olisi turha yrittää kotiovesta sisälle. Näätämössä väki herkesi kyselemään, että missäs sitä syödään vai syödäänkö missään, kun kylässä ei näytä olevan yhtään niin sanottua ruokapaikkaa. Vaan matkanjohtajapa olikin talvella työnsä ohessa, suorittanut ennakkokatselmuksen osaan kesän reitistä. Ja tiesi ruokakauppojen lämpötiskeissä olevan kuuluisaa pohjoisen paksua grillikylkeä. Ja sitä sitten vedettiinkin rasva suupielistä valuen mahat pinkeiksi. Näätämöstä jatkettiin Norjan puolelle matkaten Varangerinvuonon reunoja pitkin Tanaan. Ajaminen oli todella hankalaa maisemien takia. Ainakin tällaiselle entisen merenpohjan alueella asuvalle vuonot ja vuoret aiheuttivat pahan maisemaähkyn. Maisemien ihailu oli hankalaa siitäkin syystä koska reittivastaava veti letkaa sinkki kireällä. Kerroimme hänelle että rautaperseajon suoritus tälle päivälle vaatisi hieman enemmän kilometrejä. Tero tästä sitten rauhoittuikin. Matkalla Tanaan ohitimme jo mainitun punaisen matkailuauton sen seitsemännen kerran. Kuvio oli aina sama: letkassa ohi autosta ja muutaman kilometrin päästä pysähdys ja valokuvaussessio. Sitten taas letkana ohi samasta autosta ja muutaman kilometrin päästä taas valokuvattiin. Kolmannella ohituskerralla hytistä heilutettiin tervehdykset hymyssä suin. Tanan nurkilla tuli vastaan norjalainen tietyö. Ukkoa ja kalustoa oli tiellä vaikka millä mitalla. Toinen kaista suljettuna liikenteeltä ja tietyön alkupäässä vilkkuauto jonka katolla luki “Følg meg”. Videovastaava oli tässä vaiheessa keulilla ja Teemuhan ei tunnetusti puhu Norjaa kuin joskus pitkäksi venähtäneen business-lounaan jälkeisenä aamuna. Niinpä hän yritti ohittaa tuota autoa muun letkan seuratessa kuuliaisesti perässä. Syntyneestä huudosta ja huitomisesta päättelimme nopeasti kyseisen toiminnan olevan ankarasti kiellettyä ellei peräti tuomittavaakin. Opimme nopeasti mitä tuo lause katolla tarkoitti ja miksi auto oli siinä. Eipä tullut tietyöalueella kaahattua. Saman käytännön soisi yleistyvän myös täällä kotimaassa.
Varsin katkonaisen päivämatkailun päätteeksi saavuimme Utsjoelle ja kurvasimme leirintäalueelle. Mökkiin mahtui vain neljä henkeä, niinpä kaksi oli pakotettuja telttamajoitukseen. Jani oli nukkunut edellisyön todella huonosti, pistäen kaiken vielä Pekan syyksi. Pekka oli kuulemma varastanut vuodesohvasta kaikki patjat ja vielä sahaillut koko yön. Sovittiin että Jani nukkuisi mökissä ja Sami ja Pekka menisivät telttaan. Molemmat omiinsa. Halusimme pestä pois päivän olemattomat pölyt, niinpä päätimme vuokrata saunan. Respan tyttö sanoi ettei heillä mitään porukkasaunaa ole, mutta perhesauna löytyy. Otimme siis sellaisen. Purimme pyörät, pystytimme teltat, joimme oluet ja lähdimme saunaan. Ensimmäisessä saunassa ei ollut toimivaa suihkua ja kiuaskin oli kylmä. Matka jatkui seuraavaan saunaan. Sieltä löytyi hieman toimivampi suihku ja hieman lämpimämpi kiuas. Suurin osa sauna-ajastamme meni lämpöjä odotellessa ja toisen löylykierroksen aikana terassille ilmestyi naisväkeä sanoen, että heidän saunavuoronsa alkaa muuten ihan pian, eli justiinsa nyt. Porukka pakeni saunasta kuka aidan yli ja kuka munasillaan juosten, jättäen matkanjohtajan yksin selviytymään tästä odottamattomasta käänteestä. Johtajaa pyydettiin jäämään seuraksi terassille, mutta tämä katsoi kuitenkin parhaimmaksi palata omiensa joukkoon.
Saunan jälkeen joku huusi grillikodan olevan tulessa. Vaan eipä ollutkaan, etelän mieshän siellä oli tulet tehnyt. Savua ja ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista. Vartin päästä kota alkoi olla siinä kunnossa, että makkaran paistoon pääsi ilman savusukeltajan varusteita. Hurjimmat kaivoivat laukuistaan makkaran seuraksi grillikylkeä. Vaihdettiin kuulumiset muiden matkailijoiden kanssa ja painuttiin pehkuihin.
Päiväksi oli tiedossa rattoisa siirtymä pikitietä pitkin. Aamu käynnistyi katkonaisesti ja sitä tulisi olemaan myös päivän eteneminen. Ensimmäinen siirtymä oli Saariselän keskustasta Kaunispään huipulle, jossa otettiin pakolliset pönötyskuvat ja etsittiin geokätköä. Kätkö jäi löytymättä ja ajoimme kokonaiset viisikymmentä kilometriä Karhunpesäkivelle. Taas valokuvausta ja geokätköilyä. Tällä kertaa kätkö löytyi ja palkitsimme itsemme munkkikahveilla. Emme tunteneet oloamme voittajiksi, olimmehan käyttäneet useita tunteja muutaman kymmenen kilometrin siirtymään. Tätä vauhtia emme pääsisi Utsjoelle ikinä. Sivujuonena mainittakoon, että Karhunpesäkiven geokätköstä löytyi “Travel Bug”. Kätköstä toiseen reissaava pieni esine, jonka laatassa on koodi minkä avulla sen liikkeitä voi seurata internetissä. Teemu M siirsi löytämänsä Travel Bugin Oulun Kuivasjärven lähistöllä sijaitsevaan kätköön, josta se sitten varastettiin. Jep. Ei siirretty, vaan varastettiin.
Näätämöön menevällä tiellä ohitimme vanhasta ambulanssista tehdyn punaisen matkailuauton. Ja tulisimme päivän aikana ohittamaan vielä monta kertaa. Näätämön kylän raitilla Jani sai vihdoinkin kuvattua poroja ja yksi reissun tavoitteista oli näin saavutettu. Kotona oli lapsien taholta ilmoitettu, että ilman valokuvia poroista olisi turha yrittää kotiovesta sisälle. Näätämössä väki herkesi kyselemään, että missäs sitä syödään vai syödäänkö missään, kun kylässä ei näytä olevan yhtään niin sanottua ruokapaikkaa. Vaan matkanjohtajapa olikin talvella työnsä ohessa, suorittanut ennakkokatselmuksen osaan kesän reitistä. Ja tiesi ruokakauppojen lämpötiskeissä olevan kuuluisaa pohjoisen paksua grillikylkeä. Ja sitä sitten vedettiinkin rasva suupielistä valuen mahat pinkeiksi. Näätämöstä jatkettiin Norjan puolelle matkaten Varangerinvuonon reunoja pitkin Tanaan. Ajaminen oli todella hankalaa maisemien takia. Ainakin tällaiselle entisen merenpohjan alueella asuvalle vuonot ja vuoret aiheuttivat pahan maisemaähkyn. Maisemien ihailu oli hankalaa siitäkin syystä koska reittivastaava veti letkaa sinkki kireällä. Kerroimme hänelle että rautaperseajon suoritus tälle päivälle vaatisi hieman enemmän kilometrejä. Tero tästä sitten rauhoittuikin. Matkalla Tanaan ohitimme jo mainitun punaisen matkailuauton sen seitsemännen kerran. Kuvio oli aina sama: letkassa ohi autosta ja muutaman kilometrin päästä pysähdys ja valokuvaussessio. Sitten taas letkana ohi samasta autosta ja muutaman kilometrin päästä taas valokuvattiin. Kolmannella ohituskerralla hytistä heilutettiin tervehdykset hymyssä suin. Tanan nurkilla tuli vastaan norjalainen tietyö. Ukkoa ja kalustoa oli tiellä vaikka millä mitalla. Toinen kaista suljettuna liikenteeltä ja tietyön alkupäässä vilkkuauto jonka katolla luki “Følg meg”. Videovastaava oli tässä vaiheessa keulilla ja Teemuhan ei tunnetusti puhu Norjaa kuin joskus pitkäksi venähtäneen business-lounaan jälkeisenä aamuna. Niinpä hän yritti ohittaa tuota autoa muun letkan seuratessa kuuliaisesti perässä. Syntyneestä huudosta ja huitomisesta päättelimme nopeasti kyseisen toiminnan olevan ankarasti kiellettyä ellei peräti tuomittavaakin. Opimme nopeasti mitä tuo lause katolla tarkoitti ja miksi auto oli siinä. Eipä tullut tietyöalueella kaahattua. Saman käytännön soisi yleistyvän myös täällä kotimaassa.
Varsin katkonaisen päivämatkailun päätteeksi saavuimme Utsjoelle ja kurvasimme leirintäalueelle. Mökkiin mahtui vain neljä henkeä, niinpä kaksi oli pakotettuja telttamajoitukseen. Jani oli nukkunut edellisyön todella huonosti, pistäen kaiken vielä Pekan syyksi. Pekka oli kuulemma varastanut vuodesohvasta kaikki patjat ja vielä sahaillut koko yön. Sovittiin että Jani nukkuisi mökissä ja Sami ja Pekka menisivät telttaan. Molemmat omiinsa. Halusimme pestä pois päivän olemattomat pölyt, niinpä päätimme vuokrata saunan. Respan tyttö sanoi ettei heillä mitään porukkasaunaa ole, mutta perhesauna löytyy. Otimme siis sellaisen. Purimme pyörät, pystytimme teltat, joimme oluet ja lähdimme saunaan. Ensimmäisessä saunassa ei ollut toimivaa suihkua ja kiuaskin oli kylmä. Matka jatkui seuraavaan saunaan. Sieltä löytyi hieman toimivampi suihku ja hieman lämpimämpi kiuas. Suurin osa sauna-ajastamme meni lämpöjä odotellessa ja toisen löylykierroksen aikana terassille ilmestyi naisväkeä sanoen, että heidän saunavuoronsa alkaa muuten ihan pian, eli justiinsa nyt. Porukka pakeni saunasta kuka aidan yli ja kuka munasillaan juosten, jättäen matkanjohtajan yksin selviytymään tästä odottamattomasta käänteestä. Johtajaa pyydettiin jäämään seuraksi terassille, mutta tämä katsoi kuitenkin parhaimmaksi palata omiensa joukkoon.
Saunan jälkeen joku huusi grillikodan olevan tulessa. Vaan eipä ollutkaan, etelän mieshän siellä oli tulet tehnyt. Savua ja ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista. Vartin päästä kota alkoi olla siinä kunnossa, että makkaran paistoon pääsi ilman savusukeltajan varusteita. Hurjimmat kaivoivat laukuistaan makkaran seuraksi grillikylkeä. Vaihdettiin kuulumiset muiden matkailijoiden kanssa ja painuttiin pehkuihin.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Keskiviikko, Utsjoki - Karigasniemi - Lakselv - Alta. Maisemaähky jatkuu.
Aamu alkoi taas pekonilla, kananmunilla ja kahvilla, jonka jälkeen leikittiin joka aamuista “etsitään Pekan tavarat”- leikkiä. Matkanjohtaja kehui tiedossa olevan sata kilometriä mutkaista soratietä. Päivän aikana kävi kuitenkin ilmi, että Sami oli taas kerran väärällä tiellä ja tämäkin päivä vedettäisiin asfalttia. Lounas- ja tankkaustauko pidettiin Karigasniemellä. Tiedettin Norjan olevan kallis maa - ainakin meille köyhille – joten päätettiin ottaa tankit täyteen halpaa suomalaista menovettä. Videovastaavan tankkausoperaatio olikin aina luku sinänsä. Siinä vaiheessa kun Teemu aukaisi kolmannen bensatankkinsa korkin, epäilimme ettei maanalaisiin säilöihin jää enää menovettä meille muille. Osa ryhmästä ottikin epäilyt tosissaan, kurvaten tankkaamaan tien toiselle puolelle kilpailevalle asemalle. Liian pitkään kestäneen operaation jälkeen, matkanjohtaja sanoi lounaslistalla olevan grillikylkeä. Tämä aiheutti ryhmässä vastalauseiden myrskyn, ryhmän vaatien suureen ääneen vaihtelua ruokalistaan. Äänestyksen voittajaksi selviytyi pizza. Ruokailun aikana kuunneltiin korvat höröllä naapuripöydässä istuneiden neitosten keskustelua. Neitoset tuskailivat työkiireitään, kalaankaan ei oltu päästy sitten juhannuksen. Tämän kuultuaan ryhmän nuorimmat ja innokkaimmat aloittivat vaivihkaisen hilautumisen kohti naapuripöytää. Tämä kuitenkin huomattiin ja kaksikko komennettiin takaisin omiensa joukkoon.
Ennen Altaa tien laidassa oli nuoria yrittäjänalkuja myymässä vohveleita ja mehua. Heillä oli loistava myyntitaktiikka. Auton lähestyessä yksi lähti potkulaudalla ylittämään suojatietä, pakottaen autoilijan pysähtymään. Sitten pysäkiltä hyökkäsi lauma nuoria kylttejä heilutellen ja huutaen, että täällä olisi vohveleita ja mehua kaupan. Valitettavasti meillä ei ollut kruunuja, eikä heille käynyt pankkikortti tahi eurot. Jäämeren rannalla valokuvailtiin ja tämän jälkeen aloitettiin leirintäalueen etsintä. Löysimme pienen sievän leirintäalueen, jossa oli vapaana neljä kappaletta neljän hengen mökkejä. Ihmeellisen hinnoittelun seurauksena päädyimme ottamaan noista mökeistä puolet (eli lyhyen matikan mukaan kaksi kappaletta). Petipaikkoja jaettaessa huomasimme ampiaisten vallanneen toisen mökin tuuletuskanavan. Huomautimme asiasta ja respan tajutessa mistä eliöistä oli kysymys, hän antoi pahojen puistatuksien saattelemana meille uuden mökin. Kauppareissua suunniteltaessa kuvausvastaava kyseli oluttölkki kädessä: “Pitääkö sitä kaikkien sinne kauppaan lähteä? Ai ei? No tuotteko mulle sitte muutama oluen.” Tämä kuvio toistui loppumatkan. Kaupasta palattuamme huomasimme italialaisen neljän hengen moottoripyöräseurueen olevan aikeissa leiriytyä ampiaismökkiin. He puhuivat englantia yhtä hyvin kuin me italiaa, mutta saimme huitomalla ja surisemalla selvitettyä ettei kyseiseen mökkiin kannattanut asettua asumaan, ellei välttämättä halunnut edullisia botox-ruiskeita ympäri kehoaan. Hekin reklamoivat asiasta ja yllättäen vaihtoivat mökkiä. Tämän jälkeen respan tyttönen myikin ei-oota illan lopuille asiakkaille. Illan aikana neito vielä myrkytti mökin kuolemaa uhmaten, aina niin tehokkaalla suihkuta ja -juokse tekniikalla. Italialaiset kävivät vielä illan päälle juttusilla ja matkaohjelmamme kuultuaan, kyselivät mistä se sellainen postitie lähtee? Neuvoimme ettei se ehkä ole oikea paikka isolle skootterille. Ennen nukkumaanmenoa italiatar kävi vielä kehumassa meitä ystävyyden jumaliksi. Nukuimme yön poikkeuksellisen hyvin.
Aamu alkoi taas pekonilla, kananmunilla ja kahvilla, jonka jälkeen leikittiin joka aamuista “etsitään Pekan tavarat”- leikkiä. Matkanjohtaja kehui tiedossa olevan sata kilometriä mutkaista soratietä. Päivän aikana kävi kuitenkin ilmi, että Sami oli taas kerran väärällä tiellä ja tämäkin päivä vedettäisiin asfalttia. Lounas- ja tankkaustauko pidettiin Karigasniemellä. Tiedettin Norjan olevan kallis maa - ainakin meille köyhille – joten päätettiin ottaa tankit täyteen halpaa suomalaista menovettä. Videovastaavan tankkausoperaatio olikin aina luku sinänsä. Siinä vaiheessa kun Teemu aukaisi kolmannen bensatankkinsa korkin, epäilimme ettei maanalaisiin säilöihin jää enää menovettä meille muille. Osa ryhmästä ottikin epäilyt tosissaan, kurvaten tankkaamaan tien toiselle puolelle kilpailevalle asemalle. Liian pitkään kestäneen operaation jälkeen, matkanjohtaja sanoi lounaslistalla olevan grillikylkeä. Tämä aiheutti ryhmässä vastalauseiden myrskyn, ryhmän vaatien suureen ääneen vaihtelua ruokalistaan. Äänestyksen voittajaksi selviytyi pizza. Ruokailun aikana kuunneltiin korvat höröllä naapuripöydässä istuneiden neitosten keskustelua. Neitoset tuskailivat työkiireitään, kalaankaan ei oltu päästy sitten juhannuksen. Tämän kuultuaan ryhmän nuorimmat ja innokkaimmat aloittivat vaivihkaisen hilautumisen kohti naapuripöytää. Tämä kuitenkin huomattiin ja kaksikko komennettiin takaisin omiensa joukkoon.
Ennen Altaa tien laidassa oli nuoria yrittäjänalkuja myymässä vohveleita ja mehua. Heillä oli loistava myyntitaktiikka. Auton lähestyessä yksi lähti potkulaudalla ylittämään suojatietä, pakottaen autoilijan pysähtymään. Sitten pysäkiltä hyökkäsi lauma nuoria kylttejä heilutellen ja huutaen, että täällä olisi vohveleita ja mehua kaupan. Valitettavasti meillä ei ollut kruunuja, eikä heille käynyt pankkikortti tahi eurot. Jäämeren rannalla valokuvailtiin ja tämän jälkeen aloitettiin leirintäalueen etsintä. Löysimme pienen sievän leirintäalueen, jossa oli vapaana neljä kappaletta neljän hengen mökkejä. Ihmeellisen hinnoittelun seurauksena päädyimme ottamaan noista mökeistä puolet (eli lyhyen matikan mukaan kaksi kappaletta). Petipaikkoja jaettaessa huomasimme ampiaisten vallanneen toisen mökin tuuletuskanavan. Huomautimme asiasta ja respan tajutessa mistä eliöistä oli kysymys, hän antoi pahojen puistatuksien saattelemana meille uuden mökin. Kauppareissua suunniteltaessa kuvausvastaava kyseli oluttölkki kädessä: “Pitääkö sitä kaikkien sinne kauppaan lähteä? Ai ei? No tuotteko mulle sitte muutama oluen.” Tämä kuvio toistui loppumatkan. Kaupasta palattuamme huomasimme italialaisen neljän hengen moottoripyöräseurueen olevan aikeissa leiriytyä ampiaismökkiin. He puhuivat englantia yhtä hyvin kuin me italiaa, mutta saimme huitomalla ja surisemalla selvitettyä ettei kyseiseen mökkiin kannattanut asettua asumaan, ellei välttämättä halunnut edullisia botox-ruiskeita ympäri kehoaan. Hekin reklamoivat asiasta ja yllättäen vaihtoivat mökkiä. Tämän jälkeen respan tyttönen myikin ei-oota illan lopuille asiakkaille. Illan aikana neito vielä myrkytti mökin kuolemaa uhmaten, aina niin tehokkaalla suihkuta ja -juokse tekniikalla. Italialaiset kävivät vielä illan päälle juttusilla ja matkaohjelmamme kuultuaan, kyselivät mistä se sellainen postitie lähtee? Neuvoimme ettei se ehkä ole oikea paikka isolle skootterille. Ennen nukkumaanmenoa italiatar kävi vielä kehumassa meitä ystävyyden jumaliksi. Nukuimme yön poikkeuksellisen hyvin.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Torstai, Alta - Postitie - Kautokeino - Enontekiö - Köngäs. Päätavoite saavutettu.
Aamulla lokit huutelivat meille, että: “kalijaa! kalijaa!”. Meidän piti pinnistellä ja kovasti laskeskella, että mikäköhän viikonpäivä se tänään mahtaa olla? Vaivoin tunnustimme kätkövastaavan pyörän viikonpäivänäytön hyväksi asiaksi. Aamiaista kokkaillessani laskeskelin, ettei tällä porukalla kannata lähteä viikkoa pidemmälle reissulle. Reissun loppua kohden aamupala tarpeiden määrä kasvoi eksponentiaalisesti. Ensimmäisenä aamuna meillä oli kuusi kananmunaa, seuraavina kymmenen ja nyt niitä oli pannulla jo kaksitoista. Arvaatteko jo mitä etsittiin taas ensimmäiseksi? No joo, Pekan kamoja tietenkin, mutta mitäpä sen jälkeen? Geokätköä! Demokraattisen ryhmän ollessa kyseessä asiasta tietenkin äänestettiin ensin, että haetaanko vaiko eikö haeta. Äänestys päättyi jo sangen tutuksi tulleeseen tulokseen: yhden äänestäessä puolesta ja viiden äänestäessä “mulle kyllä käy kaikki”. Kätköä etsittiin Jäämeren rannalta paahtavassa auringonpaisteessa kunnan työntekijöiden seuratessa huvittuneena toimiamme. Näköjään valtion- ja kunnan työntekijöillä on sama tahti riippumatta missä maassa ollaan: yksi tekee ja kaksi tarkkailee tilannetta. Ja kesätyöntekijät on valittu vakituisten työmiesten silmäniloksi.
Viimein pääsimme retken kohokohtaan, nimittäin postitielle. Ensin lyhyt historian tunti:
Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie on osa Norjan kulttuuriperintöä ja oli aktiivisessa käytössä aina vuoteen 1971, jolloin valtatie R93 valmistui. Tien varrella on ollut autiotupia noin kolmenkymmenen kilometrin välein. Matkaa on tehty jalan, hevosilla tai poroilla. Kun matkalainen pääsi Gargiaan, kuljettiin loppumatka Altaan veneillä. Paikallinen väestö käyttää tietä vain kesäisin. Talvisin kuljetaan järviä ja jokia pitkin. Pohjoispätkäksikin kutsuttua, Beaskkádasin (Bæskades) yli kulkevaa Altan ja Mázen välistä osuutta on viime vuosina parannettu valtion toimesta ja tämä 27 kilometrin mittainen tienpätkä soveltuu hyvin myös polkupyörä- ja vaellusretkiin, sekä nykyautoille. Tällä pätkällä on yksi tien korkeimmista kohdista, tien kiivetessä parhaimmillaan yli kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle.
(Lähteet: Gargia Fjellstue AS, Suolovuopmi Fjellstue AS, Alta turistinfo)
Ajaminen tuotti taas hankaluuksia, kun piti toisella silmällä seurata tietä ja toisella todella hienoja maisemia. Saimme myös kokea pohjoisen alueen nopeat säänvaihtelut. Aamupäivästä satoi vettä ja lämpökahvat olivat käytössä, niillä joilla oli pyörässä kyseinen ylellisyysvaruste. Vartin ajon jälkeen, tunturin toisella puolella, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, saaden hien valumaan pitkin selkärankaa. Tie loppui aivan liian äkkiä ja edessä oli tylsä asfalttibaana Kautokeinon kautta Enontekiölle. Syötyjen poroburgereiden suuruudesta kertoo jotain se, ettei kenelläkään tehnyt illalla mieli makkaraa tai mitään muutakaan ruokaa. Kuvausvastaava ihastui Cafe Siljan henkilökuntaan siinä määrin, että palasi Tepaston risteyksestä ylimääräiselle tervehdyskäynnille. Ja haki samalla unohtamansa juomarepun. Ennen Köngästä suoritettiin osan ryhmän toimesta videovastaavan Ktm:n koeajot. Ristimme 690:n sudenkorennoksi, sillä halutessaan se voi leijua rauhallisesti, mutta tarpeen tullen pystyy käsittämättömiin nopeuden- ja suunnanmuutoksiin. Illalla tajusimme joka aamu lähteneemme varttia myöhemmin ja olleemme puolta tuntia myöhemmin perillä. Ja menneemme nukkumaan tuntia myöhemmin. Jos olisimme olleet reissussa yhtään pidempään, olisivat viimeisen yön unet jääneet todella lyhyiksi.
Aamulla lokit huutelivat meille, että: “kalijaa! kalijaa!”. Meidän piti pinnistellä ja kovasti laskeskella, että mikäköhän viikonpäivä se tänään mahtaa olla? Vaivoin tunnustimme kätkövastaavan pyörän viikonpäivänäytön hyväksi asiaksi. Aamiaista kokkaillessani laskeskelin, ettei tällä porukalla kannata lähteä viikkoa pidemmälle reissulle. Reissun loppua kohden aamupala tarpeiden määrä kasvoi eksponentiaalisesti. Ensimmäisenä aamuna meillä oli kuusi kananmunaa, seuraavina kymmenen ja nyt niitä oli pannulla jo kaksitoista. Arvaatteko jo mitä etsittiin taas ensimmäiseksi? No joo, Pekan kamoja tietenkin, mutta mitäpä sen jälkeen? Geokätköä! Demokraattisen ryhmän ollessa kyseessä asiasta tietenkin äänestettiin ensin, että haetaanko vaiko eikö haeta. Äänestys päättyi jo sangen tutuksi tulleeseen tulokseen: yhden äänestäessä puolesta ja viiden äänestäessä “mulle kyllä käy kaikki”. Kätköä etsittiin Jäämeren rannalta paahtavassa auringonpaisteessa kunnan työntekijöiden seuratessa huvittuneena toimiamme. Näköjään valtion- ja kunnan työntekijöillä on sama tahti riippumatta missä maassa ollaan: yksi tekee ja kaksi tarkkailee tilannetta. Ja kesätyöntekijät on valittu vakituisten työmiesten silmäniloksi.
Viimein pääsimme retken kohokohtaan, nimittäin postitielle. Ensin lyhyt historian tunti:
Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie on osa Norjan kulttuuriperintöä ja oli aktiivisessa käytössä aina vuoteen 1971, jolloin valtatie R93 valmistui. Tien varrella on ollut autiotupia noin kolmenkymmenen kilometrin välein. Matkaa on tehty jalan, hevosilla tai poroilla. Kun matkalainen pääsi Gargiaan, kuljettiin loppumatka Altaan veneillä. Paikallinen väestö käyttää tietä vain kesäisin. Talvisin kuljetaan järviä ja jokia pitkin. Pohjoispätkäksikin kutsuttua, Beaskkádasin (Bæskades) yli kulkevaa Altan ja Mázen välistä osuutta on viime vuosina parannettu valtion toimesta ja tämä 27 kilometrin mittainen tienpätkä soveltuu hyvin myös polkupyörä- ja vaellusretkiin, sekä nykyautoille. Tällä pätkällä on yksi tien korkeimmista kohdista, tien kiivetessä parhaimmillaan yli kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle.
(Lähteet: Gargia Fjellstue AS, Suolovuopmi Fjellstue AS, Alta turistinfo)
Ajaminen tuotti taas hankaluuksia, kun piti toisella silmällä seurata tietä ja toisella todella hienoja maisemia. Saimme myös kokea pohjoisen alueen nopeat säänvaihtelut. Aamupäivästä satoi vettä ja lämpökahvat olivat käytössä, niillä joilla oli pyörässä kyseinen ylellisyysvaruste. Vartin ajon jälkeen, tunturin toisella puolella, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, saaden hien valumaan pitkin selkärankaa. Tie loppui aivan liian äkkiä ja edessä oli tylsä asfalttibaana Kautokeinon kautta Enontekiölle. Syötyjen poroburgereiden suuruudesta kertoo jotain se, ettei kenelläkään tehnyt illalla mieli makkaraa tai mitään muutakaan ruokaa. Kuvausvastaava ihastui Cafe Siljan henkilökuntaan siinä määrin, että palasi Tepaston risteyksestä ylimääräiselle tervehdyskäynnille. Ja haki samalla unohtamansa juomarepun. Ennen Köngästä suoritettiin osan ryhmän toimesta videovastaavan Ktm:n koeajot. Ristimme 690:n sudenkorennoksi, sillä halutessaan se voi leijua rauhallisesti, mutta tarpeen tullen pystyy käsittämättömiin nopeuden- ja suunnanmuutoksiin. Illalla tajusimme joka aamu lähteneemme varttia myöhemmin ja olleemme puolta tuntia myöhemmin perillä. Ja menneemme nukkumaan tuntia myöhemmin. Jos olisimme olleet reissussa yhtään pidempään, olisivat viimeisen yön unet jääneet todella lyhyiksi.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Perjantai, Köngäs - Kemijärvi - Raajärvi. Ilmavan sadeasun valmistus.
Aamulla pääsimme hieman aikaisemmin liikkeelle, koskapa Könkäällä ei ollut yhtään geokätköä. Kätkövastaavan ja matkanjohtajan laittaessa aamupalaa keskusteltiin siitä pitäisikö porukka herättää moottoripyörää kaasuttelemalla ja mökkiä ympäri kiertäen. Katsoimme ikkunasta ja huomasimme myöhästyneemme, siellä yksi jo kiersi mökkiä ympäri ja kaasutteli. Mutta ilman moottoripyörää. Ensimmäisenä suuntasimme Levin huipulle etsimään kätköä. Kätkön kuvauksessa sanottiin kätkön olevan ison kiven juurella. Se löytyikin tosi helposti. Ilma oli mitä hienoin ja matka sujui rauhallisesti aina Kemijärven nurkille, missä Taatsin Seita kosti videovastaavalle hänen jumalattomuutensa ja uhrilahjan jättämättömyyden. Seita tiputti tarakalta Teemun sadeasun. Tottakai se tarttui täydessä vauhdissa ketjuihin rikkoen mennessään ketjusuojan, kilpitelineen ja vielä vilkutkin. Tästähän riemu repesi porukan kesken. Videovastaava sai kerrankin maistaa omaa lääkettään ja tuntea miltä tuntuu olla kaikkien kuvaama “Korven Julkimo”. Jopa reittimestari Tero innostui räiskimään useamman otoksen tapahtumasta. Rikkoen näin lähtöpäivänä antamansa lupauksen ottaa reissulla vain kaksi kuvaa, yhden molemmista maista. Vilkut korjattiin - siis videovastaava korjasi muiden toimiessa työnjohtajina - ilmastointiteipillä. Mutta sadeasusta oli tullut mallia “ilmava” ja sen korjaamiseksi eivät olisi riittäneet meidän kaikkienkaan teipit. Reiluina miehinä toivoimme loppupäiväksi sadetta. Ei satanut. Iltapäivästä saavuimme Raajärven Wanhaan Mainariin, missä meitä odotti loistava illallinen. Tarjoilija sai meille puoliväkisin myytyä jälkiruoaksi yhdet Jallut. Seuraavaksi saunaan. Luulimme olevamme lähimaaston ainoat ihmiset, niinpä jäähdyttelimme Aatamin asussa. Eiköhän siitä sitten mennytkin ohi parikin autolastillista porukkaa. Onneksi meillä ei ollut paljoa mitä näyttää. Lauantaina nautimme rauhassa loistokkaan aamiaisen ja pakkasimme pyörät viimeistä kertaa. Kaikilla oli jo kova kiire kotiväen pariin, niinpä ajelimme paluumatkan isoja teitä. Postitielle päästäksemme teimme yli tuhannen kilometrin siirtymän ja kotimatkaakin kertyi saman verran. Pariin otteeseen kastuimme erittäin perusteellisesti, koimme useita pieniä ja vähän suurempiakin vastoinkäymisiä. Niistä päällimmäisinä jäivät mieliimme Pekan bensaletkut Pokan nurkilla ja Janin pyörän temppuilu Rovaniemellä. Näiden sattuessa ehdimme jo ajatella pahinta: ettei ystävä näkisikään sitä minkä takia reissuun oli lähdetty. Onnistuimme löytämään joka päivälle hyvin erilaisia reittejä. Saimme nauttia pienistä ja isoista sorateistä, mutkaisista asfalttipätkistä ja mahtuipa joukkoon myös pieniä polkuja ja kuraleikkejäkin.
Reissua muisteltiin järjestämällä syksymmällä saman porukan kesken jo toinen perinteinen nahkiasvideosurautus. Siellä saimmekin kuulla kätkövastaavan lähtevän työkomennukselle ulkomaille, joten ensi kesän ajelut eivät välttämättä toteutuisi samalla porukalla. Tunnelma oli kieltämättä hieman haikea. Myös aamulla. Ensi kesäksi on jo jotain suunnitteilla, mutta se vaatii ensin ainakin yhden saunaillan...
Aamulla pääsimme hieman aikaisemmin liikkeelle, koskapa Könkäällä ei ollut yhtään geokätköä. Kätkövastaavan ja matkanjohtajan laittaessa aamupalaa keskusteltiin siitä pitäisikö porukka herättää moottoripyörää kaasuttelemalla ja mökkiä ympäri kiertäen. Katsoimme ikkunasta ja huomasimme myöhästyneemme, siellä yksi jo kiersi mökkiä ympäri ja kaasutteli. Mutta ilman moottoripyörää. Ensimmäisenä suuntasimme Levin huipulle etsimään kätköä. Kätkön kuvauksessa sanottiin kätkön olevan ison kiven juurella. Se löytyikin tosi helposti. Ilma oli mitä hienoin ja matka sujui rauhallisesti aina Kemijärven nurkille, missä Taatsin Seita kosti videovastaavalle hänen jumalattomuutensa ja uhrilahjan jättämättömyyden. Seita tiputti tarakalta Teemun sadeasun. Tottakai se tarttui täydessä vauhdissa ketjuihin rikkoen mennessään ketjusuojan, kilpitelineen ja vielä vilkutkin. Tästähän riemu repesi porukan kesken. Videovastaava sai kerrankin maistaa omaa lääkettään ja tuntea miltä tuntuu olla kaikkien kuvaama “Korven Julkimo”. Jopa reittimestari Tero innostui räiskimään useamman otoksen tapahtumasta. Rikkoen näin lähtöpäivänä antamansa lupauksen ottaa reissulla vain kaksi kuvaa, yhden molemmista maista. Vilkut korjattiin - siis videovastaava korjasi muiden toimiessa työnjohtajina - ilmastointiteipillä. Mutta sadeasusta oli tullut mallia “ilmava” ja sen korjaamiseksi eivät olisi riittäneet meidän kaikkienkaan teipit. Reiluina miehinä toivoimme loppupäiväksi sadetta. Ei satanut. Iltapäivästä saavuimme Raajärven Wanhaan Mainariin, missä meitä odotti loistava illallinen. Tarjoilija sai meille puoliväkisin myytyä jälkiruoaksi yhdet Jallut. Seuraavaksi saunaan. Luulimme olevamme lähimaaston ainoat ihmiset, niinpä jäähdyttelimme Aatamin asussa. Eiköhän siitä sitten mennytkin ohi parikin autolastillista porukkaa. Onneksi meillä ei ollut paljoa mitä näyttää. Lauantaina nautimme rauhassa loistokkaan aamiaisen ja pakkasimme pyörät viimeistä kertaa. Kaikilla oli jo kova kiire kotiväen pariin, niinpä ajelimme paluumatkan isoja teitä. Postitielle päästäksemme teimme yli tuhannen kilometrin siirtymän ja kotimatkaakin kertyi saman verran. Pariin otteeseen kastuimme erittäin perusteellisesti, koimme useita pieniä ja vähän suurempiakin vastoinkäymisiä. Niistä päällimmäisinä jäivät mieliimme Pekan bensaletkut Pokan nurkilla ja Janin pyörän temppuilu Rovaniemellä. Näiden sattuessa ehdimme jo ajatella pahinta: ettei ystävä näkisikään sitä minkä takia reissuun oli lähdetty. Onnistuimme löytämään joka päivälle hyvin erilaisia reittejä. Saimme nauttia pienistä ja isoista sorateistä, mutkaisista asfalttipätkistä ja mahtuipa joukkoon myös pieniä polkuja ja kuraleikkejäkin.
Reissua muisteltiin järjestämällä syksymmällä saman porukan kesken jo toinen perinteinen nahkiasvideosurautus. Siellä saimmekin kuulla kätkövastaavan lähtevän työkomennukselle ulkomaille, joten ensi kesän ajelut eivät välttämättä toteutuisi samalla porukalla. Tunnelma oli kieltämättä hieman haikea. Myös aamulla. Ensi kesäksi on jo jotain suunnitteilla, mutta se vaatii ensin ainakin yhden saunaillan...
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
-
Totti
- Viestit: 1123
- Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 4:02 pm
- Pyörä: Tenere 700
- Paikkakunta: Oulu
- Viesti:
Re: Lapin Turnéé 2013
Täällä vähän lisää kuvia: https://plus.google.com/u/0/photos/1157 ... 0686681905
Pojat jakavat omat kuvansa, jos haluavat.
Pojat jakavat omat kuvansa, jos haluavat.
”On se kumma kun tehdään kunniaa sille joka löi jalkansa poikki.
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Vaan se jolla on päässä huminaa, sitä poloista häpeää kaikki.” Timo Rautiainen & Neljäs Sektori
Exät: TransAlp, Africa Twin, 950 Adv, 990 Adv
https://www.kuraukot.fi/
Re: Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
hyvät oli tarinat...
saa nähä mitä kesä tuo tullessaan
saa nähä mitä kesä tuo tullessaan
Re: Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Joo, hyvät tarinat!
Tälläisiä on kiva lueskella.
Tälläisiä on kiva lueskella.
Re: Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Reissulta videokoostetta:
Lapin Turnee 2013
Lapin Turnee 2013
Re: Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Hyvä video oli juu.. Voi sen vajaan tunnin huonomminkin käyttää, kun tätä kattellessa. 
Re: Lapin Turnéé 2013. (Oulu-Saariselkä-Utsjoki-Alta-Oulu)
Hyvä tarina ja video! Pitää varmaan taas itekkin lähtee selkosille ens kesänä.
SF 1098S
MTS V4S
MTS V4S