Pohjolan Kurapyöräilijät

Aloitettunani moottoripyöräilyn 2000-luvun alussa minua alkoi heti kiehtoa Venäjän matkailu luettunani jo varmaankin legandaarisiksi muodostuneita Pekka Salon kertomuksia Venäjällä CBR:llä. Yhden kerran jo suunnittelin reissua Venäjälle seuraillen SS Divisioona Vikingin reittiä etelä-venäjällä. En tiedä pääsivätkö pojat sitten koskaan reissulle ja tuliko seurattua tätä Aatun divisioonan reittiä.

Alkuvuodesta 2010 huomasin Moottoripyörä.orgissa virolaisen Tiitin matkakertomuksen Keski-Aasiasta ja samalla hän kertoili että on suunnittelemassa kesäksi reissua Kazakhstanin, Aral-järven ja Altai-vuoriston kautta Mongoliaan. Siinähän tulisi sitten kolme kohdetta kerralla mainoslausetta mukaillen aloimme sopimaan matkasuunnitelmista. Mukaan kevään edetessä tuli pohjanmaalta Pauli ja pääkaupunkiseudulta Tuomas. Mukaan vielä löytyi Horizon Unlimitedin foorumeiden kautta irlantilainen Simon joka kyseli mahtuisiko porukkaan mukaan Kazkahstanin ja Mongolian ajaksi kun on yksin reissussa ja kokee yksin matkaamisen alueella arveluttavaksi ensikertalaisena.

Matkasuunnitelmia väsättiin Googlen, puhelinkeskustelun ja netin välityksellä. Tapaamisen sovimme Lappeenrantaan kesäkuun viikonlopuksi jolloin tarkoitus oli testailla pyöriä, suunnitella matkaa ja tehdä tuttavuutta. Matkasuunnitelmathan oli jo lyöty lukkoon, passit ja viisumit tilailtu ja tavarat hankittu reissuun.

Perjantai 11.6.2010





Kokoonnuimme Lappeenrantaan kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna matkareitin suunnittelua ja varusteiden testaamista varten. Itse lähdin matkaan jo perjantaina heti töiden jälkeen ja pyrin pakkaamaan pyörään mahdollisimman paljon matkalle otettavia tavaroita mukaan. Huomasinkin pakatessa että tarvitsen vielä sivurautoihin eteen pienet laukut joihin voi laittaa vähän ruokatarviketta ja tavaroita jotka pitää saada käsille nopeasti. Tilasinkin heti shakedown viikonlopun jälkeen vielä Orliebin pienet pyöräilylaukut tilavuudeltaan yhteensä 25l jotka kiinnitän kaatumarautoihin eteen.

Ajelin perjantaina Lappeenrantaan aikalailla suoraa tietä koska poikkesin vielä perjantaina asiakkaan luona Mikkelissä. Tarkoituksenani oli yöpyä Taipalsaaressa olevassa Päihäniemen rannalla. Rannan löytäminen tuotti hieman ylimääräisiä ajeluita ennenkuin sain käyttämääni Automapan navigaatio-ohjelmaan etsityksi oikean paikan. Sen jälkeen ranta löytyikin suhteellisen helposti ja pääsin pystyttämään teltan ja paistamaan makkarat.

Ranta olikin paremmin varusteltu kuin alunperin ajatellut ja siellä oli myös muutamia muita matkailijoita/leiriytyjiä. Paikallista koulujen päätämistä viettävää nuorisoa ja Lappeerannasta oleva seurue. Paistoin heidän kanssaan makkaran ja kun he lähtivät käymään läheisellä mökillä saunassa keittelin vielä teevedet ja nautin makkaran päälle marjakiisselin.

Reissumme herätti heissä paljon kiinnostusta ja reissublogin osoitekin kerrottiin moneen kertaan nuotiolla. Poistun alkuillasta teltaan nukkumaan ja jätin seurueen nauttimaan illasta ja virvoitusjuomista nuotion ääreen. Yöllä huomasin ettei mukaan ottamani talvipussi ollut yhtään liikaa ja heräsinkin kerran painautumaan syvemmälle pussiin. Kuulema lämpötila oli käynyt jossain viiden asteen tietämissä yöllä.

Lauantai 12.6.2010

Lauantaiksi olimme sopineet tapaavamme Lappeenrannan Motonetin pihassa 12:00. Heräsinkin lauantaina jo hyvissä ajoin noin kahdeksan aikoihin ja valmistin aamupalan ja samalla purin teltan ja pakkailin varusteita. Mietin että reissun aikana varmasti tulee rutiini miten ja missä järjestyksessä pakkaamiset kannatta tehdä. Kokonaisuutena rutiini ei vienyt varmastikaan tuntia enempää. Reissussahan on aikaa.

Ennen Motonettiin ajamista ajelin hieman ympäriinsä Taipalsaaren hiekkateitä ja huomasin että alue muistutti kovasti Ahvenanmaata jossa ajelin pari vuotta sitten. Paljon vihreitä aluieta ja peltoja ja talot veden äärellä. Taipalsaaren kylässä pysähdyin kotiseutumuseeon jossa oli pieni esittely maatalojen työvälineistä ja nautin kahvit museon yhteydessä olevassa kahvilassa. Museon pihalla ollut mummo koetti myydä minulle villasukkia tai muuta tavaraa kirpputoriltaan. Oli helppo kieltäytyä vedoten tilan olevan täynnä.

Suuntasin Taipalsaaren jälkeen kohti Lappeerannan keskustaa ja pienen keskusssa pyörimisen jälkeen suuntasinkin kohti satamaa ja läpi linnoitusalueen ajettuani pysäytin pyörän satama-alueelle. Kerkisinkin istua pyörän selässä pienen hetken katsellen satama-aluetta kun viereen tuli mies kysyen että puhunko englantia?

Kävi ilmi että mies oli Pohjolan Kurapyöräilijöiden foorumille kirjoittanut Matt1 joka oli tyttöystävänsä kanssa aloittamassa maailmanympärysmatkaa moottoripyörillä ja olikin saapunut Suomeeen ystävänsä häihin. http://www.a2wheeledadventure.com/ Otimme muutamat kättelykuvat satama-alueella ja vaihdoime kuulumiset. Ehkäpä joskus törmäämme vielä uudestaan maailmalla.

Kello alkoi lähestyä puoltapäivää ja suuntasin Motonetin suuntaan ja muutaman pienen lenkin jälkeen löytyi sekin paikka. Photonavin halpisnavigaattorin yksi ongelmista on himmeä näyttö auringonpaisteella.

Saavuttuani Motonetin pihaan ja totesin ettei Viron rekisterissä olevaa Transalppia vielä näy oven edessä olevilla parkkipaikoilla ja kaarroin ajaakseni parkkialueen takaosaan ja huomasinkin kohta aikalailla täyteenkuormatun Transalpin peileistä.

Käänsin pyörän lähimmälle vapaalle paikalle, kypärät päästä ja vaihtamaan kuulumiset Tiitin kanssa. Välittömästi alkoi myös toistemme pyörien tarkastelu ja toteutettujen kuormitusratkaisujen vertailu.

Ehdimmekin keskustella reissusta ja pyöristä reilun tunnin kun Pauli saapui erottuen hyvin autojen seasta. Tuomasta ei vielä kuulunut ja olimme sopineet että hän soittelee matkan varrelta missä olemme jotta saamme porukan kasaan yhteen paikkaan.

Paulin kanssa kuulumiset vaihdettuamme Tuomaskin soitti ja ihmettelin kun hän kuulosti hieman kiihtyneeltä/hengästyneeltä puhelimessa. Syykin siihen selvisi hieman myöhemmin. Kaikkien kahvihammasta kolotti taas joten sovimme että Tuomas saapuisi kuutostien varressa olevalle ABC:lle ja lähdimmekin sinne odottamaan Tuomaksen saapumista.



Siirryimme Motonetin pihasta ABC:n pihaan odottelemaan Tuomasta ja pienen odottelun jälkeen pihaan kaartoikin sen näköinen V-storm että tuolla saattaisiin lähteä ensi kesänä Mongoliaan. Tuomas riisui kypärän ja kertoi matkalla sattuneen läheltä piti tilanteen:
Tienlaidassa pysähdyksissä ollut auto oli lähtenyt tekemään tien yli U-käännöstä ilman mitään varoituksia/vilkkuja ja Tuomas oli noin 100 km/h vauhdissa keriny väistämään juuri ja juuri auton. Ilmeisesti jalkatappi oli osunut autoon koska väistön aikana oli kuulunut pieni "plop". Mitään jälkiä ei ollut missään pyörässä.

Matkamme oli lähellä saada ikävän käynnistymisen mutta onneksi onni oli tällä kertaa mukana. Taas kerran kuitenkin varoittava esimerkki kuinka tienpäällä saa olla valmiina koko ajan mihin tahansa.

Kahvit juotuamme suuntasimme Taipalsaareen jossa ajoimme noin 70 km lenkin pitkin vaihtelvia asfaltti ja sorateitä aiemmin aamulla ajamiani reittejä pitkin. Muutaman pysähdyksen kälkeen suuntasimme leirintäalueelle Huhtiniemeen jossa suunnittelimme illalla leirintäalueen mökissä tulevaa ajoreittiä ja mukaan otettavaa varustusta.

1.7.2010 Matka alkaa: Jyväskylä-Lahti-Tallinna-Tarto-Värstä

Kesäkuun loppu menikin nopeasti pyörää vielä fiksaillessa ja matkasuunnitelmia pyöritellessä malttamattomana. Olimme sopineet siirtyvämme ensiksi laivalla Tallinnaan josta ajaisimme Tartoon ja tapaisimme Tiitin Tartossa.

Suth.aikaisin aamulla starttasin 1.7. Jyväskylästä ja Jämsän kautta Pauli matkaan keräten ajoimme kohti Helsinkiä ja Länsiterminaalia vaihtelevassa säässä. Vettä satoi välillä mutta matkapolte oli sen verran kova että sadeasutkin jäivät laittamatta niskaan. Kun Helsinki lähestyi ja pikkuhiljaa aloimme siirtymään kohti Viron laivojen terminaalia aloin ihmettelemään Automapan navigaattorin reittivalintaa. Kun navigaattori ilmoitti keskellä Espoolaista lähiötä että olemme perille valkeni että navigaattoriin syötetty osoite ei ole oikea.

Soitimme pikaisesti Tuomakselle joka jo odetteli terminaalissa. Ilmoituksemme että olemme jossain hevon kuusessa eli Espoossa lähiössä sai aikaan kauhunparahduksia mutta löysimme kuitenkin pikaisesti Länsiväylälle ja sieltä olikin helppo ajaa terminaaliin. Mutta heinäkuun 1.päivänä oli muutama muukin matkailija päättänyt lähteä kesälomareissulle ja laivapaikaksi myytiin Tallinkilla "ei oota". Päätimme kokeilla Vikinglinea toisella puolelle satamaa. Äkkiä pyörät käyntiin ja rantaa kiertäen Katajanokalle ja Viking Linen terminaaliin.

Viking Linen terminaalissa meidät ohjattiin jonotuskaistalle odottelemaan josko tayteen lastut pyörämme mahtuisivat laivan kyytiin. Hieman jännittynein tuntein teimme vielä viime hetken säätöjä ja kiristyksiä ennenkuin kotimaa taakse jää.



Noin tunnin odottelun jälkeen meille vihdoin vilkutettiin ja neuvottiin ajamaan laivaan. Juttuseuraa pitivät kaksi saksalaista pyöräilijää jotka olivat palaamassa kotimaahan Baltian kautta Pohjoismaitten kiertoreissulla. Matkaenduroilla pojat olivat liikkeellä ja kuten kunnon matkamiehet kuraisia yltä päältä. Mielessä kävi että ehkä mekin muutaman viikon päästä. Ei mennyt arvaukset väärään.

Pääsimem lähtemään matkaan vihdoinkin ja kotimaan rajat jäivät selän taakse. Pikaisten kahvien jälkeen tuli nautittua elämäni kalleimmat lihapullat. Olisiko annoksella ollut hintaa 15 euroa perunamuussin kera. Tämä myymälämalli jossa ruoka punnitaan on aika pettävä. Jossakin vastaavat olisi syönyt halvemmalla.

Soittelimme myös Tiitille syödessä että olemme vihdoin matkalla mutta koska pääsimme matkaan suunniteltua myöhemmin laivahäslingin johdosta myöhästymme hieman. Tiit oli kerinnyt sopia Tarton paikalliseen lehteen haastattelun ja sanoi että toimittaja on Tarton raatimiehen torilla kello 16:00 asti.

Viking Linen laiva rantautui pian Tallinnaan ja suuntasimme aurinkoisessa säässä Tarttoa kohti. Nyt alkoi tuntua siltä että reissu on alkanut.

Muutaman tunnin ajon jälkeen saavuimme Tarroon ja Photonav jossa pyöri automapa olisi halunnut opastaa torille jonkun keskiaikaisen alueen läpi. Ohikulkijoilta saimme selville että tori on tuolla aivan lähellä mutta täytyisi kiertää toiselle puolelle.

Pienen pyörimisen jälkeen löysimme vihdoin Tarton raatimiehen torille jonka laidalla Tiit odotteli reissua varten täyteen lastatun Transalppinsa kanssa. Toimittaja oli juuri ehtinyt lähteä mutta parin päivän kuluessa pitäisi olla lehdessä pieni lehtijuttu Mongoliaan matkaavista moottoripyöräilijöistä.


Olimme syöneet viimeksi laivalla aamulla ja ruokatarvikkeet olimme suunnitelleet ostavamme Virosta. Ajoimme Tarton laitamilla olevaan ostoskeskukseen jossa ruokailimme, täydensimme ruokavarastot ja saimme käteemme ison tukun ruplia. Vähän aikaa tuli pyöriteltyä tätä kuuluisaa rahaa kädessä ja olo tuntui rikkaalta kun setelinippu sai lompakon pullistumaan kunnolla. Mahat ja lompakot pullottaen oli hyvä suunnata kohti odottavia seikkailuja ja suurta ja mahtavaa Venäjää.

Ajoimme muutaman tunnin itään päin ja auringon pikkuhiljaa aloittaessa laskemisen aloimme etsimään paikkaa teltoille. Tiit sanoin että tietäisi Värstan lähistöllä hyvän leirintäpaikan. Ajoimme sitä etsimässä noin puoli tuntia ja vierailimme jonkun tanhuryhmän esiintymispaikan parkkipaikalla kysymässä tietä. Pienellä opastukselle löysimme pienen järven rannasta jonkinlaisen ilmaisen leiriytymispaikan virkaa toimittavan alueen. Kuulema joku Värstän kunnan virkistäytymisalue joten kävi hyvin matkailijan majapaikaksi.

Telttaa pystytellessä tuli huomattua että hyttyset tuntuivat löytäneen myös Viroon ja olo tuntui vielä kovin kotoiselta. Maisemat olivat melkein kuin Suomesta.



Trangialla keitetyn pastan ja baltika-oluen jälkeen oli aika suunnata makuupussiin ja mielessä oli varmasti kaikilla huominen siirtyminen rajan yli sinne kuuluisaan Venäjään.

Oi oi tämä on hyvä .Jatkoa odotellessa kippis:)
T Jarski

Joo, kippis täältäkin

2.7.2010 Äiti-Venäjälle ja Velikie Lukiin



Nousimme aikaisin ylös aamulla ja keittelimme kaurapuurot läheisestä lähteestä haetusta vedestä. Hieman vielä unenpöpperöisenä pakkailimme pyöriä ja täyttelimme etukäteen Venäjän tullissa tarvittavia lomakkeita. Tiit oli käynyt hakemassa etukäteen lomakkeita käydessään Venäjällä. Vaikka koulussa luinkin venäjää aikoinaan tuntui teksti sen verran vaikealta että noudatin ohjetta ja täytin lomakkeet niinkuin muutkin kyselemättä mitä kielsin tai myönsin tuovani maahan.

Lähdimme tien päälle jotain yhdeksän aikoihin ja raja ja tulli oli reilun tunnin ajomatkan päässä. Nyt pääsimme myös näitä Viron takamaita ja kuivaa mäntykangasta kierrellessämme ensi kertaa reissulla soratielle. Sitähän tulisi vielä myöhemmin riittämään.

Saavuimme hyvissä ajoin rajavyöhykkeelle. Itsehän olin ensimmäistä kertaa saapumassa ulkomailla rajalle joten kaikki oli uutta ja jännää. Tämä sama litanniahan tulisi toistumaan reissun aikana usemmankin kerran mutta kerta se on aina ensimmäinenkin.



Ennen meitä tullijonossa oli muutama autoilija matkalla Venäjälle sekä muutama virolainen bensatrokari. Ilmeisesti Virossa on myös kannatavaa hakea bensaa Venäjältä. Kuulema puhaltavat paineilmalla vielä tankkeja isommaksi. Viron tulli hoiti hommansa sujuvasti ja lomakkeiden täyttö sujui nopeasti ja vaivattomasti ja ja pian EU jäi taakse ja siirryimme Venäjän puolelle

Traistuitja ja siirtyminen täyttämään lisää lomakkeita joita vastaan otti tuimakatseinen virkailija. Virkailija halusi välttämättä nähdä orliebin pussikassini sisällön joten purin tullin ajoneuvokaistalle pyörän kyydistä vararenkaat ja renkaita ja putkikassia kiinnipitävät remmit jotta sain näytettyä makuupussini ja telttapatjan ja trangian virkailijalle. Kun virkailija totesi että kyydissäni ei ollut huumeita tai aseita niin paperit annettiin takisin ja vinkattiin seuraavalla matkaajalle että tarkastettavaksi.

Olin porukastamme viimeinen joka pääsi tullista ulos. Muut olivatkin jo odottamassa Venäjän maaperällä ja tankkasimme pyörät heti tullin jälkeen ja lähdimme ajamaan kohti Moskovaa.

Kun Venäjälle kerran oltiin ja molemmilla puolilla tietä näkyi kurjuutta, ladoja ja kaalipeltoja niin pakkohan oli saada kaalikeittoa kun oli ruokailun aika. Tiitin mukaan se oli ei paitsi halpaa niin myös terveellistä koska on keitettyä niin riski saada mahatauti on pieni.

Borsk Ukraina, leipä ja vettä kiitos tilasimme lounaaksi tien varressa olevassa ravintolassa. TV:ssä pyöri ottelu jalkapallon MM-kisoista kun tarjoilija kiikutti tulevien viikkojen suosikkiruokamme eteen. Koskaan en ole ollut kaaliruokien ystävä joten pyörittelin hieman lusikkaa keitossa mutta totesin sen olevan yllättävän hyvää ja lataavan energiaa. Tulevina viikoina rytmimme olikin että pysähdyimme kerran, pari päivässä syömään borskeiton, leivän ja teen tai kahvin. Halpaa ja yksinkertaista. Keitto ei paljoa euroa enempää euroopan rahaksi muutettuna maksanut ja ravintoloita oli runsaasti teiden varsilla ravitsemassa valtaisaa tiellä liikkuvaa rekkakuskien armadaa.

Moskovaa päin ajessa auringon alkessa painua kohti taivaanrantaa ja kellon alkaessa painua iltaa kohden etsimme koko ajan sopivaa paikkaa teltoille. Tiedossa oli että Moskova on iso kaupunki ja sitä lähestyessä maaseutu harvenee ja mahdollisuudet rauhalliseen telttamajoittumiseen pienenevät.



Tiit jonon keulilla ajessaan nähdessään nurmikentän ja majatalon kaartoi majatalon pihaan ja pikaisen neuvottelun jälkeen totesimme että kysytään voidaanko laittaa teltat nurmikentälle majatalosta. Sorakenttää joka toimi myös rekkojen parkkina vartio nuori maastopukuinen kaveri kopissaan. Hän totesi kun kysyimme että voimmeko pystyttää teltat gastinitsan viereen.
"ja dumaju njet" eli että en usko että voidaan mutta kehoitti kysymään sisältä. Vastaus oli sama sisällä mutta saimme neuvoteltua edulliseen hintaan huoneet.



Huoneet olivat halvat mutta en muista nukkuneeni niin tunkkaisessa huoneessa. Tiilet oltiin ilmeisesti vedetty vanhan hirsi/puukehikon päälle ja hometta oli varmasti talossa enemmän kuin laki sallisi Suomessa. No nyt oltiin Venäjällä. Kannoimme huoneeseen välttämättömät tarvikkeet kun vartija vielä vakuutti pitävänsä hotellin ikkunoiden alla pyöriämme silmällä koko yön ja paikka vaikutti muutenkin rauhalliselta.

Emme olleet kuulema ensimmäisiä suomalaisia alueella vartijan mukaan. 50 ja risat vuotta sitten oli isot Pum Pum ja saksalaiset ja suomalaiset tappeli alueella puna-armeijaa vastaan. No enhän mie sitä kiellä. Sota on molemminpuolista kiusantekoa.

Pienen historiatuokion jälkeen saatoimme siirtyä nykyaikaan. Majatalosta löytyisi kuulema myös suihku sekä huora. Vartija oli kertonut Tiitille tytön tulevan hommin yhdeksältä joten tämä ihme piti nähdä. Pikainen suihku ja oluelle pieneen alakertaan joka toimi myös ravintolana ja vastaanottotilana. Siellähän pitkäsäärinen venakko oli jo aloittanut työvuoronsa päivystyksen jutellen hotellin työntekijän kanssa. Päätimme kuitenkin siirtyä omiin huoneisiin ja herätä seuraavana päivänä virkeänä.

Tunkkaisessa huoneessa tuntui lämpöä riittävän, tuuletusta ei sitäkään ja ikkunat oli naulattu kinni joten hiki valui kun hiivin höyhensaarille näkemään unia nähdystä ja koetusta ja kokematta jääneestä. Tuomas oli varoittanut kuorsaavansa joten tungin earit korviin kun aloin nukumaan. Huomenna edessä olisi Moskovan valot.

3.7.2010 Velikie Luki - Moskova - Pervomayskiy



Ajettu tie oli tähän mennessä ollut jo suomalaisellakin asteikoilla melkoista peltoa. Syvät urat ja möykyt aiheuttivat jatkuvaa työtä ja jos tie oli yhtään taseisempi kannatti seurata peiliä ohitse pyrkivien venäläisten autojen varalta. Kun maa on vaurastunut ja alle ovat tulleet länsiautot yksi asia ei ole muuttunut. Edelleen kaasulla on kaksi asentoa. Auki ja kiinni. Kun ladassa painoi tallan pohjaan kulki se satasta. Nyt Japanilainen Corolla kulkee lähemmäs kaksisataa. Mitä huonompi tie, sitä isommat pomput näytti olevan ajatusmallina kun rikastuneet venäläiset kiiruhtivat kohti Moskovaa ja rikkauksia.

Olimme alunperin suunnitelleet tulevamme Moskovaan aamuyöstä. Kun laiva-aikataulut heittivät häränp*llyä ja tullissakin meni vähän kaavailtua kauemmin saavuimme sinne parhaimpaan aikaan. Siis parhaimpaan ruuhka-aikaan. Meno oli näin jyväskyläläiselle maalaispojalle, kehä kolmosen ulkopuolelta tulevana melkoista. 10 miljoonainen kaupunki jonka kehätiellä viisi kaistaa autoja kaistan täydeltä. Mottona näytti olevan nopeimmat ehtivät ensin ja sitten isoimmat.

Ajaessamme kehätien ruuhkassa useat autoilijat heiluttivat vierellä ja nostivat peukaloita pystyyn koska aavistelivat tavaramäärästämme johtuen että suuntana on itä. Heiluttelimme takaisin minkä pystyimme. Oman jännityksensä ajamiseen tekivät tientyön alla olevat pätkät kehätiellä joista pintakerros oli rouhittu pois ja jäljellä oli urainen, asfalttimurkan täyttämä pätkä. Välillä meinasi tulla hiki kun navigoimme keskellä tätä venäläistä maailmanpyörää. Mielessä kävi että nyt jos pyörä pysähtyy tähän niin henki lähtee kun joku tulee niskaan autolla välittömästi.

Selvisimme Moskovan kehätieltä ilman vauroita, paidat hiestä märkänä ja käänsimme pyörät etelään ja kaakkoon kohti Volgogradia. Nyt maisemia katsellessa alkoi ymmärtää mitä tarkoittavat puheet Venäjän laajoista pelloista ja suorista teistä.





Molempia riitti silmänkantomattomiin. Kuumuudesta väreilevässä ilmassa tie katosi jonnekin horisonttiin. Ilmeisesti aikoinaan suunnitelmataloudessa tiestä vastaavalla komissaarilla oli Kremlissä ollut kartta ja viivoitin tielinjoja suunniteltaessa. Tiet olivat viivasuoria. Jännitystä piti yllä satunnaisten kuoppien, urien ja ohittavien venäläisten autoilijoiden silmälläpito.

Tiit veti porukkaamme jonon kärjessä ja pidimme tasaista, sallittua nopeuttaa eli 90km tunnissa. Emme halunneet kartuttaa miliisin kesälomarahastoa. Matkalle lähtiessä saimme kuulla kuinka meidät tullaan ryöstämään mafian ja sitten miliisin toimesta. Kumpaakaan ei tapahtunut emmekä halunneet siihen antaa mahdollisuuttakaan. Venäjällä tosin autoilijat varoittavat miliisin tutkansasta valoja vilkuttamalla joten siellä liikkuessa jos joku välkäyttää valoja niin kannattaa hidastaa sallituille nopeuksille.